Hallituksen arvopohja

“Keskittymällä vain Susanna Koskeen jää huomaamatta kaikkein olennaisin. Ei ole kysymys yhdestä kokoomuksen kansanedustajasta ja hänen puheistaan, vaan Sipilän hallituksen vähäosaisia syrjäyttävästä talous- ja sosiaalipolitiikasta. Mikäli vastaajana olisi ollut Petteri Orpo tai Juha Sipilä, niin he olisivat osanneet höynäyttää katsojia ja kuulijoita luulemaan, että ”valtakunnassa on kaikki hyvin” ja, että ”epäkohdat poistetaan”. Johtavat poliitikot osaavat antaa lupauksia, mutta he eivät lainkaan pidä lupauksiaan.

Itse asiassa oli parempi, että Susanna Koski oli höläyttämässä julki Juha Sipilän oikeistohallituksen yhteisen halun toteuttaa eriarvoistavaa politiikka. Kun vain kansalaiset tajuaisivat tämän. Juha Sipilän hallitus käyttää häikäilemättä hyväkseen kansalaisten uskonnollisia tunteita ja yhteiskunnallista tietämättömyyttä. Susanna Kosken lailla ajattelevia on nykyinen hallitus täynnä, mutta he eivät sitä höläyttele ääneen.”

Tämä eiliseen juttuuni tullut nimimerkki HTK:n kommentti kertoo selkeästi, miksi kansanedustaja Susanna Koski sai meidät ärsyyntymään. Päällisin puolin reagoimme hänen ylimieliseltä ja kylmältä tuntuvaan asenteeseensa, mutta syyt ovat syvemmällä. Facebookissa joku kiteytti ajatuksen sanomalla, että ei lähtisi Kosken kanssa samaan veneeseen, koska Koski kuitenkin kieltäytyisi soutamasta, mutta antaisi sitäkin enemmän neuvoja. Samaa sanovat myös politikan tutkija ja kriisiviestinnän asiantuntija.

Sipilän hallituksen kovat arvot näkyvät sen kaikessa toiminnassa. On leikattu perusturvasta, ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta, opintorahasta, lääkekorvauksista, varhaiskasvatuksesta, peruskouluista, ammatillisesta koulutuksesta, tutkimuksesta, korkeakouluista ja kulttuurilaitoksista. Puolet työttömistä huomasi perustoimeentulonsa leikkautuneen aktiivimallilla. Hallitus aikoo heikentää nuorten ja määräaikaisten työntekijöiden asemaa työmarkkinoilla.

Erityisesti työttömät ovat olleet hallituksen kurikampanjan kohteena. Heitä on kontrolloitu määräaikaishaastatteluilla, ja aktiivimalli on osoittautunut pelkäksi tukileikkuriksi. Tätä kuritusta on edistetty järjestelmällisellä mielien muokkauksella. En tiedä miksi osa mediasta on lähtenyt avoimesti tukemaan hallituksen kuripolitiikkaa, mutta toistuvasti on marssitettu esiin Skeitti-Juusoa, Sossu-Tatua ja ideologista työtöntä sormella osoitettavaksi. Vähän väliä ovat nimettöminä pytyttelevät työnantajat valittaneet työvoiman rekrytoinnin vaikeuksia liian hyvien tukien takia.

Nämä väritetyt ja osittain ilmeisen fiktiiviset sossupummit ja nimettömät työnantajat kuuluvat samaan sarjaan kuin Susanna Kosken mainitsemat toimeentulotuella hyvin pärjäävät työttömät, jotka ovat ottaneet häneen yhteyttä. Ihan samanlaisia trolleja tähänkin blogiin tulee kommentoimaan, mutta ilmeisesti minä osaan tunnistaa heidät paremmin kuin Koski.

Arvoista ja asenteista kaikki lähtee. Ne ovat viime aikoina koventuneet, ja hallitus toteuttaa omaa arvopohjaansa. Susanna Koski on vain se näkyvä jäävuoren huippu. Tämän osoitti yhdellä kuvalla köyhyystutkija Maria Ohisalo Facebookissa. Hallituspuolueiden kansanedustajaehdokkaat olivat voittopuolisesti sitä mieltä, että sosiaaliturvan varassa on liian helppo elää. Vahvimmat mielipiteet ovat kokoomuksessa, keskustassa ja perussuomalaisissa.

 

Juuri näillä ihmisillä on todennäköisesti kaikkien vähiten kokemusta tai edes tietoa sosiaaliturvan varassa elämisestä, ja se selittääkin mielipiteen varmuuden. On helppoa olla ehdottoman varma asiasta, josta tietää vain vähän tai ei mitään. Kun tieto lisääntyy, niin varmuus vähenee.

Siksi Susanna Koski ja pitkäaikaistyötön monisairas Anna-Maija Tikkanen eivät ymmärtäneet toisiaan. Siksi Koski neuvoi tietokoneen puuttumisesta puhuvaa Tikkasta hankkimaan tietokoneen ja etätöitä. Siksi Marie Antoinetten sanotaan neuvoneen leivän puutetta valittavia syömään leivoksia.

EDIT 16.5.2018 klo 22.10: Korjattu tekstiä kuvan selityksen osalta. Kuva näyttää kansanedustajaehdokkaiden arvoja, ei suoranaisesti heidän joukostaan valittujen kansanedustajien.

puheenaiheet
Kommentit (75)
  1. Kokoomuksen täytyy vielä “harjata” tämä edustaja Koski. Julki ei saa sanoa mitä ajatellaan. Olette varmaan huomanneet miten kovasti Orpo “pyrkii” estämään veronkiertoa. Pyrkiminen ei vaan tarkoita politiikan kielessä samaa kuin tekeminen. Oikeasti hän pyrkii estämään veronkierron estämistä.

    1. Vaalipaniikkinen “kyseessä oli yksityinen mielipide, me Kokoomuksessa ollaan kyllä heikoimpienkin asemalla” on jo alkanut.

      1. Siis puolella ei “asemalla” – mistä lie tuli. Varmaan siitä, että olen lähdössä töihin – määräaikaisiin luonnollisesti, mutta minullahan onkin vain määräaikaista lisäarvoa.

      2. Nyt veit salat suustani. “Kokoomus on työväenpuolue”, oli jopa heidän vaalikampanjassaan takavuosina.

  2. Jukka Isokoski
    16.5.2018, 08:42

    Saku, olet paras.

    1. Samaa mieltä.

Kommentointi suljettu.