Vieläkö sotettaa?

Jokaiselle asiaa vähänkään seuranneelle on selvää, että sote- ja maakuntauudistus eivät tule menemään läpi hallituksen nyt esittämässä muodossa. Ne eivät koskaan tule edes eduskunnan täysistunnon käsittelyyn, sillä ne kaatuvat taas kerran perustuslakivaliokunnassa. Näin arvoi sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru.

En vielä löytänyt tuota juttua kaikille luettavana olevana, mutta kerron sen pääkohdat.

Valinnanvapauslain esityksessä on 103 pykälää. Hallitus muutti niistä peräti 53 perustuslakivaliokunnan alkukesäiseen lausuntoon antamassaan vastineessa. Nyt sosiaali- ja terveysvaliokunnan pitäisi kirjoittaa uusiksi yli puolet laista ja varmistaa pykälien yhteensopivuus muun lainsäädännön ja erityisesti perustuslain kanssa. Valiokunnan hallituspuolueita edustavat jäsenet ovat keskittyneet lähinnä kiukutteluun ja syyttelyyn.

Sote-lainsäädännön koko lakipaketissa on useita erittäin vakavia perustuslaillisia ongelmia. Valinnanvapauden tietosuoja on niistä yksi. Toinen on kuntien ja kuntayhtymien omaisuudensuoja. Hallituksen esityksen mukaan kuntien ja kuntayhtymien verovaroin ja usein velaksi rakennettuja kiinteistöjä luovutettaisiin maakunnille korvauksetta. Tai ei edes maakunnille, vaan Maakuntien tilakeskus Oy:lle, joka vuokraisi niitä maakunnille. Velat jäisivät kuntiin ja kuntayhtymiin. Tästä ongelmasta kerroin huhtikuussa.

Erittäin iso ongelma on valinnanvapauslainsäädännön vaatima EU-notifikaatio, jota hallitus on pontevasti päättänyt olla hakematta. Syynä on ollut hallituksen kiire saada lakiesitykset läpi piittaamatta tulevaisuudessa lankeavasta laskusta. Tehdään tämmöinen laki ja katsotaan mitä tapahtuu, kuten hallituksen tunnuslause kuuluu.

Sote-esitys tulee siis kaatumaan, ja siinä samalla kaatuu keskustan ja kokoomuksen lehmänkauppana syntynyt maakuntauudistus. Tämän on jo tajunnut uudistusta virkamiestasolla johtamaan valittu Päivi Nerg, joka ennakoi maakuntien määrän joka tapauksessa vähenevän. Pienimmät maakunnat eivät kykene hoitamaan tehtäviään ilman yhteistyötä, joten maakuntien määrä vähenee joko kriisimenettelyn kautta tai heikoimpien hakeutuessa yhteistyöhön vapaaehtoisesti.

Viimeisin isku valinnanvapaudelle on kokeilun täydellinen epäonnistuminen Jyväskylässä. Pihlajalinna päätti vetäytyä valinnanvapauskokeilusta, koska paljon sairastavat potilaat tulivat liian kalliiksi kapitaatiokorvaukseen nähden. Yrityksen on tuotettava voittoa, ja taloudellisesti kannattavaa on hoitaa hyvin vain vähemmän sairaita. Tästä kerroin viime sunnuntaina.

Minäpä ennustan syksyn poliittisia tapahtumia. Ensinnäkin yhä useampi kokoomuslainen kansanedustaja ilmoittaa epäilynsä soten ja maakuntauudistuksen suhteen. Toiseksi syy hallituksen epäonnistuneesta lainvalmistelusta sysätään sosiaali- ja terveysvaliokunnan ja erityisesti sen puheenjohtaja Krista Kiurun niskaan. Omien virheiden on aina pakko olla demareiden vika.

Ja kolmanneksi sekä keskusta että kokoomus ilmoittavat, että eipä me oikeastaan haluttukaan koko sotea ja maakuntauudistusta. Mikäs puolue se semmoinen on, joka ei ilman niitä pärjää.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (55)
  1. Tanja Takalo
    26.7.2018, 08:34

    Uskoisin että ennustus menee nappiin 😂😂

    1. Anssi Keskiväli
      26.7.2018, 12:04

      Aivan varmasti takkia käännellään ja muita syytellään kilpaa. Etenkin hallituksen ennenaikainen kaatuminen tulisi olemaan muiden vika. Kateellisista puhutaan, uhriudutaan ja tiettyjen aviisien lipittäjäkolumnistit tyrmäävät oppositiossa lymyävän punavihervassarifillarikommarisuvakit, tivaten tottakai heiltä parempaa ratkaisua nyt heti välittömästi.

      Kaiken kaikkiaan koko epäonnistunut vaalikausi petettyine lupauksineen, valheineen, uhkailuineen, kiukutteluineen sekä leikkauksineen, aktiivimalleineen että kikyineen käännetään muiden kuin niistä päättäneiden niskoille.

      Ja lopussa kuuluu: ”itse te ne sinne olitte äänestäneet.”

    2. Näin uskon myös minä. Etukäteen jo säälittää Krista Kiuru joka tulee saamaan käsittämättömän määrän paskaa niskaansa syksyllä. Äänestäisin, mutta vaalipiiri taitaa olla väärä.

  2. Geek Rousbeer
    26.7.2018, 08:38

    Teräviä huomioita jälleen. Kätevästi on kyllä keksitty Kiuru syylliseksi, kun onnettoman taitamattomasti on lakeja valmisteltu. Jää nähtäväksi, kuinka Sipilä ja Orpo vielä kerran pari syövät sanansa.
    Kalliita ovat olleet Sipilän kokeilut. Mutta kyllähän ne on voitu näppärästi koulutus-, työttömyysturva- yms. leikkauksin rahoittaa.

    1. Olisikin edes noin, mutta eipä ole, veronalennuksiin, yritystukiin yms on mennyt vähintään yhtä paljon jos ei enemmän rahaa kuin leikkauksillä on säästetty. Kunnon kapitalidti ei koskaan säästä yhteiskunnan varoja, hän vain käyttää yhteiskuntaa välineenä tulonsiirrossa vähävaraisilta ja keskiluokalta rikkaille

    2. Mika Luostarinen
      26.7.2018, 11:44

      Onko Kiurun virallinen asema niin vahva, että hän voisi estää uudistuksen (ja uudistuksen kaatuminen olisi silloin hänen syynsä)? Ymmärrän, että kokousteknisillä ym. sääntökikoilla voi usein viivyttää, mutta enemmistöpäätösten estäminen valiokunnassa ei tunnu mahdolliselta.

      Perustuslain muuttamiselle on kyllä jarruja, mutta onko nyt valiokuntatyöllekin, ja onko niitä käytetty?

Kommentointi suljettu.