Se oli tarkoituskin

–Työttömille tarjotaan heikompaa pätkää ja keikkatyötä. Yritykset tietävät, että siellä on 200 000 työtöntä työmarkkinatuella. Heillä ei ole vaihtoehtoja.

Näin sanoo Helsingin yliopiston sosiaalipolitiikan dosentti Johannes Kananen, ja hän on täysin oikeassa. Juuri näin tulee tapahtumaan, ja juuri tähän on pyrittykin. Jo vuosia on valitettu korkeita palkkakustannuksia ja julistettu, että huonostikin palkattu työ on otettava vastaan. Työ on parasta sosiaaliturvaa ja laiskoille työttömille on annettava keppiä. Mieliä on jo kauan muokattu marssittamalla esiin toinen toistaan laiskempia työttömiä, jotka enimmäkseen pelkällä tekaistulla etunimellä ylistävät laiskuuden ihanuutta ja tukien runsautta.

Kun kansalaisten mielet saatiin sopivasti muokattua, niin säädettiin aktiivimalli. Työtön joutuu tekemään 18 tuntia palkkatyötä  kolmen kuukauden aikana säästyäkseen työttömyyskorvauksen leikkaukselta. Työapaikkojen ovien ulkopuolella jonottaa 200 000 työtöntä saadakseen edes osa-aikaista pätkätyötä. Nyt nousevat esiin korppikotkat nauttimaan aktiivimallin hedelmistä. Vuorenvarmasti tulee yrityksiä, jotka tarjoavat työtä alle kaikkien sopimusten olevalla palkalla.

Onneksi tässä palkka-alessa ei sentään voida mennä ihan mahdottomuuksiin. Aktiivimallin ehdot täyttävästä työstä maksettavan palkan on oltava vähintään alan työehtosopimuksessa sovitun vähimmäispalkan suuruinen. Jos alalla ei ole työehtosopimusta, niin kokoaikatyön palkan tulee vuonna 2018 olla vähintään 1 189 euroa kuukaudessa.

Työssäoloehtoa laskettaessa palkka suhteutetaan työaikaan. Tämä tarkoittaa sitä, että päivän minimipalkka on 55,30 euroa (1 189 : 21,5) ja tunnin minimipalkka 6,91 euroa (55,30 : 8). Työssäoloehdon täyttymisen selvittämiseksi Kelaan on toimitettava työ- ja palkkatodistukset.

Toivottavasti työttömät muistavat tämän, sillä jos palkka jää alle tuon laissa säädetyn minimin, niin aktiivisuusehto ei täyty. Jos olisin ilkeä, niin sanoisin hallituksen kirjanneen vahingossa lakiin tällaisen ehdon.

Kuten Kananen sanoo, niin myös luukulta toiselle juoksuttaminen alkaa uudelleen. Työttömät joutuvat hakemaan aktiivimallin leikkaamaa etuutta toimeentulotukena. Koska senkin maksaa Kela, niin toisesta taskusta säästetyt rahat maksetaan toisesta taskusta. Asiakas kääntyy kannoillaan ja palaa luukulle hakemaan toimeentulotukea. Se siitä byrokaratian purkamisesta, jota mainostettiin silloin, kun toimeentulotuki siirrettiin Kelan maksettavaksi. Se niistä säästöistä.

Palkkojen polkeminen on siis koko aktiivimallin tarkoitus, ja kyllä se osittain tulee onnistumaan. Eiväthän työttömät rahaa tarvitse, mutta elinkeinoelämä tarvitsee halpatyövoimaa.

 

 

Kommentit (35)
  1. Mauri Pulkkinen
    30.3.2018, 17:59

    Ei tarvitse olla yhtään ilkeä, että voi todeta “minimipalkan” olleen hallitukselta lapsus. Kaikki muut toimet ja säädösmuutokset viittaavat määrätietoiseen pyrkimykseen heikentää työttömien ja työssäkävijöidenkin asemaa.

    Hallituksella on ollut “huono päivä” tai muuta mielenkiintoisempaa ajateltavaa, kun työssäoloehto on lipsahtanut tekstiin. Mahtaa nyt harmittaa!

    1. Veli-Matti Kunnari
      30.3.2018, 18:30

      Niin juuri. Arvaa harmittko? Mikko Perkoilaa lainaten.

    2. Hannu Ala-Olla
      30.3.2018, 23:35

      Eiköhän se ole siellä sen takia, etteivät työttömät palkkaa toisiaan euron päiväpalkalla leikkaukselta säästyäkseen. Tai joku yhdistys päästä työttömiä pälkähästä helpoilla pesteillä. Nyt kummallakaan taholla ei pääsääntöisesti ole varaa moiseen ryhtyä.

  2. Niinhän media näyttää kertovan. Työtä on nyt yhtäkkiä kaikille niin perkeleesti. Palkasta ei puhu kukaan mitään. Taitaa olla Suomi ajettu taas siihen asentoon, että vain yleislakko pysäyttää tämän hulluttelun. Pitääkö alkaa potkimaan perseelle ammattiliittojen johtajia sinne torkkupeiton alle, että rupeavat tekemään jotakin. Tienaavatkin paremmin kuin ministerit. Niitä on vaikea herätellä.

    Tyhmyys se näyttää olevan ainoa 100% uusituva luonnonvara.

    1. Tutkimusmatkailija 608-22
      30.3.2018, 19:41

      Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Sata vuotta vanha kaiku kumisee täällä taas: työnteko on palkkaa tärkeämpää, ja varsinkin se, että teet minun töitäni. Et omiasi. Kummasti pienyrittäjää ei taas kerran muista kukaan, vaikka heidän asiaansa nimenomaan tämän vallassa olevan köörin piti ajaa.

      Minäkin olen odottanut, milloin ammattiyhdistyksessä alkaa tapahtua jotain. En tiedä mitä siellä neljän seinän sisällä puhutaan, mutta torkkupeittoja epäilen minäkin. Onko tosiaan päästy niin vihreälle oksalle, ettei mukavuusalueelta viitsitä tulla pois? Jäsenmääräkin vähenee kaiken aikaa, kun porukasta tuntuu että tyhjästä maksetaan.

      Palkansaajajärjestöillä olisi nyt kiire jämäköityä ja ottaa tapetille mm. minimipalkka, johon Sakukin tässä viittaa. Harmillisesti nykyinen minimipalkka tai sen irvikuva ei koske ilmais- harjoittelu- tuki- ja muita töitä, joita painaa niska limassa jo satoja tuhansia kansalaisia. Mikä siinä on, ettei tätä asiaa voida laittaa kuntoon? Eduskunnasta ei siihen ole, EU-parlamentilla on liikaa muita huolia (kuten energiatodistukset ja kahvinkeittimen energiansäästöasiat sekä tuulimyllytuet), vastuu on siis ammattiliitoilla ja meillä palkansaajilla.

      Tyhmyydestäkin olen Markin kanssa samaa mieltä. Hyvin uusiutuu, eikä tarvitse lannoittaa, mitä nyt poliitikkojen puheella korkeintaan. Sieltä sitä itseään tuleekin sitten paljon enemmän kuin omaan tarpeeseen. Sellaista suuvettä ei olekaan, millä Sipilä hännystelijöineen saisi suunsa raikkaaksi.

      Henkilökohtaisesti suututtaa ihan kehvelisti katsoa tätä maailman menoa. 1990-luvun alussa meno oli hyvin samankaltaista. Karenssilla uhattiin, jos ei suostunut tissibaariin kantamaan kaljaa yläosattomissa, mistä uutisoitiin iltapäivälehdissäkin. Tuho-Ahon työreformi oli hilkulla toteutua. Nyt samaan paskaan pyritään ja päästäänkin livauttamalla tiskin alta, vähän kerrassaan, mutta systemaattisesti koko paketti. Eikä kukaan tee mitään, kun Ruususen uni on jatkunut jo sata vuotta.

Kommentointi suljettu.