Näin meitä sumutetaan

Budjettiriiheen valmistautuvalla ja uskottavuusongelmista kärsivällä hallituksella oli ongelma. Pitäisi päästä lupaamaan vaalikarjalle jotain mieluisaa, mutta lupauksen pitäminen ei saisi maksaa mitään. Parasta olisi, jos vaalikarja itse maksaisi sen lupauksen lunastamisen. Lisäksi lupauksen pitämisen olisi hyödytettävä hallituksen isäntiä eli elinkeinoelämää. Tälle hallitukselle lupausten pettäminen on ihan jokapäiväistä menoa, mutta vaalien lähestyessä pitää hankkia uskottavuutta.

Ongelma ratkaistiin hallituksen sisällä siten, että ensin esitettiin palkansaajien verotuksen keventämistä 300 miljoonalla eurolla. Siihen vastattiin, että veronalennuksiin ei ole varaa, mutta palkansaajien verotus ei sentään saa kiristyä. Apuun tuli Työttömyysvakuutusrahasto esittämällä 0,8 prosenttiyksikön alennusta työttömyysvakuutusmaksuun. Sekä työnantajien että työntekijöiden maksuosuus alenee 0,4 prosenttiyksikköä.

Näin sekä keskusta että kokoomus pääsevät kehumaan itseään. Keskusta pääsee sanomaan, että palkansaajien verotus kevenee eli heille jää lisää rahaa käteen peräti 300 miljoonaa enemmän. Kokoomus voi helpotuksesta huokaisten todeta, että palkansaajien verotuksen kiristyminen saatiin estettyä.

Tosiasiassa vain työnantajapuoli hyötyy sen 0,4 prosenttiyksikön kevennyksen verran. Palkansaajille ei jää käteen yhtään nykyistä enempää, sillä kiky-sopimus syö alennuksen kokonaan. Ihan sattumalta kiky-sopimukseen sisältyy 0,4 prosenttiyksikön nousu palkansaajan maksamaan työeläkemaksuun, ja ihan sattumalta summa on sama 300 miljoonaa. Elinkeinoelämä on tyytyväinen renkiensä työhön.

Näin helppoa on vaalikansan sumuttaminen. Tietysti vielä helpompaa on ruveta puolustusministerin tavoin laskemaan montako kiloa porkkanoita varusmiehen pitäisi päivässä lihan korvikkeeksi syödä, mutta siinä on naurunalaiseksi joutumisen riski. Tosin sekin laskettaneen nykyisin jo ansioksi.

 

puheenaiheet politiikka
Kommentit (42)
  1. Jouko Paananen
    29.8.2018, 09:46

    Hyvä Saku tätä analyysiä jo odotin vähän muualtakin .Hallituksen kusetusta taas kerran.Se joka tämän kusetuksen on suunnitellut on onnistunut täydellisesti.

    1. Millä tavalla tuon kusetuksen suunnittelija on onnistunut? Ei yhtään millään tavalla. Koko kuvio oli aivan kristallin krikas heti kun TVM ehdotti maskun alennusta.

      Sen sijaan jos joku tavan palkansaaja luuli tästä jotain hyötyvänsä, niin peruskoululaitos on epäonnistunut ja todella pahasti.

Kommentointi suljettu.