Paha virhe

Sipilän hallitus saattoi tehdä kehysriihessä koko kautensa pahimman virheen päättämällä poistaa irtisanomissuojan alle 20 työntekijän yrityksiltä ja sallimalla palkata alle 30-vuotiaita määräaikaistöihin ilman mitään perusteita. Hallitus käsitteli näitä asioita työllistämistoimina ymmärtämättä, että ne puuttuvat länsimaisen työoikeuden tärkeimpään asiaan eli työsuhdeturvaan. Näin sanoo työoikeuden professori Seppo Koskinen Ylen haastattelussa.

Alle 20 työntekijän yrityksille suunnattu esitys koskee 270 000 eli valtaosaa yrityksistä, ja sen ulkopuolelle jäisi vain noin prosentti yrityksistä. Kyseessä ei todellakaan ole mikään pikkuasia, vaan yleinen työsuhdeturvan heikennys, joka tulee törmäämään sekä suomalaisen että eurooppalaisen työoikeuden pykäliin. Koskisen mukaan ollaan puuttumassa niin keskeisiin ja yleisesti hyväksyttyihin oikeusperiaatteisiin, että niistä ei välttämättä ole edes pykäliä. Näitä ovat yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto.

Ketään ei voida irtisanoa ilman perusteita, ja perusteiden on oltava lain mukaan vieläpä oleellisia. Oleellinen peruste ei ole se, että pärstä tai kielenkäyttö ei miellytä. Kun oleellinen peruste on olemassa, niin silloin edetään laissa säädetyllä tavalla ja annetaan ensin varoitus. Jos moitittava menettely toistuu, niin vasta sitten voidaan irtisanoa. Työsuhteen purkamisesta välittömästi on säädetty erikseen.

Hallitus aikoo kävellä näiden perusperiaatteiden yli ilmoitusluonteisesti, pelkkinä työllistämistoimenpiteinä.

Myös alle 30-vuotiaiden palkkaaminen määräaikaiseen työsuhteeseen ilman perusteita tulee Koskisen mukaan törmäämään sekä kotimaiseen että EU:n lainsäädäntöön. EU:n säädösten mukaan perusteettomiin määräaikaisiin työsuhteisiin pitää olla jokin erityinen syy. Hyväksyttäviä erityisiä syitä ovat vaikkapa pitkäaikaistyöttömän palkkaaminen ja yli 68-vuotiaiden palkkaaminen, mutta ei alle 30-vuotiaan palkkaaminen. Perusteetonta määaikaisuutta ei voi soveltaa mihin tahansa hatusta tempaistuun ryhmään.

Tämän perusteella hallitus ajaa taas kerran täysillä päin kiviseinää. Tähän asti hallitus on yrittänyt kävellä perustuslain yli, mutta nyt se aikoo kävellä myös EU-lainsäädännön ja työoikeuden yleisten oikeusperiaatteiden yli. Nämä lakimuutokset eivät tule menemään läpi. Jos menevät, niin ne kaatuvat viimeistään EU:ssa. Sipilän hallitus ei näytä pääsevän eroon tavastaan tehdä lakimuutoksia edellyttäviä päätöksiä kysymättä asiantuntijoiden mielipidettä. Sipilä, Orpo ja Terho avustajieen ovat kuvitelleet keksineensä hyvän idean, mutta heille ei tullut mieleen miettiä mitä lait ja yleiset oikeusperiaatteet siihen sanovat.

Puhumattakaan ay-liikkeestä, jolla lienee työsuhdeturvan, yhdenvertaisen kohtelun ja syrjinnän kiellon yli marssimiseen hyvinkin painavaa sanottavaa.

 

Kommentit (51)
  1. No kyllä tulikin vahva tunne (mitään mistään tietämättä) että ei voi olla laillista.. Kun on selkeästi syrjivä. Muutenkin, mutta myös sen takia, että tietty ikäryhmä joutuu huonompaan asemaan.
    Nykyhallituksen vastaus kyllä todennäköisesti on, että laitetaan sitten koskemaan kaikkia, niin on tasa-arvoista. Kaikilla tasaisen paskat oltavat.

  2. Tuula Javanainen
    12.4.2018, 21:12

    Kunpa ay-liike ryhtyisi oikeasti taistelemaan tätä kaikkea paskaa vastaan. Jos ei ryhdy, kohta ihmiset jättävät koko liikkeen. No, siitäkin kärsii jäsenistö, johtajilla on varmasti komiat eläkkeet odottamassa. Ralf Sundia ei saisi päästää mihinkään sanomaan mitään muiden edustajana.

    1. Lauri Iso- Lähteenmäki
      12.4.2018, 21:20

      Ay-liike on yhtä kuin jäsenensä. On aivan sama mitä liittojen johto tekee tai vaatii, niinkauan kuin jäsenet eivät mene omilla työpaikoillaan lakkoon tai lähde mielenosoitukseen. j
      Ja vielä päälle duunarit äänestää oikeistoa ja kepua. Ei pelkkä Hakaniemestä huutelu muuta mitään.

Kommentointi suljettu.