Hullunmylly

Sote-uudistuksen ja maakuntamallin ratkaisun hetkien lähestyessä alkaa paljastua koko touhun järjettömyys. Ihan selväksi on käynyt, että valtava uudistus on valmisteltu tavattoman huonosti ja kiireellä pilaten. Sotku alkoi marraskuussa 2015, jolloin keskusta ja kokoomus tekivät ne surullisenkuuluisat lehmänkaupat. Tässä kaupassa molemmat saivat haluamansa lisäksi myös sitä, mitä eivät missään tapauksessa halunneet. Keskusta sai haluamansa maakuntamallin ja kokoomus valinnanvapauden. Kaksi huonoa asiaa yhdistämälle kuviteltiin saatavan aikaan yksi hyvä.

Terve järki sanoo, että kahdesta huonosta tulee yksi vielä huonompi, mutta näillä nyt mennään ja kiire on kova. Ministereiden naamasta näkyy, että nyt eletään jännittäviä aikoja. Pelissä on heidän poliittinen uransa ja hallituksen tulevaisuus. Ne ovat tunnetusti tärkeämpiä kuin sosiaali- ja terveydenhuollon järkevä uudistaminen. Yksi maailman kustannustehokkaimmista järjestelmistä tuhotaan ihan vain sen takia, että näin on sovittu ja lobattu.

Hallituspuolueiden omista riveistä on noussut järjen ääni, mutta sitä ei kuunnella. Pari rohkeaa kokoomuksen kansanedustajaa on miettinyt asiaa ihan omin päin ja huomannut, että eihän tässä ole järkeä. Keskustan omat kannattajat maaseudulla ovat ruvenneet tajuamaan, että sote käy kipeimmin juuri maaseudun pienten kuntien asukkaisiin.

Koska rivit horjuvat, niin pääministeri Sipilä hieroo tuttuun tapaan lehmänkauppoja höynäytettäviksi arvelemiensa oppositiopuolueiden kanssa. Opposition heikoin lenkki on kristilliset, joita kosiskellaan kovasti hallituksen esityksen taakse. Se saattaa vaikka onnistua, jos heille luvataan lisää köyhien kyykyttämistä, sillä kristillisten puolesihteeri Asmo Maanselkä on tunnetusti ihastunut Britannian mallin mukaiseen sosiaaliturvan irvikuvaan.

RKP:tä houkutellaan myymään esikoisoikeutensa hernerokasta, sillä heille tärkeintä on oman maantieteellisen kannatusalueen eli Vaasan laajan päivystyksen sairaalan säilyttäminen. Se on varmaan helppo luvata.

Sote-ja maakuntauudistuksesta on kauan sitten kadonnut järki, ja nyt tehdään vain politiikkaa. Vain mieluisia asiantuntijoita kuullaan ja suuryritysten lobbarit ovat ravanneet eduskunnassa koko valmistelun ajan neuvomassa ministereitä. Kaikkein vähiten on kysytty niiltä, jotka tietävät asiasta eniten. Alan ammattilaiset on sivuutettu kokonaan.

Olisi kannattanut kysyä. Sosiaali- ja terveysalan kattojärjestö Sosten julkaisema sosiaalibarometri kertoo, että alan ammattilaiset eivät usko soten onnistuvan. Heidän mielestään sote tulee epäonnistumaan kaikissa keskeisissä tavoitteissaan. Se ei vähennä eriarvoisuutta eikä kustannusten kasvua, se ei edistä joustavien hoitoketjujen syntymistä eikä turvaa lähipalveluja, ja sen aikataulu on liian kireä.

Jos urheilutermeillä puhutaan, niin hallitus on rynnännyt suunnistamaan ilman karttaa ja kompassia, vain suunnan tietäen. Tai lähtenyt ajamaan rallia kaasu pohjassa ilman karttaa ja kartanlukijaa.

***

Kommenttiosio on muuttumassa joutavaksi pulinaboksiksi. Jos teillä ei ole mitään sanottavaa itse asiaan, niin älkää tulko sanomaan sitä tänne. Jos puhetta ei uskota, niin rupean taas hyväksymään kommentoinnin vain omalla nimellä. Jos vieläkään ei uskota, niin suljen koko kommentoinnin. Minulla on muutakin tekemistä kuin lukea asian ohi menevää tajunnanvirtaa. Tämä ei ole mikään yleinen keskustelupalsta.

Kommentit (41)
  1. Kuten jo tuolla “Talkoo-osastolla” aiemmin kirjoitin: “Kävin eilen yksityisellä hammaslääkärilläni, jota sotelääkäriksi kutsutaan. Mielenkiintoinen keskustelu meillä: yritys on hoitanut sotepotilaita nyt 4 kk ja vasta tänään tulee kunnalta ensimmäiset maksut. Maksaja muuten yksipuolisesti päätti suorittaa korvaukset 12 erässä. Ei kuulemma löydy enää syksyllä yksityisiä sotehammaslääkäreitä, jos eivät saa rahaa työstään.” Notta ei onnistu.

    1. Tuija Pekkala
      29.4.2018, 10:09

      Kokeilun sopimusehdot ovat kyllä varmasti olleet osapuolilla tiedossa. Mukaan ovat lähteneet vain ne, ketkä eivät ole ehtoja lukenaat tai ymmärtäneet, eikä niitä mukaan lähteneitä monta ole ollutkaan. Tulevaisuudessa tuskin ketään.

  2. Turo Mustakallio
    29.4.2018, 09:27

    Entäpä, jos

    OP myy sairaalansa ja ostajina ovat bulvaanin kautta
    Saudi-Arabia ja toisena Iran?

    Ja voihan venäläinen raha ostaa yhden.

    Valinnan vapaus.

Kommentointi suljettu.