Pimppiä, sananvapautta ja shariaa

Kansanedustaja Laura Huhtasaari oli saanut työpöydälleen Katja Ketun ja Krista Petäjäjärven kirjan Pimppini on valloillaan. Tästä yllätyslahjasta suivaantuneena hän tuomitsee blogissaan jyrkästi feminismin ja sanoutuu siitä kokonaan irti.

Mikäs siinä. Tosin Huhtasaarta voisi muistuttaa, että ilman sitä feminismiä hän ei olisi eduskunnassa. Parhaassa tapauksessa hän saattaisi olla kansakoulunopettajatar, mutta paljon todennäköisemmin korkeintaan vapaaehtoinen pyhäkoulunopettaja. Koska hän nyt kuitenkin on eduskunnassa, niin hänen voisi kuvitella olevan kiinnostunut ajankohtaisemmista aiheista, kuten vaikkapa sotesta, maakuntauudistuksesta ja aktiivimallista.

Hän valitsee kuitenkin helpomman tien ja pääsee lyhyessä blogitekstissä täysin epäloogisesti kirjan nimestä närkästymisestään sananvapauden rajoittamiseen ja sharia-lakiin. Jostain syytä nämäkin ovat feminismin vika. Joku voisi yhdistää mielessään tämän ajattelutavan vaikkapa Speden vanhoihin sketseihin naisen logiikasta, mutta kyseessä on enemmän kansainvälisen alt-rightin logiikasta. Siinä kaikki vähänkään konservatiivisista arvoista poikkeava nähdään salaliittona valkoista kristittyä heteromiestä ja hänen valtaansa vastaan. Samaan nippuun mahdutetaan huuto sananvapauden puolesta ja sharia-laki.

Sananvapaudesta tuntuvat kaikkein suurinta huolta kantavan ne, jotka itse sitä kaikkien rajuimmin käyttävät. Minulle jäi epäselväksi miten toimittaja Haapala liittyy asiaan, mutta ilmeisesti hänkin on jotenkin onnistunut loukkaamaan Huhtasaarta. Toimittajien sananvapaushan on perussuomalaisille herkkä asia. Vasta pari viikkoa sitten kansanedustaja Ville Tavio halusi kirjallisessa kysymyksessään rajoittaa vihervasemmistolaisten toimittajien vapautta laukoa mielipiteitään.

Sharialla ja islamisella kulttuurilla pelottelun Huhtasaari nostaa esiin viittaamalla Ruotsiin, jossa oikeuden lautamiehet vapauttivat pahoinpitelystä syytetyn miehen ilmeisesti uskonnollisin perustein. 

Tapaus ei kerro sharian ja islamilaisen kulttuurin läpimurrosta, vaan lautamiesjärjestelmän heikkoudesta. Lautamiesten valinta niin Ruotsissa kuin Suomessakin on annettu poliittisille puolueille, ja joukkoon mahtuu aina tehtävään täysin sopimattomia henkilöitä. Kun tapaus tuli ilmi, niin molemmat lautamiehet erotettiin sekä puolueesta että lautamiehen tehtävistä. Erottaminen kertoo siitä, että Pohjoismaissa noudatetaan vain oman maan lakia, eikä sen rinnalla sallita mitään tapaoikeutta. Siitä olen kriitikoiden kanssa samaa mieltä, että tällaista ei olisi saanut päästä tapahtumaan. Jos lautamiesjärjestelmää halutaan ylläpitää, niin ehdokkaiden osaamiseen ja ymmärrykseen maan lakien ja vain niiden soveltajina on kiinnittettävä enemmän huomiota.

En ymmärrä miksi feminismi näyttäytyy joillekin hirveänä mörkönä. Minä en ole feminismiiin kovin hyvin perehtynyt, mutta koskaan minulla ei ole ollut ongelmia feministien kanssa. Se johtunee siitä, että ihmisten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon ehdottomana kannattajana minulle on itsestään selvää, että ihmisten oikeudet eivät riipu sukupuolesta, etnisestä taustasta, uskonnosta tai yleensä yhtään mistään ihmisen ominaisuuksista.

Tämä tästä ja hyvää naistenpäivää kaikille tasapuolisesti.

 

Kommentit (55)
  1. Pahoitteluni, että annan palautetta kommenttikentän kautta, mutta koen tämän helpoimmaksi tavaksi.

    Haluan vain kertoa, että aikaisempi blogimallisi oli parempi. Siis se, jossa linkit olivat hillitysti allekirjoitettuja ja koko teksti samaa väriä. Toivottavasti Apu suostuu vaihtamaan tyyliä entiseen.

    Kiitos lukuhetkistä ja hyvää jatkoa.

    1. Jep, mäkin tykkäsin vanhemman blogin ulkoasusta enemmän. +1

  2. Jopa näin miehenä pidän tämänkertaista uuninpnkopojan kirjoitusta hölmönä, yleensä pidän hänen kirjoituksistaan mutta tämä ei uponnut lapsellinen kirjoitus jossa kirjoittaja oikaisi Lauran hutikoiden eikä sisäistänyt Lauran pointtia…

    1. sakutimonen
      8.3.2018, 12:28

      Ja mikähän se Lauran pointti mahtaa olla, kun se ei todellakaan auennut minulle?

      1. mettäläinen
        8.3.2018, 13:07

        Lauran pointti on ilmeisesti luettavissa tuon kirjan kannesta. Kirjan nimi on minunkin mielestä hyvin provosoiva ja tod. näk. tarkoituksella valittu. Laura siis reagoi noihin kolmeen sanaan ja hänen pointtinsa on, että kirjan nimi on rivo ja se ei siten voi olla sisällöltäänkään asiallinen. Ja nyt tuo kirja on eduskunnan roskiksessa menossa kohti paperikeräystä.

        Tämä on hyvin surullista. Kirja sisältää varmaan ihan asiaa naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta vallankäytöstä, josta uskon myös Lauralla olevan omakohtaista kokemusta. (Ei se koulumaailma ole mitään lastenleikkiä – ei ainakaan opettajanhuoneessa). Asiasta siis tarvitaan dialogia, mutta tässä ei se oikein onnistunut. Kirjan kirjoittajat eivät varmasti panisi pahakseen, jos heidän tekstejään luettaisiin eduskunnassa. Nyt dialogi tyssäsi kanteen, jossa loukattiin kansanedustajaa. Tuo on tietty vähän ironista, koska Laura itse on omassa retoriikassaan ollut hyvin suorapuheinen ja hänen populistiselle eetokselleen uskollisena toistanut miten meillä ei enää ole varaa poliittiseen korrektiuteen. Asiat on sanottava suoraan ja niitä peittelemättä. Itse olen monta kertaa järkyttynyt hänen suorapuheisuudestaan ja sen takia jättänyt äänestämättä häntä. Kysymys populisti Lauralle onkin siitä minkälaiseen poliittiseen korrektiuteen meillä onkaan varaa. Tästä voi ja ehkä pitääkin keskustella.

        Tosin kun siirrämme dialogin retoriselle metatasolle niin itse asiat vaan jäävät hoitamatta. Ehkä meillä ei ole varaa muuhun kuin poliittiseen korrektiuteen (suomeksi s.o. kohteliaisuus ja toisen huomioon ottaminen), jotta dialogi itse asiasta onnistuisi. Ja näin naisten päivänä yksi asioista on palkkatasa-arvon rinnalla naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö ja on niitä muutama muukin.

        1. sakutimonen
          8.3.2018, 13:16

          Jos närkästyminen liittyy vain kirjan nimeen, niin en ymmärrä millä logiikalla siitä päästään yleisen feminismin vastustamisen kautta sananvapauteen ja sharia-lakiin. Looginen yhteys asioiden välillä puuttuu kokonaan, ja näyttää siltä, että Huhtasaari käytti närkästymistään vain tekosyynä päästäkseen omiin mieliaiheisiinsa.

          1. Mettäläinen
            8.3.2018, 14:11

            Saku hyvä
            pyöriiko täällä KAKSI Mettäläistä?
            Nimittäin mlnä en tätä ole kirjoittanut.
            En tietenkään tähän julkiseen viestiin kirjaa oikeata nimeäni. Kerrothan, jos meitä on kaksi, muutan nimimerkkini siinä tapauksessa.

            1. sakutimonen
              8.3.2018, 14:38

              Teitä näkyy olevan kaksi.

              Tässä yksi syy miksi alan vakavissani harkita paluuta vaatimukseen kommentoida vain nimellä. Tärkeämpi syy on tietysti se, että kommenttien laatu laskee koko ajan nimimerkkien takia.

              1. Antonio Astarita
                8.3.2018, 15:18

                Kiitos Saku, nyt on enää yksi Mettäläinen. -Puhuttu kirja ei saisi mennä nimensä vuoksi, jossa en näe vikaa, Edus-tai muunkaan kunnan roskikseen.

              2. mettäläinen
                8.3.2018, 15:41

                Mie oon ollu wordpressin mettäläinen siitä lähtien kun näitä gravatareita pystyi laittamaan elikkä vuodesta 2010. Nyt oon ekaa kertaa tähän blogiin kirjottanu, mutta jos siun gravatar on vanhempi niin minä sitte muutan ihteni vaikka “vuaran takkoo” gravataariksi.

                Gravatarit muuten alkoivat 2007 eli en ihan alusta asti.

                1. mehtäläinen
                  8.3.2018, 15:55

                  Entäs jo mie oon mehtäläinen? Tuo mettäläinen onkin liian citymäinen tämmöisen erämaan eläjälle, joka täältä Pielisen väärältä puolelta viskoopi näitä ajatuksiaan nettiin.

              3. Itse koin tuon vaatimuksen “vain omalla nimellä kommentoinnista” varsin ongelmalliseksi, varsinkin MV -“lehteen” / uusnatseihin liittyvissä jutuissa (joissa sitä monesti vaadittiin), kun ottaa huomioon, millaista kohtelua näiden “aatteiden” omalla nimellään kritisoijat monesti osakseen saavat (ikävän tiedon esiin kaivaminen & julkaisu kirjoittajasta, julkinen haukkuminen jne.)

                Ja toisaalta myös se, ettei nimeä oiken voi varmistaa oikeaksi.

                1. sakutimonen
                  8.3.2018, 17:07

                  Tuo on tietysti totta. Toisaalta juuri mainitsemiisi juttuihin tulee aina valtavasti törkyä nimimerkeillä.

        2. Ompa herkiksi heittäydytty kun vittu ja muut sellaiset ei ole liian rivoja mutta pimppi on.

          1. Lauran ja puolueensa kannanotoista ei voi parhaalla tahdollakaan löytyy logiikkaa tai järkeä. Joten heitä ei jaksa edes kritisoida..

            1. mettäläinen
              8.3.2018, 14:29

              Mutta heidän kanssa olisi kuitenkin voitava keskustella. Pitää muistaa, että he ovat vielä parlamentaarisesti toimiva poliittinen puolue ja puolue, jolla on vielä kannatusta
              (se rapiat 10%). Vaihtoehto kun on se, että ne rupeavat ulkoparlamentaarisiin manöövereihin ja siitä meillä oli Suomessa ihan riittämiin vaivaa 20 ja 30-luvuilla. En halua maalailla pirua seinille, mutta nuo samat vuosikymmenet ovat vasta edessä tällä vuosisadalla.
              Pitää muistaa mitä Ali Jahangir sanoi kun oli lavalla Matias Turkkilan kanssa ja jengi buuasi tälle Olli Immosen kaverille.

              “Turpa kiinni! Me tarvitaan dialogia.”
              – Ali Jahangir

              Minusta tuo on viisainta mitä Suomessa on kukaan sanonut tällä vuosikymmenellä.

        3. Tomi Kiilakoski
          8.3.2018, 13:28

          Kirjan nimi Pimppini on valloillaan on Santra Remsujevan levyttämä laulu, joka ilmeisesti on vienankarjalainen kansanlaulu. Kansanperinteeseen on kuulunut rivo meininki. Sitä on Lönnrotin ajoista lähtien pidetty sopimattomana. Kansanlaulun nimeä kammoksuva Huhtasaari asettuu sen eliitin jatkeeksi, joka on kokenut kansanperinteen jotenkin sopimattomana kristilliseen ihannekuvaan.

        4. Perinteinen
          8.3.2018, 16:59

          Kirjan nimi tulee suomalaisesta kansanperinteestä. Kansa, johon naisetkin ymmärtääkseni kuuluvat, on aina kutsunut asioita niiden oikeilla nimillä, olkoot huhtasaaret & co mitä mieltä tahansa: https://www.youtube.com/watch?v=XwCS3nVmpGE

        5. Kaija Laine
          8.3.2018, 17:50

          Kirjan nimen alkuperästä saikin tuossa infoa muilta kommentoijilta, kiitos siitä. Itse olen ajatellut että nimi on hyvä siksi, että se häiritsee hieman meitä jokaista. Jos jonkun kirjan nimi olisi pippelini on valloillaan, sitä saatettaisiin pitää tyhmänä mutta ei rivona tai provosoivana. Niin meidät on kasvatettu. On korkea aika arkipäiväistää naisen sukuelimiin liittyvät termit. Vittuhan tietysti on arkea, sekin hassusti eri tavalla kuin kyrpä. Nämä ovat ehkä pieniä asioita mutta jostain se kielenkäyttömme kertoo,

    2. Tuomas Tirkkonen
      8.3.2018, 13:00

      Huhtasaaren puheet ovat tyypillisesti erittäin sekavia eikä niissä useinkaan ole mitään järjellistä “pointtia”. Näin on tälläkin kertaa.

      Ilmeisesti Huhtasaaren fantasiamaailmassa feministit – siis kaikki me ihmiset, jotka kannatamme ihmisten välistä tasa-arvoa ja kaikille yhtäläisiä oikeuksia esimerkiksi sukupuolesta, sukupuoli-identiteetistä tai seksuaalisesta suuntautumisesta riippumatta – ovat jonkinlaisessa salaliitossa valkoihoista kristittyä heteromiestä vastaan. Omassa poliittisessa viiteryhmässään Huhtasaari varmaankin saa tämänkertaisellakin höpötyksellään kannatusta osakseen.

      1. show must go on...
        8.3.2018, 18:46

        Mielestäni paras konsti Huhtasaaren älyttömyyksiin on vaijeta kokonaan…
        Huhu kertoo mm. sellaista, että pressanvaalien aikaan tehty ilkivalta Huhtasaaren taloon oli PS järjestön tilaama.

Kommentointi suljettu.