Vanhat synnit

Heinäkuinen helle aiheuttaa näköjään poliitikoille kummallisia muistikatkoksia ja lipsahduksia, joita sitten joutuu korjaamaan enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Donald Trump sanoi Suomessa käydessään, että ei usko Venäjän vaikuttaneen USA:n presidentinvaaleihin. Heti kotiin palattuaan hän korjasi, että tarkoitti täsmälleen päinvastaista. Piti sanoa, että hän ei usko, etteikö Venäjä olisi vaikuttanut.

Kun tällaista sattuu USA:n valtionpäämiehelle, niin ei ihme, että sitä sattuu myös suomalaisille poliitikoille. Trumpin ja Putinin tapaamisen varjoon on jäänyt Porissa pidettävä Suomi-Areena, jossa poliitikot ovat keskustelleet ajankohtaisista asioista. En minä ole niitä seurannut sen enempää kuin tekään, mutta jotain aina sattuu silmiin.

Nyt sattui silmiin perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaaren ja vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andessonin käymä väittely. Huhtasaari oli sanonut, että hallituksen nyt esittelemä sote-malli ei ole se malli, jota perussuomalaiset olivat alkuperäisesti suunnittelemassa. Andersson oli muistuttanut, että sehän on juuri se sama malli, jota perussuomalaiset hallituksessa ollessaan olivat hyväksymässä.

Perussuomalaiset ovat ilmeisesti päättäneet unohtaa vanhat synnit ja rakentaa uuden totuuden. Ainakin kansanedustaja Jani Mäkelä on samaa mieltä Huhtasaaren kanssa.

Mikä on totuus? Vanhan määritelmän mukaan se on mikä tahansa älyttömyys, minkä joku sattuu uskomaan, mutta pitäähän nyt vuoden takaiset asiat muistaa vähän paremmin. Tarkkaan ottaen viime kesänä perussuomalaisten hajotessa ja siirtyessä oppositioon käsittelyssä oli se valinnanvapauslainsäädännön versio, joka jysähi kiville perustuslakivalikunnnassa. Hallituspuolueena ollessaan perussuomalaiset olivat koko sote-lainsäädännön takana, ja tuore  puheenjohtaja Jussi Halla-aho kannatti sitä edelleen sillä ehdolla, että hallitus kiristää maahanmuuttopolitiikkaa.

(Kuvista kiitos Tiia Lehtoselle)

Kuten muistetaan, niin tämän jälkeen esitettiin sirkusnäytös lento- ja peräkonttiesityksineen, ja lopputuloksena perussuomalaiset siirtyivät oppositioon. Hallituksessa jatkoi puolueesta lohjennut osa, joka rupesi kutsumaan itseään sinisiksi.

Nykyisin perussuomalaiset vastustavat sote-ja maakuntauudistusta ihan järkiperustein. Reilu vuosi sitten puolue kannatti sitä. Se tosiasia ei muuksi muutu kirjoittamalla historia uudelleen. Jos vanhoja syntejä ei myönnetä, niin ne nousevat kummittelemaan. Silloin menee uskottavuus.

Tämä tästä ja jatketaan helteestä nauttimista. Muistetaan kuitenkin huolehtia suola- ja nestetasapainosta, että aivot eivät tee tepposia.

puheenaiheet politiikka
Kommentit (21)
  1. Tutun tuttu
    18.7.2018, 16:29

    ”tämän jälkeen esitettiin sirkusnäytös lento- ja peräkonttiesityksineen, ja lopputuloksena perussuomalaiset siirtyivät oppositioon.”

    Parahin Saku, mielestäni lainaamani osa kirjoitustasi pilkkaa ja väheksyy sirkusta, joka on hieno esittävän taiteen muoto.

    1. Persujen pellenumerot politiikan sirkuksessa eivät naurata ketään. Sirkuksessa yleisesti viihdytään, siis siinä vanhalla viihteenalalla missä on myös muutakin ohjelmaa kuin pelkkiä pellejä mutta noiden poliitikko pellejen ja kieroilijoiden touhuja ei jaksa vanha Erkkikään katsella eikä kuunnella.

      Suomi tarvitsee ihan muuta kuin populisteja tai bisnesmiehiä maan johtoon, järki-ihmiset loistavat poissaolollaan politiikassa joten sekin kertoo omaa karua kieltään demokratian toteutumisesta.

      Toivottavasti saamme seuraavaksi vasemmistolaisen hallituksen ja monta vääryyttä korjattua seuraavalla hallituskaudella, sille on jo suuri tilaus.

      1. Kimmo Paaso
        18.7.2018, 20:16

        Juuri näin.

  2. Geek Rousbeer
    18.7.2018, 18:02

    Taitaa PerSu:illa on muutakin yhteistä Trumpin, teekutsuliikkeen ja AltRight-jengin kanssa. Mutta sitä puhetta ei kannata lietsoa. Yleensäkin poliittinen muisti on ollut päivän sanomalehden mittainen – huomenna kalakääre tai kompostipussi. Some-aikana lienee lyhyempi?

Kommentointi suljettu.