Sosiaaliturvan alasajo

Hallitus on kolme vuotta lisännyt eriarvoisuutta, joten nyt on vuosi aikaa olla huolestuvinaan eriarvoisuuden lisääntymisestä. Jotain pientä voidaan oikeastikin tehdä, kuten vaikkapa säännellä pikavippejä, mutta enimmäkseen keskitytään kuluttamaan aikaa ja tuottamaan sympaattista puhetta. Sillä osa kansasta saadaan höynäytettyä äänestämään kovasti köyhän asialla olevia nykyisiä hallituspuolueita.

Tosiasiassa nyt pohjustetaan sosiaaliturvan kokonaisuudistusta eli käytännössä sosiaaliturvan lopullista alasajoa. Jo vuosia sitten silloinen sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko puhui ensin vastikkeellisesta sosiaaliturvasta, mutta koska sosiaaliturva ei ole palkkaa, niin hän rupesi nopeasti puhumaan osallistavasta sosiaaliturvasta. Se tarkoittaa työn tekemistä sosiaaliturvan vastineeksi. Palkkaa saavien ei ole tarkoituskaan tulla toimeen palkallaan, vaan sitä jatketaan sosiaaliturvalla. Yhä suurempi osa tekee työtä täysin palkatta, pelkällä sosiaaliturvalla.

Tämä ajattelu on ollut koko ajan taustalla, kun hallitus on ruvennut suunnittelemaan ensi vaalikaudella toteutettavaa sosiaaliturvan kokonaisuudistusta. Pohjana on Britannian universal credit -malli, johon on lisätty muutamia köyhiä eniten kurjistavia käytäntöjä Hollannista ja Tanskasta. Tätä nimitetään uudeksi perusturvamalliksi.

Ensin Britannian mallia kävi hallituksen kutsusta lobbaamassa OECD:n apulaispääsihteeri Mari Kiviniemi, ja sitten sitä ehdotti hallituksen itsensä asettama eriarvoisuustyöryhmä. Ihan sattumalta myös hallituksen asettama Heikki Hiilamon työryhmä päätyi esittämään osallisuustuloa, joka tarkoittaa palkatonta ja pakollista “vapaaehtoisesti” tehtävä työtä. Näin on rakas lapsi saanut jo kolmannen nimen, ja se on nyt Vastikkeellinen Osallistava Osallisuustulo.

Jos nykyiset hallituspuolueet saavat jatkaa ensi vaalikaudella työtään, niin lopputuloksena sosiaaliturvaa saa vain tekemällä työtä. Näin tehdään taas mahtava tulonsiirto verovaroista yritysten omistajille, kun palkkaa tarvitsee maksaa vain hyvin vähän tai ei ollenkaan. Tästä seuraa köyhyyden lisääntyminen, kuten Saksan ja Britannian kokemukset osoittavat.

Yhä suurempi osa tekee siis työtä sosiaaliturvan lisäksi tai pelkästään sen vastineeksi. Heidän elämisensä kustannetaan verovaroin, mutta kukaan ei ole muistanut kertoa mistä niitä verovaroja saadaan, kun verotettavaa palkkaa ei ole, yritysten verotusta helpotetaan ja vähäisetkin saadut verot palautetaan yritystukina. Rikkaiden varallisuutta ei veroteta ollenkaan, ja pääomatuloista maksavat veroa vain kaikkein tolloimmat piensijoittajat. Välillisiä verojakaan ei kerry, kun kansan ostovoima ajetaan alas.

Yritystukien leikkaaminenkaan ei onnistu, koska yrityksille tulee paha mieli. Niinpä on turvallisempaa jatkaa työttömien syyllistämistä ja piiskaamista. Ne eivät pane hanttiin.

Kuva. Ville Ranta/Demokraatti

Kommentit (91)
  1. Henkilön pitää tehdä siis työtä josta saa palkaksi sosiaaliturvan.

    1. Faktantarkastaja
      10.4.2018, 11:31

      Euroa ei voida devalvoida. Siksi Saksa voittaa eurossa ja muut euromaat häviää. Toisaalta miten Kiinan palkkatason kanssa voisi edes kilpailla. Globalisaation, ainaisen leikkauspolitiikan ja automaation takia ylituotantoa on niin paljon, ja ostovoimaa niin vähän, että keskuspankit antavat miinuskoroilla lainaa, jotta valtiot tajuaisivat investoida. Mitä tekevät valtiot? Lisää leikkauksia!!

      Lisäksi on EU, joka lähinnä toimii kumileimasimena suurille yhtiöille ja pankeille. Mitään Euroopan yhtenäisyyttä ei ole ja kukaan ei manitse edes puheissa aitoa solidaarisuutta. Kaikki politiikka tähtää vain kaikkialla veroparatiiseissa toimivan big businessin etuihin. Maahanmuuttajia kohdellaan ihmisinä vain sikäli kuin he polkevat palkkoja. Saasteet, ja luonnonkatastrofit ovat ennätystasoilla. Tämmöinen uusliberaali kaaospolitiikka ei voi päättyä hyvin.

      Ehkäpä jostain yditalven ja torakoiden seasta astuu esiin uusi Roosevelt, joka tajuaa tehdä new dealin. Silloin suuretkin yritykset maksavat voitoistaan verot, jotka ohjataan taitavalla lainsäädännöllä kansalaisten ostovoimaksi. Tällöin asuntokeinottelu olisi lainvastaista, ja perustuslain oikeudet aidosti toteutettaisiin kun kapitalismi säännösteltäisiin pankkien ohella siten, että talous pyörisi ihmisiä varten, eikä 99% raataisi sille rikkaimmalle prosentille.

      No sitten ihmisillä menisi liian hyvin… ja politiikka ei enää kiinnostaisi…sitten tulisi viihdepoliitikot, uusi Regan ja Tatcher ja uusliberaali mantra, jokainen on oman onnen seppä, ja mikä kauhistus onkaan jos yrityksillä on yhteiskuntavastuuta…hirveää kommunismia sellainen! yritysten tehtävä ei ole luoda hyvinvointia ihmisille…yritysten tehtävä on maksimoida vain pienen piirin suurosakkeenomistajien tuotto!! Ja muiden ihmisten osa on olla orjia tässä pelissä!! Koska se olisi aivan kauheaa, jos muilla kuin pääomapiirillä menisi hyvin.

      Kyllä syntyivät new dealin jälkeiseen kultaiseen aikaan 1945-1980 luvuilla eläneet. Tosin sitä ennen syntyivät sääntelemättömään kapitalismiin, joka johti 1. ja 2.maailmansotaan. Nyt ihmiset tiedostavat, että asiat on taas pielessä kun syntyvyys 1800-luvun nälkävuosien tasolla.
      Syyllinen on taas huonosti säännelty kapitalismi, vaikka media kovasti työttömiä ja maahanmuuttajia syyllistääkin.

      Kun lyhyen tähtäimen pörssikurssit polkevat perustuslait niin ollaan aina isoissa ongelmissa.

      1. Asiaa FAKTANTARKASTAJALTA. Erimieltä olen euron devalvoinnista, se voidaan devalvoida ja sitä on tehty jo vuosia, ainakin euron kriisistä lähtien. Hyötyjinä Saksa, kuten sanoit, lisäksi mm pankit, yritykset ja monikansalliset yritykset.

        Wikipedia: Sisäinen devalvaato

        Devalvaation kaltaista kilpailukyvyn parantumista voidaan hakea myös sisäisen devalvaation avulla. Sisäisellä devalvaatiolla tarkoitetaan sellaisia järjestelmällisiä toimia, jotka aiheuttavat merkittävän suhteellisen kilpailukyvyn parantumisen esimerkiksi palkkoja alentamalla.

        21.3.2010 Kansainvälinen valuuttarahasto IMF vaati vyönkiristystä Euroopan Unionin valtioilta, sillä tiellä ollaan edelleenkin. Julkisten menojen leikkaus, mm. eläkkeiden ja sosiaalietuuksien leikkaus, eläkeiän nostaminen, palkkojen alentamien työttömien määrän kasvattamisen paineella.

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001667310.html

      2. Hyvin kiteytetty, osuva analyysi!

      3. Jori Mäenpää
        13.4.2018, 19:23

        Erittäin hyvä tiivistys ja kommentti!

    2. Kysyin henkilökohtaisen koulutuksen mahdollisuutta alallani te-tstolta. Töitä olisi kiva tehdä jatkossa. Saisi palkkaakin.

      Vastauksena sain mm. viisi linkkiä. Neljä (linkkiä) ei tukenut mitenkään kysymystäni eli en saanut mitään henkilökohtaista apua. Viides sitten ohjannee ajattelua tähän universal credit -puolelle ?

      Alla copy-paste viidennestä linkistä. Näin tuli lontoon kielellä:

      This is somewhat embarrassing, isn’t it?
      It seems we can’t find what you’re looking for. Perhaps searching can help.

      Tämä siis te-tstolta.

    3. Ja sosiaaliturva riittää ainoastaan asumisen, pakollisen elämisen (ruoka, lääkkeet, sähkö) tarpeisiin. Orjuus on kovaa vauhtia tulossa takaisin oltuaan muutaman vuosikymmenen poissa.

  2. Rosa Warski
    10.4.2018, 09:29

    “Jos nykyiset hallituspuolueet saavat jatkaa ensi vaalikaudella työtään, niin lopputuloksena sosiaaliturvaa saa vain tekemällä työtä.”

    Tässä kyllä riemu repeisi. Mitä tapahtuisi sairaille? Mielenterveysongelmaisille? Työkyvyttömille? Niinkuin Briteissä, pakotettaisiinko terminaalivaiheessa olevia syöpäpotilaita töihin tai nääntymään nälkään?

    1. Joni Pelkonen
      10.4.2018, 09:38

      Jo pieneltäkin vaikuttavilta leikkauksilla on seurauksia. Kun edellisen laman aikana säästettiin nuorison ehkäisyvalistuksesta, teiniraskaukset lisääntyivät samantien. Oikeiston mantrahan on, että jokainen on vastuussa itsestään: mikäs siinä, mutta lähtökohta elämään nyt parikymppiselle rahattoman teiniäidin lapselle on hieman heikko. Kun juuri nyt leikattiin opintotukea ja koulujen määrärahojakin jotka olisivat hyödyttäneet juuri näitä ihmisiä kaikkein eniten.

      Leikkausten ja köyhyyden seuraukset kumuloituvat, ja pian ollaan tilanteessa, jossa ihmisillä ei alunperinkään ollut mahdollisuuksia kunnon elämään. Silti heitä syyllistetään “laiskuudesta”.

    2. työkyvytön
      10.4.2018, 10:50

      Tämä pelottaa minua kaikkein eniten. Olen pitkäaikaissairas vammainen, työkyvyttömyyseläkkeellä. En pysty edes omia kaappejani siivoamaan, kun kroppani menee ylikierroksille ja kivut ovat niin hirveät, etten pariin vuorokauteen kykene nukkumaan lainkaan. Saati että pystyisin tekemään töitä jonkun toisen määräämällä tahdilla! Brittien meno on aivan järkyttävää, jos täällä otetaan käyttöön sama malli, niin minulle ei juuri vaihtoehtoja jää. Suomesta kun en pysty muuttamaan vaikka mieli tekisi, ainoaksi mahdollisuudeksi jää sitten muutto taivaan kotiin.

      Vielä minä sentään kuulun niihin onnekkaisiin, jotka edes sen pienen eläkkeen saavat. Säälin sydämeni pohjasta niitä, joille ei sitäkään suoda, vaikka olisivat kuinka huonokuntoisia. Suomi kohtelee työkyvyttömiä työnhakijoita ihan erityisen julmasti. Tästä ei juuri juttuja mediassa näy, eikä kyse varmaankaan ole tositarinoiden puutteesta.

      Sakulle kiitokset blogista, luettu on, vaikka en ole aiemmin kommentoinut. Olet avannut silmäni monelle asialle. Jatka samaan malliin, sinua tarvitaan.

Kommentointi suljettu.