Rahastusta työttömillä

Sipilän hallituksen tapana on tehdä suuria uudistuksia rysäyttämällä usean lain huonosti valmistellut uudistukset yhtenä pakettina lausunnolle ja heti perään päätettäväksi. Parasta aikaa lausunnolla on hallituksen esitys laeiksi julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista, alueiden kehittämisen ja kasvupalveluiden rahoittamisesta ja yksityisistä rekrytointipalveluista sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta.

Tämä hengästyttävä litania pitää sisällään omatoimisen työnhaun eli aktiivimalli kakkosen lisäksi työnvälityksen yksityistämisen. Tällä kertaa en puhu aktiivimalli kakkosesta, vaan keskityn tuohon yksityistämiseen. Te-toimistot lakkautetaan ja vastuu niiden tehtävien järjestämisestä siirretään maakunnille. Työnhakijoille maakunnan on tarjottava rekrytointipalveluja eli suunnilleen nykyisiä työnvälityspalveluja, ammatinvalinta- ja uraohjausta sekä nykyistä työvoimakoulutusta vastaavaa kasvupalvelukoulutusta.

Maakunta voi ulkoistaa kaiken tämän toiminnan.

Maakunta voi ulkoistaa palveluntuottajan hoidettavaksi myös työnhakijan palveluprosessiin liittyviä tehtäviä. Näitä ovat mm. palvelutarpeen arviointi, työllistymissuunnitelman laatiminen ja seuranta sekä palveluihin ohjaus. Lakiesityksellä mahdollistetaan myös viranomaistoiminnan osittainen siirtäminen yksityisten yritysten hoidettavaksi. Työllistymissuunnitelman laatiminen ja vaikkapa määräaikaishaastattelut ovat viranomaistoimintaa, jota perustuslakivaliokunnan aikoinaan antaman lausunnon mukaan ei voi ulkoistaa. Näin nyt kuitenkin aiotaan tehdä.

Tämä hallituksen esitys työnvälitystoiminnan yksityistämisestä yhdessä aktiivimalli ykkösen ja tulevan kakkosen kanssa  tekee työttömistä pelkkiä yrityksille rahaa tuottavia pelinappuloita. Rahastus tapahtuu näin:

Työtön ilmoittautuu työttömäksi työnhakijaksi yksityiselle työnvälitysfirmalle, jolle on ulkoistettu työnvälitys eli ne rekrytointipalvelut. Firmat ovat todennäköisesti samoja rekrytointi- ja vuokratyöfirmoja, jotka tähän asti ovat järjestäneet työttömille tarkoitettuja käsipäivä- ja hölynpölykursseja. Niillä on valmiit ja tuottoisiksi havaitut suhteet työvoimahallintoon.

Yritys arvioi palvelutarpeen, laatii työllistymissuunnitelman ja ohjaa palveluihin. Sattumalta sama yritys järjestää vaikkapa työllistymistä edistäviä kursseja, jotka se työllistymissuunnitelmassa arvioi työnhakijan työllistymisen kannalta tarpeellisiksi. Sitten työnhakija ohjataan näille kursseille karenssin uhalla.

Sattumalta samalla työnvälitystä hoitavalla rekrytointifirmalla on tarjolla nollatuntisopimuksia ja vähäisten työtuntien osa-aikaisuuksia. Niitä tarjotaan tietenkin asiakkaiksi annetuille työttömille. Näistä “työpaikoista” ei voi kieltäytyä saamatta karenssia.

Näin saadaan työttömyysluvut kauniimmiksi, vaikka kukaan ei saa oikeaa työpaikkaa. Kurssilla, nollatuntisopimuksella tai muutaman tunnin osa-aikaisuudella oleva ei ole virallisesti työtön, vaikka käytännössä sitä onkin. Välitysfirma tekee tulosta, kun valtio maksaa sille tulospalkkiota onnistuneesta työllistämisestä.

Lakiteksti perusteluineen on malliesimerkki kelvottomasta lainvalmistelusta. Siinä annetaan maakunnille velvollisuus järjestää palvelut, mutta itse palvelujen sisällöstä ei puhuta mitään. Työ- ja elinkeinotoimiston korvaavilla palveluilla ei ole edes nimeä, saati että olisi säädetty palvelupisteiden lukumäärästä, sijainnista tai aukioloajoista. Työtön ei lakitekstin perusteella voi mitenkään tietää edes sitä, minne hänen on ilmoittauduttava työttömäksi työnhakijaksi. Kaikki käytännön asiat jätetään maakuntien vastuulle, kuten tämä hallituksen tapana on.

Edes niitä maakuntia ei ole olemassakaan. On vain maakuntien väliaikaishallintoa, jolta puuttuu kokonaan lainsäädännöllinen pohja ja toimivalta. Kun koko sote- ja maakuntauudistus lykkääntyy ainakin vuodella, niin onneksi tämäkin lainvalmistelun kukkanen viivästyy niiden mukana. Parasta olisi, jos koko maakuntauudistus haudattaisiin mahdollisimman syvälle.

***
Tämän blogini Facebook-sivun tykkääjien määrä on nyt yli 45 000. Kiitos teille kaikille.

 

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (72)
  1. Kenellekään ei saisi toivoa pahaa, mutta tämä Sipilän hallitus tekee niin paljon pahaa Suomen työttömille ja köyhille, että en voi olla toivomatta, että Sipilä ja hallituksen avainministerit katkaisisivat koipensa tai sairastuisivat niin, että hallituksen olisi pakko hajota. (Itse olen koipeni katkaissut noin kolme vuotta sitten, joten en toivo mitään pahempaa, kuin mitä itselleni on jo sattunut. Hallituksen jäsenillä on sitäpaitsi varaa hoitaa itsensä kuntoon, minulla ei.)

    1. Siitä jos kiinni, niin
      23.7.2018, 09:19

      Hmm, minä sain kolme vuotta sitten pahoinpitelyssä aivovamman, jota ei rahalla voi edes parantaa. Siksi, jos se on siitä kiinni että saa toivoa vain mitä itselle on tapahtunut, niin toivon että niille hallitusherroille kävisi juuri samoin. Saisivat vamman josta eivät koskaan enää toivu. Niin vakavasti ovat tätä maata jo tähän mennessä tuhonneet. Itsemurhaluvut viime vuosilta ovat karmeata katsottavaa. On junan alle hypänneitä, on rekan keulakoristeeksi hankkiutuneita, monien hiljaisemmilla ja huomaamattomammilla tavoin päivänsä päättäneiden lisäksi. Omaisten suru on suuri. Samoin tästä riistopolitiikasta kärsivien kokemukset ovat järkyttäviä.

      1. Kimmo Paaso
        23.7.2018, 09:39

        Eräänlainen aivovamma näillä suomen uljaan kansan valitsemilla johtajilla ja edustajilla jo on. Mutta ei minua haittaisi, vaikka makaisivat kasviksina vuoteessa. Jos sieltä suunnalta halutaan pahaa muille, niin miksi ei saisi tehdä samoin? Noilla raharikkailla rosvoilla olisi kuitenkin ne pyllynnuolijat, siis pieni osa niistä, jotka rahaa vastaan kääntäisivät toisinaan ja pesisivät paskat ja kuset pois. Köyhälle ei juuri sitäkään tehdä, jos vuoteeseen joutuu.

    2. Markku T Koivisto
      23.7.2018, 10:16

      Pahoille saa toivoa pahaa. Kaikkien aikojen ku**päisin hallitus. Kehtaavat vielä puolustella törkeyttään. Se, mikä eniten ottaa aivoon, ne “toimittajat”.

      1. Psykiatriassa on joku joskus todennut:”Olet vapaa tappamaan kenet haluat – mielikuvituksessasi”…

      2. Jonis Lusis
        23.7.2018, 10:58

        “Tuottavuusloikka” – saunan taakse.

  2. Saku, kaikkien pitäisi lukea blogiasi, se aukaisisi silmiä vaikka onhan näitä, jotka eivät usko edes rautalangasta vääntämällä. Nykyään en halua uutisia lukea saati nähdä kuvia noista hallituksen toopeista, tulee vaan huono olo! Pysyn ajan tasalla juttujasi lukemalla, on ne sentään totta toisin kuin “korkkiruuvien” kapulakieleen verhotut valheet! Hyvää kesänjatkoa ja jaksa valistaa meitä!

    1. Humppa K. Hasardi
      23.7.2018, 11:27

      Juuri näin. Tässä tullut puhuttua sellaistakin muutaman tutun kanssa, että vallankumous on vain yhden vahvan johtajahahmon päässä. Kukas sen paremmin Suomen köyhät ja sorretut saisi saman lipan alle kuin Saku (joskin epäilen ettei sua Sakari taida moinen rooli paljoa viehättää 😀)

Kommentointi suljettu.