Jonkun piti se sanoa

Hallituksen ehdotukset sote- ja maakuntamalliksi eivät täytä yhtään niille asetettua vaatimusta. Rahaa ei säästy, laatu heikkenee, osaajat siirtyvät suurten yritysten palvelukseen, sairaaloiden toiminta heikkenee, vain vähän sairaat hoidetaan eikä kukaan välitä opetuksesta ja tutkimuksesta. Suuret kansainväliset yritykset valloittavat markkinat siellä, missä markkinoita oikeasti on.

Suunnilleen näin voidaan kiteyttää kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäen eilinen soten ja maakuntamallin tyrmäys. Lepomäkeä on kiitelty tuoreesta ajattelusta ja rohkeudesta, mutta oikeastaan hän ansaitsee erityiskiitoksen vain rohkeudesta. Kaikki hänen erinomaiset perustelunsa ovat täsmälleen samoja, joita sekä asiantuntijat että SDP, vasemmmistoliitto ja vihreät ovat esittäneet koko ajan. Heidän kritiikkinsä on sivuutettu kuuntelematta, mutta ehkä nyt kuunnellaan, kun kritiikki tulee omien joukosta. Mielelläni näkisin myös hallituksen yrittävän kumota Lepomäen perustelut kohta kohdalta.

Sadussa keisarin uusista vaatteista tarvittiin lapsi sanomaan, että keisarilla ei ole vaatteita. Suomalaisessa todellisuudessa siihen tarvitaan yksi kokoomuslainen kansanedustaja. Vaikka Lepomäen sanotaan esittäneen vain omia ajatuksiaan, niin eivät ne yksin hänen ajatuksiaan ole. Hän sanoi ääneen sen, minkä monet muutkin ovat huomanneet, mutta kukaan ei ole uskaltanut sanoa.

Totuus on, että ei hallitus ole uudistamassa sosiaali- ja terveydenhuoltoa, vaan rakentamassa raskasta maakuntamallia. Syynä on naimakauppa, jossa keskusta sai maakunnat ja kokoomus valinnanvapauden. Asiakas ja alkuperäiset säästötavoitteet ovat jo kauan sitten kadonneet jonnekin uudistuksen sokkeloihin.

Valinnanvapaus eli yksityistäminen ei toteutunut alkuperäisessä muodossa, koska se oli vastoin perustuslakia. Juuri tämä myötäjäisten vajavaisuus on jäänyt kaivelmaan kokoomusta, ja siksi myös Lepomäki esittää valtakunnallista raha seuraa asiakasta -mallia, jonka rahoittaisi Kela. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, että ainakin se olisi oikeaa valinnanvapautta ilman uutta väliportaan hallintoa, mutta uuden mallin rakentaminen on toinen juttu. Ensin pitää kaataa hallituksen kalliiksi tuleva näennäinen valinnanvapaus. Uuden rakentaminen jää sitten seuraavalle hallitukselle.

Niin jää myös hallituksen käynnistämä Toimi-hanke, jolla on tarkoitus uudistaa koko sosiaaliturva. Juuri sitä varten OECD:n apulaispääsihteeri Mari Kiviniemi esitteli eilen hallituksen tilauksesta OECD:n raportin Suomen sosiaaliturvan kokonaisuudistuksesta. Raportissa suositellaan Britannian Universal Credit -järjestelmää, joka on kotimaassaan saanut voimakasta kritiikkiä. Googlettamalla löytyy helposti uutisia, joiden mukaan järjestelmässä on paljon ongelmia. Se säästää valtion rahaa köyhien kustannuksella.

Ei istuva hallitus voi millään tavalla ohjeistaa seuraajaansa, joten Toimi-hanke ei sido tulevaisuutta. Tässä vaiheessa onkin kysymys vasta brändin luomisesta, ja jatkossa tulemme kuulemaan lisää Britannian järjestelmän ylistystä. Toivottavasti siinä vaiheessa nyt asiasta innostuneet jaksavat vähän googlettaa.

Miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa? En tiedä, mutta minusta näyttää siltä, että kokoomus on saamassa tarpeekseen kiviriipaksi käyneestä keskustasta. Jos vaalit pidettäisiin nyt, niin pääministeriksi tulisi Petteri Orpo. Hallituskumppaniksi ei tulisi ainakaan keskusta. Muodostettava uusi hallitus voisi sitten sopia sekä sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen että valinnanvapauden uudella tavalla.

Se tapa riippuu kokonaan seuraavan hallituksen kokoonpanosta. Tämä hallitus on jo paljastunut munasillaan keekoilevaksi keisariksi.

***
Kuten huomaatte, niin blogin ulkonäkö on muuttunut. A-lehdet on yhdenmukaistanut blogien ulkonäön, ja minun osuuteni muutokseen rajoittuu viime keväänä otetussa kuvassa seisomiseen. Krittiikiä saa tietysti aina esittää, mutta minä tuotan vain sisältöä. Se on samanlaista kuin ennenkin.

Kommentit (62)
  1. Petri Sakkinen
    1.3.2018, 10:28

    Siis lyhyesti: Lepomäki ratsastaa lainatuilla ajatuksilla maineeseen ja kunniaan; eiköhän tälle kansakunnan pelastajalle pian löydy rahakas virka tai toimi.

    1. Pettersson Brass
      1.3.2018, 11:01

      Omaa tai lainattua, pääasia että sanotaan ääneen aidan toisellakin puolella.

      1. Eija Sundholm
        1.3.2018, 18:52

        Aivan samaa mieltä kanssasi, hyvä et kokoomuksestakin joku rohkea uskaltaa sanoa eriävän mielipiteensä!

    2. Aarni Tuominen
      1.3.2018, 11:03

      Lepomäki tulee ministeriksi Orpon I hallitukseen 2019 vaalien (ellei aikaisemmin) jälkeen.

  2. Joni Pelkonen
    1.3.2018, 10:31

    Kokoomuksessa siis uskotaan, että omat tavoitteet (julkisten palvelujen yksityistäminen yksi kerrallaan) saadaan onnistumaan ilman keskustaakin. Voi olla, mutta siihen tarvitaan todella suuri määrä kokoomuskansanedustajia. Olisiko meneillään suuri peli, jossa kokoomus tavoittelee pysyvää johtoasemaa oikeistossa, ja siten, että se kaappaa suuren osan kannatusta muulta oikeistolta?

    Sinisiltä on jaossa melkoinen määrä kansanedustajanpaikkoja. Osa niistä menee persuille, mutta ehkä jopa puolet muulle oikeistolle. Tuskin kai kukaan enää viitsii teeskennellä että persut olisivat vasemmistoa, tai että puoluetta olisi juuri kukaan äänestänyt muun kuin rasismin vuoksi. Soinin hellimä oikeistopopulismi paljastui 1,5 prosentin kannatusta nauttivaksi aatteeksi.

    1. Raimo Korhonen
      1.3.2018, 13:06

      Hallitus ei kaadu, sillä Kokoomukselle ei löydy muuta kumppania… tuskin demarit lähtisivät Kokoomuksen kanssa yksityistämään (?) – toivottavasti.

    2. Hulivilipoika
      1.3.2018, 21:41

      Kyllä osa niistä äänistä menee myös vasemmistolle. Lisäksi nykyiset persut putoavat pois kuvioista, myös ne äänet menevät uusjakoon. Maahanmuuttokriittisyys ei todellakaan ole ainoa syy, miksi perussuomalaisia on äänestetty. Ikävä kyllä persut ja siniset ovat pettäneet suunnilleen jokaisen lupauksen, joka ennen vaaleja annettiin.

      1. Vielä vuosi sitten oltiin niin maan per…usteellisesti “pienen ihmisen asialla”…

        http://www.iltalehti.fi/politiikka/201703072200081579_pi.shtml

Kommentointi suljettu.