Täyttä vauhtia sokkona

Kun Elina Lepomäki uskalsi sanoa sote- ja maakuntauudistuksen olevan totaalisesti pielessä, niin hallitukselta menivät pasmat sekaisin. Sen näkee siitä, että ministerit ovat siitä lähtien vakuutelleet kilpaa soten olevan lähempänä kuin koskaan. Sen näkee myös siitä, että ministerit luikkivat virkamiesten selkien taakse piiloon. 

Petteri Orpon mukaan johtavat virkamiehet vakuuttavat, että luvatut säästöt ja muut vaikutukset riippuvat kokonaan lakien toimeenpanosta. Siis niiden lakien, joita ei vielä ole, ja joiden luonnoksissa selvästi näkyvät valuviat ovat lukuisat asiantuntijat, kunnat, oppositiopuolueet ja asioita seuraavat kansalaiset huomanneet jo aikoja sitten.

Tämä kuulostaa tutulta. Kun KHO vaati sote-lainsäädönnön hyväksyttämistä EU-komissiossa, niin hallitus perusteli kielteistä kantaansa sanomalla, että kaikki riippuu tulevien lakien täytäntöönpanosta. Hallitus ei voi olla vastussa siitä, miten tulevien maakuntien päättäjät aikanaan tulevia lakeja soveltavat.

Siis ne päättäjät, joita ei vielä ole valittu, ja joiden valinnasta ensi syksynä pidettävissä vaaleissa ei vielä ole olemassa edes lainsäädäntöä, vaikka Euroopan neuvoston suosituksen mukaan vaalilainsäädännön pitäisi aina olla valmis vuosi ennen vaalien järjestämistä.

Maakuntavaalien lainsäädäntö on tarkoitus hyväksyttää eduskunnassa toukokuussa ja saada voimaan kesäkuussa. Vaalit pidetään jo lokakuussa.

Hallitus ajaa täyttä vauhtia sokkona. Tehdään nyt tällainen laki ja katsotaan mitä tapahtuu, kuten pääministerimme legendaariset sanat kuuluvat.

Esimakua tulevasta on saatu jo vaikkapa nyt toista vuotta toimivasta maakunnallisesta Siun sotesta. Vuoden 2017 alusta Pohjois-Karjalassa on sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetty kuntayhtymäpohjalta, ja siinä on tehty muutamia perusvirheitä. Samat virheet tuleva lainsäädäntö pakottaisi kaikki maakunnat tekemään.

Ensimmäinen virhe on tiukka raamibudjetointi. Siun sotelle asetettiin jo ensimmäiseksi vuodeksi säätötavoite, josta ei ole tingitty piirun vertaa. Muutamat kunnat olisivat tarjonneet enemmän rahaa, mutta sitä ei huolittu. Siun soten on pärjättävä täsmälleen annetulla rahalla, eikä se saa pyytää enempää. Seurauksena on ollut palvelujen karsimista ja henkilöstön loppuun ajamista.  Silti säästötavoitteisiin ei päästä, ja kuntayhtymä teki viime vuonna tappiota.

Tuleva lainsäädäntö pakottaa maakunnat toimimaan täsmälleen samalla tavalla. Maakunnat saavat tehdä sitä mitä valtio käskee sillä rahalla, jonka valtio antaa. Kun kaikki määrätään ylhäältä, niin on ihan turha vedota tulevien maakuntien päättäjien tulevan lain pohjalta tekemiin päätöksiin. Maakuntapäättäjillä ei ole muuta päätettävää kuin palvelujen karsiminen. Niin käy, kun mennään talous edellä palvelut unohtaen.

Myös ostopalvelujen suhteen Siun sote on toiminut kuten tulevat maakunnat tulevat toimimaan. Se on ostanut palveluja yksityisiltä kilpailuttaen maakunnan laajuisesti, jolloin pienet yritykset ovat karsiutuneet ja suuret vallanneet palvelutuotannon. Eritysesti Attendo, Esperi ja Mehiläinen ovat ostaneet pieniä hoivayrityksiä ja kuntien kiinteistöjä varmistaen näin markkinat itselleen. Attendo osti Nurmeksesta yksityisen dementiakodin ja Juuasta yksityisen hoivakodin. Lisäksi monet kunnat ovat saaneet eri yhtiöiltä kuntien kannalta edullisia tarjouksia niiden omistamista kiinteistöistä, joten monopolien pohjustaminen on käynnissä koko ajan.

Kyllä Siun sotesta toimiva konsepti saadaan, mutta siinä tehdyt virhet olisi ensin korjattava. Muuten käy niin, että samat virheet tehdään suuremmassa mittakaavassa valtakunnallisesti.

Niistä virheistä ei tämä hallitus virkamiehineen ota mitään vastuuta. Se vastuu on sirretty jo etukäteen tuleville maakuntapäättäjille. Onnea heille.

 

 

 

Kommentit (48)
  1. Rosa Warski
    4.3.2018, 10:13

    Tässä kaikessa ihmetyttää, että millä helvetillä pörssin uhkapelaajat voivat olla tärkeämpiä kuin toimiva yhteiskunta?

    1. Saku kirjoitti, että Attendo osti Nurmeksesta yksityisen dementiakodin ja Juuasta yksityisen hoivakodin. Niinpä. Vanhukset, mielenterveyspotilaat ja dementikot ovat kiitollinen liiketoiminnan kohde näin aluksi. Eivät itse valita hinnoista ja viranomaisvalvonta ei välttämättä ole edes tietoinen kustannuksista.

      Eteen sattui uutinen Keminmaasta. Attendo on siirtämässä vanhusten hoivakodin asukkaat uusiin tiloihin. Vielä tammikuussa Pohjois-Suomen ikäihmisten ja mielenterveyskuntoutujien palveluista vastaava aluejohtaja kertoi, että hoitomaksut säilyvät muutossa ennallaan. Sitten paljastui, että ne nousevat 420 eurosta 544 euroon plus lisäksi uutena kuukausittainen 25 euron sähkölasku. Korotus on 36%.

      Mikäs siinä. Uudet tilat,uudet kulut. Ja varmasti vähän paksumpi siivukin. Merkittävää, ettei vastaavalla aluejohtajalla eli maksajaa edustavalla viranomaisella ollut mitään tietoa asiasta vielä kuukausi sitten.

      En usko, että tämä on laatujaan yksittäistapaus. Kun bisnesrakenne on sementoitu peruuttamattomaksi niin vauhti paranee.

  2. Surullista tämä on. Voisi kuvitella, että näin tärkeää uudistusta valmisteltaisiin huolella ja tarvittaessa palasteltaisiin pienempiin osiin, jotta seuraava istuva hallitus voisi jatkaa. Tällöin uudistus olisi toki laadittava yhteistyössä opposition kanssa. Kansalaisten usko politiikkaankin voisi palautua.

    Tämä lienee toiveajattelua. Mieluummin vaikka ajetaan koko maa konkurssiin tai sisällissodan partaalle, kuin annetaan punikille puheenvuoro. Kepuhan on tässä ajattelutavassa pahempi kuin Kokoomus, mutta “keskusta” -sana nimessä tuntuu edelleen hämäävän kansan syviä rivejä.

    Asiaan löyhästi liittyen, ylellä retoriikan tutkijatohtorin mainio haastattelu hallituksen syyllistämisestä ja luterilaisiin saarnoihin perustuvasta poliittisesta retoriikasta:

    https://yle.fi/uutiset/3-10100555

    Ja nostaisin vielä tähän Li Anderssonin 3.3. haastattelun ykkösaamussa:

    https://yle.fi/uutiset/3-10100498

    On nautinnollista katsoa Anderssonin esiintymistä. Hän toden totta on tehnyt läksynsä, ja on koko ajan kartalla vaikka toimittaja hänet toistuvasti keskeyttää. Mutta missä viipyvät SDP:n kommentit ja kannanotot? Jos minä olisin demareiden aktiivinen toimija, yrittäisin vakavasti saada jotain yhteistyötä aikaiseksi Vasemmistoliiton kanssa ja luovuttaisin suosiolla tämän yhteistyöelimen puheenjohtajuuden Anderssonille. Ei tule mitään siitä, että hallitus on tekemässä suurinta virhettä sitten 1990 vahvan markan politiikan, ja maan suurimmassa oppositiopuolueessa SDP:ssä vain ollaan hiljaa ja toivotaan hallituksen itse mokaavan itsensä uusiin vaaleihin. Ehei, oppositiossa pitää kohentaa tulta silloin kun sen aika on. Siihen ei yksin Anderssonkaan riitä, vaikka hän vastaakin ainakin viittäkymmentä riviedustajaa tieto- ja esiintymistaidoiltaan.

    Ja ehei, en ole koskaan äänestänyt Vasemmistoliittoa, demareita kyllä monestikin. Seuraavissa vaaleissa pitää vakavasti miettiä sitäkin asiaa, jos tilanne ei pian muutu paremmaksi.

    1. Olen päätynyt omissa ajatuksissani siihen, että äänestyskäyttäytyminen johtuu ehkä siitä, että moni ihminen äänestää sitä puoluetta, jonkalaisessa asemassa itse haluaisi olla. Eli Kokoomusta (koska ihminen haluaa olla varakas).

      Mutta onko niin että Kokoomushan vain ratsastaa tällaisella aasilla? Eli ratsastaa keskiluokan niukkuudella (juuri-ja-juuri toimeentulevien luokka) ja köyhien köyhtymisellä ja kurinalaisuudella. Köyhien nöyryydellä.

      Eli tässä on se äänestäjän suoranainen ajatteluvirhe? Koska ei Kokoomus kaiketikaan halua pakeilleen eikä kaltaisekseen meitä, koska: puolue _ratsastaa_ meillä. Se tarvitsee meitä tällaisina.

      Siksi kannattaisi äänestää heidät pois vallasta ja katsoa mitä sitten tapahtuu.

      1. Aasikin on muuten käsite, joka löytyy uskonno(i)sta. (viitaten tuohon uskonnolliseen retoriikkaan).

        Kokoomus ja Keskusta tarvitsevat aaseja ratsastettavikseen.

      2. Jorma Huttunen
        6.3.2018, 06:13

        Kun ihmiset vähän vaurastuvat, he haluavat kohottaa imagoansa äänestämällä kokoomusta. Tällähän ei ole juuri tekemistä varsinaisen puoluepolitiikan kanssa.

Kommentointi suljettu.