Laillistettua laittomuutta

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella, sanoo Suomen perustuslain 6 §:n 2 momentti.

Nyt on näyttöä siitä, että työttömyysturvan aktiivimallin leikkuri iskee erityisesti ikääntyviin pitkäaikaistyöttömiin. Vain 13 prosenttia ikääntyvistä työnhakijoista onnistui välttämään leikkurin. Tästäkin varoiteltiin jo silloin, kun aktiivimallia säädettiin vauhdilla ja kuuntelematta ketään. Edes perustuslakivaliokunnan varoituksia ei uskottu, vaan laki runnottiin läpi suorastaan harkitulta vaikuttaneessa mediahiljaisuudessa. Muistatte varmaan, että samaan aikaan eduskunnassa käsiteltiin alkoholilainsäädäntöä, josta käytyä keskustelua media seurasi suunnilleen minuutin tarkkuudella.

Nyt meillä on siis lainsäädäntö, joka on suorassa ristiriidassa perustuslain kanssa. Ikäsyrjinnän lisäksi aktiivimalli asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan lain edessä myös alueellisesti, sillä mahdollisuudet täyttää aktiivimallin edellytykset ovat erilaisia maan eri osissa. Monilla paikkakunnilla niitä ei voi täyttää käytännössä mitenkään.

Mitäpä tekevät maan hallitus ja työvoimaviranomaiset? Ne rikkovat lakia lisää laittamalla työkykyisiä työttömiä kuntouttavaan työtoimintaan ihan vain sitä varten, että aktiivimallin edellytykset täyttyisivät. Yle kertoi eilen selkeästä laittomuudesta, vaikka laittomuus itse jutussa sivuutetaankin vähin äänin.

Jutussa sekoitetaan aktiivimalli ja kuntouttava työtoiminta ihan samalla tavalla kuin viranomaisetkin ne sekoittavat. Kuntouttavaan työtoimintaan ei nimittäin saa sijoittaa ketään vain aktiivimallin vaatimusten täyttämiseksi. Lain mukaan kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelua ja tarkoitettu vain niille, jotka jotka eivät kykene palkkatyöhön tai muihin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin. Työkykyistä ei saa sijoittaa kuntouttavaan työtoimintaan.

Kuntouttava työtoiminta on viimesijainen toimenpide, joten ensin on selvitettävä ja kokeiltava kaikki muut työvoimapoliittiset toimepiteet. Tästä ei tunnetusti ole koskaan piitattu, vaan kuntouttavaa työtoimintaa käytetään sumeilematta lainvastaisesti suunnilleen jokaisessa maamme kunnassa. Kuntouttavalla työtoiminnalla korvataan palkkatyötä ja sillä pienennetään kunnan osuutta työmarkkinatuen maksuosuuksiin eli niin sanottuihin sakkomaksuihin. Kaikki tämä on vastoin lakia, mutta en tiedä yhtään tapausta, jossa kantelu olisi johtanut mihinkään. Laittomuus on saanut hiljaisen hyväksynnän.

Ylen jutussa työministeri Jari Lindström myöntää, että kuntouttavaa työtoimintaa käytetään väärin silloin, kun sen ainoa tarkoitus on välttää tukileikkuri. Kuitenkaan hän ei lupaa edes tähän asiaan mitään parannusta, saati että ilmeisesti edes tietäisi muista väärinkäytöksistä.

– Aktiivimallin tehdään jatkuvasti täydentäviä toimenpiteitä, mutta jopa asetuksen muuttaminen vie kuukausia, puhumattakaan siitä, jos laki avataan. Joten en uskalla luvata yhtään mitään. Siihen asti toimittava kuten laki määrää, Lindström sanoo.

Lain säätäminen oli helppoa, mutta sen muuttaminen tai edes asetuksilla korjaaminen ei enää onnistukaan yhtä helposti. Mitenkäs siinä nyt niin kävi, kun sitähän piti lupausten mukaan seurata ja korjata jatkuvasti?

Lakia rikotaan koko ajan ja kaikkialla, mutta siihen ei puututa. Ministeri itse sanoo, että edes lain muuttaminen ei käy helposti. Siispä kuntouttavan työtoiminnan väärinkäytökset saavat jatkua kaikessa rauhassa kuten tähänkin asti. En tiedä vieläkö työvoimaviranomaiset ihan vakavissaan puhuvat elämänhallinnan jämäköittämisestä kuntouttavalla työtoiminnalla, mutta tässä joka tapauksessa historiallinen kuva jämäköityneestä pitkäaikaistyöttömästä.

Kuva: Teppo Palmroos (Alkuperäinen valokuva: Samuli Paulaharju)

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (88)
  1. Päivi Tyni
    5.7.2018, 08:56

    Olen tässä juuri ryhtymässä aktivoitumaan. Se onnistuu meillä päin kätevästi kotoa käsin kuuntelemalla ja katselemalla omalta tietokoneelta kahden tunnin “webinaaria”. Tänään aiheena Yrittäjyys ammattina. Ja rahat käärii taskuunsa Springhouse. On tää hienoa!

    On kuulemma työttömyysetuuksien maksajille kerrottu, että tämä hyväksytään. Työttömät kuulevatkin sen sitten puskaradiosta, jos kuulevat.

    1. Suorastaan fantastista! Springhousen kantilta katseltuna.

    2. Spring house Firma yhdistyy ihan jonkinverran vakuutusyhtiöön jonka intresseissä on pitää vajaakuntoiset ja vähän sairaammatkin valtion leivissä eli työttömänä työnhakijana vaikka olis perusteet päästä/joutua työkyvyttömyyseläkkeelle näin vakuutusyhtiö varma tekee omistajilleen tulosta pakollisetvakuutukset mutta kun olis perusteet korvauksiin niin pidetään riiputetaan ihmisiä löysässähirresse työmarkkinatuella ja toimeentulotuella 5-10 vuotta sitten pääse työkyvyttömyyseläkkeelle ketkä on jaksanut sinnitellä ja eläke joka on kertynyt on jäänyt aikasta pieneksi koska koko työuran aikainen kertymä loppuu kun joudut tähän silppuriin tämä on VARMA

  2. Tämä on surullinen esimerkki siitä, miksi kokeilukulttuuria ei sellaisenaan voi siirtää yrityselämästä julkiselle puolelle. Etupäässä tämä on kuitenkin surullinen esimerkki projektiryhmästä, joka myös tietoisesti valikoi, milloin ollaan ketteriä ja milloin ei. Kokeilukulttuuria käytetään kulissina silloin kun se itselle sopii.

    1. Jos tuo kokeilua olisi, sen huomaisi siitä, että oma käsi tottuisi.

Kommentointi suljettu.