Mahdoton tehtävä

–Minä en näe sellaista vaaraa tässä, että määräaikaiset työsopimukset lisääntyisivät. Mitäs järkeä siinä olisi, että työnantaja ottaisi sen kolmen kuukauden määräajan jälkeen uuden kolme kuukautta työttömänä olleen juuri, kun tämä työntekijä on työnsä oppinut?

Näin kuittasi pääministeri Juha Sipilä ay-liikkeen epäilyt siitä, että määräaikaisuuden perusteen poistaminen alle 30-vuotiailta uhkaa lisätä silppu- ja pätkätöiden tekemistä ja heikentää nuorten toimeentuloa ja tulevaisuuden uskoa.

Sipilä ei tainnut itsekään ymmärtää omaa esitystään. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta minun mielestäni kehysriihessä päätettiin esittää, että alle 30-vuotiaita voidaan palkata määräaikaiseen työsuhteeseen kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen ilman erityisiä perusteita määräaikaisuudelle. Kolmen kuukauden raja koskee siis työttömyyden kestoa ennen palkkausta, mutta itse määräaikaisuuden kestosta ei puhuta mitään. Se voi olla mitä tahansa.

Kehysriihessä päätettiin myös poistaa irtisanomissuoja alle 20 työntekijän yrityksiltä, eikä sekään kuulemma millään tavalla heikennä työntekijöiden asemaa. Päätöksen pohjalta tehtävissä lakimuutoksissa tullaan pitämään huolta siitä, että perusteettomia irtisanomisia ei tulla hyväksymään.

Tässä hallitus asettaa itselleen ja lainvalmistelijoille mahdottoman tehtävän. Kun irtisanomissuoja poistetaan, niin silloin ei tarvita perusteita irtisanomiselle. On mahdotonta kirjata lakiin, että irtisanomisperusteita ei tarvita, mutta perusteet pitää kuitenkin olla.

Odotan mielenkiinnolla kehysriihen päätösten perusteella laadittavaa lainsäädäntöä. Yhdenvertaisuuden ja syrjinnän kielto tarkoittavat sitä, että ketään ei voida irtisanoa ilman perusteita, ja perusteiden on oltava lain mukaan vieläpä oleellisia. Oleellinen peruste ei ole se, että pärstä tai kielenkäyttö ei miellytä. Kun oleellinen peruste on olemassa, niin silloin edetään laissa säädetyllä tavalla ja annetaan ensin varoitus. Jos moitittava menettely toistuu, niin vasta sitten voidaan irtisanoa. Työsuhteen purkamisesta välittömästi on säädetty erikseen.

Alle 30-vuotiaiden palkkaaminen määräaikaiseen työsuhteeseen ilman perusteita tulee työoikeuden professori Seppo Koskisen mukaan törmäämään sekä kotimaiseen että EU:n lainsäädäntöön. EU:n säädösten mukaan perusteettomiin määräaikaisiin työsuhteisiin pitää olla jokin erityinen syy. Hyväksyttäviä erityisiä syitä ovat vaikkapa pitkäaikaistyöttömän palkkaaminen ja yli 68-vuotiaiden palkkaaminen, mutta ei alle 30-vuotiaan palkkaaminen. Perusteetonta määaikaisuutta ei voi soveltaa mihin tahansa hatusta tempaistuun ryhmään.

On ihan selvää, että perusteettoman määräaikaisuuden salliminen lisää määräaikaisuuksien ketjuttamista, uskoipa Sipilä mitä tahansa muuta. Irtisanomissuojan poistaminen lisää epävarmuuta tulevaisuudesta, kun koskaan ei voi tietää milloin pomolla on paha päivä.  SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on ihan oikeassa sanoessaan, että hallituksella ja erityisesti pääministerillä ei ole mitään käsitystä työelämän pelisäännöistä.

Halu uskoa voi olla vilpitön, mutta käytäntö on eri asia kuin uskominen.

 

Kommentit (77)
  1. Eikös tuo olematon “3kk rajattu määräaikainen jakso” olisi lyhyempi kuin normaali koeaika, jonka aikana jo nykyään voi irtisanoa, mikäli pärstä ei miellytä?

    Eli taas ratkotaan ongelmaa, jota ei edes ollut.

    1. Mirja Pekkonen
      23.4.2018, 09:20

      Eikös se koeaika puoleen vuoteen tämän hallituksen toimesta nostettu.

      1. Entäs mitenkäs karenssi, luulisi sitä kohtuullistettavan näille alle kolmekymppisille? “Jos eroat työstä ilman pätevää syytä tai olet itse aiheuttanut työsuhteen päättymisen, karenssi on 90 päivää.” Näin siis kelan sivuilta. Jos ei tarvitse enää työnantajan perustella työsuhteen loppumista yllättäen, niin tulkitaanko automaattisesti että työntekijän vika? Aika riski ottaa työtä vastaan, jos kolmen kuukauden rahaton aika voi alkaa vaikka samantien! Ei käy kateeksi näitä meidän nuoria!

        1. Eiköhän tuo mene ihan sillä perusteella, että nuoret eivät tajua valittaa tai voi mennä lakkoon niin sieltä voi ottaa säästöjä 90 päivän karensseilla. Kun mitään syytä irtisanomisille ei tarvita Karenssin perusteeksi voi laittaa vaikka sen että joku ei suostunut tekemään töitä paikassa jossa ei noudateta edes alan minimityöehtoja. Kapulakielessa se naamioidaan tietenkin työttömän omaksi kieltäytymiseksi.

          Itse suosittelen muuten keräämään kaiken mahdollisen todistusaineiston jos joutuu tilanteeseen missä työnantaja ei noudata työehtoja. Puheet kannattaa salaa nauhoittaa ottaa kännykkä kameralla kuvat tai videot epäkohdista. Papereista vähintään kopiot talteen. Sitten jos karenssi uhkaa epämääräisten potkujen takia hakee oikeutta julkisuuden kautta. Jos on asioista esittää muutakin todistetta kun puheet on paljon vahvemmilla.

          Valitettavasti aika usein tuntuu että ne muut instituutiot joiden pitäisi pitää heikossa asemassa olevien oikeuksista kiinni eivät aina toimi.

    2. Rea Peltola
      23.4.2018, 11:55

      Totta, koeaika on jo nyt 6 kuukautta. Sen aikana voi irtisanoa melko kevein perustein. https://www.työsopimuslaki.fi/tietoa/kasitteita/Koeaika

    3. Raili Sergejeff
      23.4.2018, 15:34

      Koeajalla ei voi purkaa työsopimusta vain pärstäkertoimen perusteella. Syyn on oltava asiallinen.

      Sitaatti Työsuojelu.fi:n sivulta.

      “Työsopimuksen purkaminen koeaikana

      Työsuhteen alkuun sijoittuvasta koeajasta sovitaan työsopimuksessa. Koeajan tarkoituksena on, että työnantaja voi nähdä työntekijän osaamisen ja soveltuvuuden suunniteltuihin työtehtäviin. Työntekijä puolestaan näkee, onko työ sellaista, jota hän haluaa tehdä.

      Koeajalla sekä työnantaja että työntekijä voivat päättää työsuhteen ilman irtisanomisaikaa. Purku ei saa kuitenkaan perustua syrjiviin tai epäasiallisiin perusteisiin. Syrjivistä perusteista on luettelo yhdenvertaisuuslaissa. Se, onko koeajan purkuperuste hyväksyttävä, arvioidaan suhteessa olosuhteiden kokonaisuuteen ja oikeuskäytäntöön.

      Purkamiselle pitää koeajallakin olla perusteet

      Työsopimuslaissa ei ole luetteloa hyväksyttävistä perusteista työsuhteen purkamiselle koeajalla. Oikeuskäytännön mukaan hyväksyttävänä perusteena työnantajan tekemään purkamiseen koeajalla on esitetty työntekijän

      ° työn suorittamiseen liittyvä puutteellisuus
      ° myöhästely ja luvattomat poissaolot
      ° yleinen sopimattomuus työhön
      ° sopeutumattomuus työpaikan olosuhteisiin.

      Sen sijaan epäasiallisiksi perusteiksi on oikeuskäytännössä katsottu esimerkiksi

      ° työnantajan erehdys
      ° työntekijän terveyteen kohdistunut aiheeton epäilys
      ° työnantajan aiheeton epäilys varastamisesta tai kassavajeesta
      ° työpaikalla työaikana tapahtunut toiminta, jota ei voida lukea työntekijän syyksi
      ° toiminta, joka on sinällään sallittua (esim. osallistuminen lailliseen työtaisteluun tai työntekijälle kuuluvien oikeuksien käyttäminen)
      ° työajan ja työpaikan ulkopuolisisiin tekijöihin liittyvät asiat, jotka eivät vaikuta työsuhteeseen.

      Esimerkiksi tavanomainen lyhyt sairausjakso ei voi olla peruste purkaa työsuhde koeajalla. Sairaus voi kuitenkin olla purkuperusteena, jos se on vaikuttanut työntekijän työkykyyn tai jos se on pitkäkestoisuutensa vuoksi vaikuttanut mahdollisuuteen arvioida työstä selviytymistä koeaikana.”

      1. Höpsistä. Kyllä tuolta löytyy perusteet myös pärstän mukaan työsuhteen purkuun. Sanoo vain että henkilö on yleisesti sopimaton. Onko joku muka joskus ollut kiinnostunut koeajalla työskennelleistä?

        1. Noin 11-12 v sitten minut irtisanottiin koeajan viimeisenä päivänä ja viimeisillä minuuteilla, jotta tein silloinkin työni viimeiseen asti. Silloin Amnattiliitto Prossa (TU) sanottiin ettei koeajalla tarvitse edes sanoa mitään perusteluja. Minä kyllä itse tiesin että sen toimitusjohtajan sihteerinä ei olisi ollut hyvä jatkaakaan.

        2. Joo olen nähnyt lukemattomia kertoja kun ihmisiä on irtisanottu koeajalla ilman mitään syytä. Isojen firmojen pomolla on usein vielä firman lakimies neuvomassa miten toimia että mitään todisteita ei synny. Esim mihinkään kysymyksiin ei suostuta vastaamaan vaan koeaika irtisanominen annetaan vain tiedoksi ja väitetään että muuta ei tarvitse kertoa.

          Irtisanottavat kutsutaan pomon toimistoon eri päivinä ja yritetään jättää siihen uskoon että jokainen koeajalla potkut saanut on yksittäistapaus. Vaikka samalla viikolla olisi annettu potkut 10 työntekijälle jolle jokaiselle on luvattu vakituinentyö.

          Tosin jos tuossa jotain hyödyllistä haluaa nähdä niin sellaiselle työttömälle, joka ei töitä halua enää tehdä koeaikapurut ovat hyvä lisä cv täytteeksi niin ei ole enää pelkoa töihin joutumisesta. Ei kuitenkaan muodollisesti riko mitään lakia tai ole epäaktiivinen työnhakia. Kukaan ei vain palkkaa työnhakijaa jonka työkokemus koostuu koeaika puruista. Ihmisellä kun on oikeus kertoa cv::ssä kaikesta työkokemuksestaan. Eikä Suomessa ketään kiinnosta mitä niiden ilmiöiden taustalla oikeasti on. Korkeintaan syrjäytyneistä kiinnostustaan siinä vaiheessa kun paremmassa asemassaolevat ovat mokanneet pahasti esim. suomen talouden ja tarvitaan syntipukkia asioille. Vaikka on naurettavaa että joku köyhä joka ei varojen puutteen takia edes osallistu markkinatalouden toimintaan olisi sen ongelmat aiheuttanut. Vallassa oleville riittää se että höpön pöpö tarinat uppoavat enemmistöön joka ei jaksa asioiden taustoja tutkia

      2. Kuulostaa kauniilta, mutta totuus on käytännössä se, että koeajalla voi irtisanoa työntekijän.

  2. Mauri Pulkkinen
    23.4.2018, 09:20

    Nykyinen hallitus on tehnyt monta asiaa uskon varassa. On toiveajattelua, että linjaan tulisi muutosta.

    Vaikutusarviot ja asiantuntijoiden käyttö valmistelussa tuntuvat olevan myrkkyä ja ministereillä on vahva luulo, että heidän korviensa välissä oleva näkymä toteutuu sinällään ja itsestään, kun vain lakiteksti kirjoitetaan ja se tulee voimaan. Vähimmässä määrin ei kiinnosta, mitä nykyisin voimassa oleva lainsäädäntö pitää sisällään, kun on kova hinku jättää Eskon puumerkki asiaan kuin asiaan.

    Itsekritiikki ja huolellinen valmistelu loistavat poissaolollaan. Hoppu on kova ja sen myötä jälki kuin juosten kustua, vanhaa sanontaa lainatakseni.

Kommentointi suljettu.