Köyhien asialla

Älkää unohtako köyhän asiaa. (Santeri Alkio)

Uutisten mukaan pääministeri Juha Sipilä on puoluevaltuuston kokouksessa kertonut puolueensa ja hallituksensa olevan köyhien asialla alkiolaisessa hengessä. Kuulemma jo itse Santeri Alkio olisi kannattanut aktviimallia. Asia rupesi kiinnostamaan sen verran, että luin Sipilän pitämän puheen kokonaan.

Selvisi, että köyhien asialla on oltu lisäämällä pienituloisimpien saamia päivärahoja, nostamalla takuueläkettä ja nostamalla lääkekaton alarajaa. Minulla on sellainen muistikuva, että kaikkia etuuksia on leikattu joko suoraan tai ainakin jäädyttämällä indeksit. Kehysriihessä annettiin pikkuisen takaisin, joten hallituksen voidaan sanoa ottaneen pois satasen, antaneen takaisin kympin ja pitävän itseään anteliaana.

Työttömille ei annettu eikä tulla antamaan sitäkään kymppiä takaisin. Sipilän mukaan sosiaaliturvaa pitää uudistaa, ja sen ohjenuoraksi sopivat Santeri Alkion periaatteet: huolehdimme porukalla niistä, jotka eivät pysty itsestään huolehtimaan ja haemme keinot heille, joilla on edellytykset alkiolaisen itseauttamiskyvyn kautta kuntoutua takaisin työelämään ja saada elämänhallinnasta kiinni.

Tähän kiteytyy Sipilän käsitys työttömistä. Hän näkee työttömät kuntoutusta vailla olevana massana, jolla on ongelmia elämänhallinnan kanssa. Siihen auttaa aktiivimalli, joka tarkoittaa tukien leikkaamista niiltä, jotka eivät löydä työtä. Itseauttamiskyky kohenee keppiä antamalla.

Työ tuntuu olevan itseisarvo, mutta palkasta Sipilä ei puhu mitään. Se on ymmärrettävää, sillä puhuessaan työelämään kuntouttamisesta ja elämänhallinnasta kiinni saamisesta Sipilä puhuu selvästi kuntouttavasta työtoiminnasta, vaikka ei sitä ääneen sanokaan. Se on tarkoitettu juuri sille pienelle osalle työttömiä, joilla on oikeasti vaikeuksia elämänhallinnan kanssa. Kuntouttavasta työtoiminnasta ei makseta palkkaa.

Sosiaaliturvan uudistamisesta Sipilä puhuu ympäripyöreästi, mutta vihjaa selvästi vastikkeelliseen sosiaaliturvaan: Pientä esimakua tästä keskustelusta on saatu, kun aktiivimallin yhteydessä täsmennettiin, mitä toimia työttömältä itseltään odotetaan.

Sipilän tulkinta alkiolaisesta köyhän asian muistamisesta ja itseauttamiskyvystä alkaa hahmottua. Osaa ei voida auttaa, joten heistä pidetään huolta yhdessä. Kaikki muut ovat aktivoitavissa auttamaan itseään leikkaamalla heidän työttömyysturvaansa ja velvoittamalla tekemään sen leikatun turvan vastineeksi työtä.

Löytyy Sipilän puheesta täyttä asiaakin. Hän sanoo ihan rehellisesti, että keskusta on maakuntien äiti. Niin totisesti on, sillä maakuntauudistus on jo kauan ollut keskustan unelma. Nyt sen toteuttamiseen tuli mahdollisuus, kun vastineeksi luvattiin kokoomukselle sosiaali- ja terveyspalvelujen muuttaminen markkinavetoiseksi.

Toteuttamisen suhteen tulee pahimmaksi ongelmaksi kiire, sillä kaikki sote- ja maakuntalait pitäisi saada hyväksyttyä kesäkuussa. Se tarkoittaa tuhansien ja tuhansien lakitestien perusteluja sisältävien sivujen lukemista valiokunnissa ja lausuntojen antamista luetun perusteella. Syyllinen tähän kiireeseen on hallitus itse osaamattomuudellaan ja hosumisellaan, mutta viime päivinä syyllisiksi ovat ruvenneet löytymään SDP ja erityisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru, jota on jo syytetty tahallisesta jarruttamisesta.

Ei Sipilän puheissa sinänsä mitään erityistä ole. Tietenkin puoluejohtajan ja päämisterin on nostatettava henkeä selittämällä kaikki tekonsa parhain päin. Ei hän omien edessä voi sanoa, että tämä nyt on vähän tämmöinen hallitus, mutta korjataan sitten ensi vaalikaudella.

 

Kommentit (45)
  1. Jonis Lusis
    22.4.2018, 11:56

    ” Köyhien asialla” ovat nimenomaan olleet. Tosin kyykytyksen merkeissä.

    1. Faktantarkastaja
      22.4.2018, 13:42

      Eikö ole kummallista, että sotien jälkeen köyhä Suomi pystyi valtavista veloista ja sotakorvauksista huolimatta investoimaan mm. Kaivosalalle kemianteollisuuteen ja elektroniikkaan yms. Näiden suurmiesten avulla erityisesti Kekkosen johdalla luotiin melkeimpä pystymetsästä sellaisia miljardien rahasampoja kuin neste, outokumpu tai nokian esiasteet.

      Sitten yhtäkkiä 40 vuotta myöhemmin Suomi on rikkaampi kuin koskaan, mutta menee 1986 vapauttamaan rahamarkkinat. Seurauksena se, että kotimaiset investoinnit on jäissä. Palkat runnotaan alas ja työpaikat lähtee siitä huolimatta, että Suomen talous kasvaa maailmanennätysvauhtia. Yritykset valuu ulkomaiseen omistukseen, ja hieman samanlainen oligarkkikehitys alkaa kuin Venäjällä.

      Nyt ollaan tilanteessa, että vaikka periaatteessa Suomen pitäisi olla rikkaampi kuin sotien jälkeen, investointeja ei juurikaan tehdä ja rahavirrat eivät suuntaudu kansalaisten ostovoimaksi vaan suuromistajien veroparatiisitileille.

      Köyhyys johtuu siitä, ettei valtio investoi enää. Työttömien syytä ei voi olla se, että automaatio robotiikan ohella tekee kaiken tsiljoona kertaa nopeammin ja tehokkaammin.

      Tämä sama ongelma on maailmanlaajuinen, muissa maissa vielä Suomea pahempi(Italian ja Espanjan nuorisotyöttömyys 60%) ja siksipä kohta joudutaan ehkäpä jonkun suuren kriisin kautta ellei muuten siirtymään hyvin harmonisoituun kansalaispalkkaan. Siis siten, että vain alle nettona 12000€ vuodessa saisivat sen. Se summa riittää länsimaissa kohtuulliseen elintasoon. Jokaiselle perustuslain takaama rahallinen turva, koska se lienee halvempi malli kuin Brasilian uusliberaali favelakaaos.

  2. Anna-Katriina Lius
    22.4.2018, 12:03

    Hämmensi juttu tuosta Sipilän puoluevaltuustossa pitämästä puheesta ja sen hurmoksellisesta vastaanotosta. Puhe sisälsi kummallisia kielikuvia ja sellaisia ylisanoja, jotka toivat mieleen Trumpin ja useat diktaattorit. Järkevän analyyttisesti ja realistisesti ajattelevaan kansalaiseen tuollainen ei ainakaan tehoa. Ihmettelen kannattajia, joka nousivat seisoen antamaan aplodeja. Joihinkin tällainen soopa näyttää menevän kuin häkä.

    1. Hurmoksellisuus tullee rauhansanalaisuudesta, vanhalestadiolaisuudesta erkkaantuneesta lestadiolaisuuden haarasta. Sipilähän kuuluu Rauhan Sanaan jonka sanomaan hän sitoutuu valikoivasti kuten alkiolaisuuteenkin eli silloin kun hän hakee kannatusta tai jotain epämääräisiä perusteita työttömien kohtelulle.

      1. Netistä löytyy lievällä hakemisella lestadiolaisten syntiluettelo. Klassikoiden (televisio, ikkunallinen pesukone, ehkäisy) lisäksi ko. luettelosta löytyy mm. synniksi luokiteltava teko eli äänestää muuta puoluetta kuin keskustaa ja kokoomusta. Eivät saa äänestää vasemmistoa saati sitten kristillisdemokraatteja!

        Toisin sanoen, he puuttuvat perustuslain mukaiseen oikeuteen äänestettäessä!

    2. Sipilä on saanut omassa puolueessaan samalaisen aseman kuin Putin naapurivaltion johtavassa puolueessa. Hänen ja johtamansa puolueen päätöksiä ei nykyään lainkaan kyseenalaisteta puolue-elimissä, vaan Johtaja totellaan kritiikittömästi.

      Kaikista kansalaisista on korkeintaan vain noin 10 % on poliittisesti tietoisia ja valistuneita, joita keskusteleva eli deliberatiivinen demokratia edellyttää. Valistumattomia ja yhteiskunnallisesti tiedostamattomia on eniten poliittisesti passiivisissa, mutta heitä on pesiytynyt todella runsaasti myös sekä puolueiden että kunnalliseen ja valtiollisiin päätöksentekoelimiin. Missään muussa yhteiskuntaelämän lohkolla, kuin politiikassa ei tulisi kuuloonkaan, sellainen luuloihin ja tietämättömyyteen perustuva päätöksenteko kuin politiikassa.

      Tosin eivät kaikki politiikassa toimivat ole tietämättömiä, vaan oman aineellisen ja henkilökohtaisen etunsa vuoksi tekevät päätöksiä vastoin parempaa tietoaan, tai eivät arkuuttaan uskalla asettua auktoriteetteja vastaan.
      Sipilän hallituksen aikana tieteellisen, erityisesti yhteiskunta- ja oikeustieteellisen asiantuntemuksen väheksyminen ja suoranainen halveksunta on saavuttanut tähänastisen huippunsa. Sitä ovat kaksi viimeistä pääministeriä, Stubb ja Sipilä, suorastaan lietsoneet.

Kommentointi suljettu.