Aktiivimallin kosmetiikkaa

Eilinen päivä oli päämisteri Juha Sipilän itsekehun päivä. Ensin Ilta-Sanomat julkaisi erityishaastattelun, ja sen päälle hän kehui itseään ja hallitustaan pääministerin haastattelutunnilla. Ei siinä mitään, kissanhan on itse oma häntänsä nostettava. Ihan odotetusti Sipilä nosti esiin aktiivimallin, jota jo aiemmin on luvannut parannella sitä mukaa kuin kokemuksia karttuu.

Aktiivimallia tarkastellaan budjettiriihessä. Sitä ei aiota kumota tai edes peruskorjata, vaan siihen tehdään pari kosmeettista parannusta. Malliin saatetaan hyväksyä ammattiliittojen järjestämää koulutusta ja lähinnä netissä tapahtuvaa omaehtoista koulutusta. Ihan kelvollisia korjauksia, mutta nämä olisi pitänyt ottaa mukaan jo aktiivimallia suunniteltaessa. Laki valmisteltiin kuitenkin suorastaan röyhkeän huonosti ja kiireellä, joten kukaan ei miettinyt mitä kaikkea hyväksytään.

Yksi ei kuitenkaan kelpaa aktiivimalliin. Vapaaehtoistyötä ei vieläkään aiota hyväksyä. Ei sittenkään, vaikka yhdistyksissä ja ihan omin päin tehtävästä vapaaehtoistyöstä olisi oikeasti hyötyä yhteiskunnalle. Vapaaehtoistyön jättäminen edelleen pois on typerää, ja siksi tälle hallitukselle loogista toimintaa. Vapaaehtoistyöstä kun ei yhdenkään yrityksen kassa kilise, ja vain se on hallitukselle tärkeää. Se naapurin mummo saa edelleen tuskailla lumiensa kanssa yksin. Lisäksi vapaaehtoistyön hyväksyminen vaarantaisi aktiivimallilla tavoiteltavat säästöt työttömyysetuuksiin menevään rahaan.

Sipilä ei myöskään näe mitään estettä aktiivimalli kakkosen eli omaehtoisen työnhaun mallin toteuttamiselle aiotussa muodossa. Mallissa työttömän on todistettavasti haettava tietty määrä työpaikkoja tukien määräaikaisen menettämisen eli karenssin uhalla. Aiemmin työministeri Jari Lindström on ollut malli kakkosen suhteen varauksellinen, mutta näköjään työministerin epäilyt eivät ole kantautuneet pääministerin korviin. Tekisi mieli kysyä mitä omaehtoista on pakotetussa työhakemustehtailussa ja miten työnantajat siihen suhtautuvat, mutta ne asiat eivät huoleta pääministeriä. Hän on selvästi päättänyt saada tämänkin asian jääräpäisesti maaliin, ja silloin hän ei kuuntele ketään. Asiassa edetään suunnitellusti, vaikka liikkuminen olisi vaikeaakin.

Fingerporinsa lukeneet osannevat varmasti naureskella tälle onnistuneelle Ilta-Sanomien otsikolle.

Samana päivänä pääministerin jääräpäisyyden esittelyn kanssa verovaroin rahoitettu Yle julkaisi sisällissotaa käsittelevän kolumnin, jossa sodan jälkeen tapahtuneita teloituksia ja nälkään näännyttämisiä pidettiin oikeutettuina ja suorastaan välttämättöminä. Niiden yhteys aktiivimalliin ei minulle oikein auennut, mutta ehkä kirjoittaja halusi neuvoa aktiivimallin vastustajia pitämään mölyt mahassaan. Ettei taas tarvitse ruveta tappamaan.

Elämme köyhälle kovia aikoja.

Kommentit (98)
  1. Muuten, työmarkkinatuki on sitten 30,89 euroa leikkurin jälkeen (ennen 32,40/arkipäivä).

  2. Sipilän ulostuloja lukiessa tulee esiin hänen omahyväisyytensä, tekopyhyytensä ja ainakin näennäinen kyvyttömyytensä nähdä tehtyjen poliittisten päätösten loogisia seuraamuksia yhteiskunnassa sekä erityisesti niiden kohteeksi joutuneen yksilön elämässä. On toki mahdollista että seuraamukset nähdään, mutta niistä ei piitata tai ne ovat jopa tarkoituksellisia. Koska Sipilä tuskin on tyhmä mies, on tultava siihen tulokseen, että hän on yksinkertaisesti ilkeä, ellei suorastaan paha.

    Jos Sipilästä tulee tämmöinen tunne sellaiselle, joka ei (ainakaan vielä) edes ole näiden toimien kohteena, en edes uskalla ajatella millaiset fiilikset tulee niille, jotka joutuvat kärsimään Sipilän politiikasta eturintamassa.

    1. Tätä samaa olen miettinyt. Siis ajatukseni ”hallituksen” jäsenistä ylipäänsä samoilla linjoilla edellisen kirjoittajan kanssa. Ja nämä työttömiin kohdistuvat toimenpiteet eivät edes koske minua. Niinpä: millaisethan ajatukset ovat tosiaan niillä, jotka tässä joutuvat kärsimään?

    2. Hulivilipoika
      9.4.2018, 15:27

      Sipilä on kasvanut ilmapiirissä, jossa epäonnistumisen syynä on synti. Kun elät oikein, Jumala siunaa. Siinä samassa ilmapiirissä myös sairaudet johtuvat samasta syystä. Kun oikein uskoo tai pikemminkin uskoo oikein, voi Jumala jopa parantaa. Menestysteologia liitettynä liberaaliin talouspolitiikkaan ja maailmankuvaan on tuhoisa yhdistelmä.

Kommentointi suljettu.