Ei voi olla nälkä!

-Mees valittaan nälkääs, niin eteesi lyödään semmoinen rätinki, että sulla ei voi olla nälkä!

Nämä Tuntemattoman sotilaan alikersantti Lahtisen sanat konkretisoituivat heti hallituksen budjettiesityksen julkaisemisen jälkeen, kun Tilastokeskus löi ne rätingit eteen. Perustoimeentulotuki eli yksin asuvalle 491,21 euroa kuukaudessa riittää mainiosti, jos se käytetään vain siihen, mihin se on tarkoitettu. Näin helposti sivuutettiin Euroopan neuvoston Suomelle antamat lukuisat huomautukset liian alhaisesta sosiaaliturvan tasosta.

Toimeentulotukilain mukaan perusosalla katettaviin menoihin kuuluvat ravintomenot, vaatemenot, vähäiset terveydenhuoltomenot sekä henkilökohtaisesta ja kodin puhtaudesta, paikallisliikenteen käytöstä, sanomalehden tilauksesta, puhelimen ja tietoliikenteen käytöstä ja harrastus- ja virkistystoiminnasta aiheutuvat menot sekä vastaavat muut henkilön ja perheen jokapäiväiseen toimeentuloon kuuluvat menot.

Kokeilkaapa itse, tilastonikkarit, hallitusherrat ja kaikki te, jotka tulette blogiini sanomaan, että veronmaksajana teillä on oikeus vaatia, että toimeentulotukea ei myönnetä ja käytetä holtittomasti. Tuntuu siltä, että moni katsoo oikeudekseen tarkistaa henkilökohtaisesti, ettei köyhän syömän leipäpalasen päällä vain ole makkaraa.

Nyt kun on todistettu toimeentulotuen ruhtinallisuus, niin palataanpa hallituksen budjettiesitykseen. Sehän kuitattiin julkisuudessa hyvin lyhyesti vaalibudjetiksi, jossa muistetaan erityisesti köyhiä ja työttömiä. Eilen kerroin,  että kyseessä on silmänkääntötemppu, jolla otetaan yhtä paljon kuin annetaan. Lisäksi köyhän asialla ollaan lisäämällä palkatonta työtä.

Budjettiesityksestä selviää, ettei hallituksella ole pienintäkään aikomusta korjata aktiivimallin virheitä. Aktiivimallin leikkaukset on otettu budjettiin mukaan alentuneina peruspäiväraha- ja työmarkkinatukikustannuksina. Myös niiden saajien määrän arvioidaan laskevan. Kuntouttavassa työtoiminnassa olevien määrän arvioidaan kasvavan 5 000 henkilöllä eli 40 000 henkilöön.

Lisätään tähän julkisuudessa kovasti työttömien asemaa parantavaksi asiaksi kiitelty työvoimaviranomaisille maksettava tulospalkkio onnistuneesta työllistämisestä. Lopputulokseksi saadaan lisääntynyt patistelu kuntouttavaan työtoimintaan ja muihin palkattomiin töihin. Tulospalkkion innoittamat virkailijat määräävät lääkkeeksi työttömyyteen palkatonta työtä, ja tulospalkkio kilahtaa tilille.

Jos työtön pullikoi vastaan, niin hänelle rätkäistään karenssi. Näin säästyy taas työttömyysturvamenoja, ja työtön joutuu hakemaan toimeentulotukea. Sitä alennetaan 20 prosenttia kieltäytymisen takia. Toistuvasta kieltäytymisestä seuraa 40 prosentin alennus. Mutta kuten Tilastokeskus juuri todisti, niin toimeentulotuen saajalla ei voi olla nälkä.

Hallitus totisesti muistaa budjettiesityksessään työttömiä.

 

 

 

 

 

 

 

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (117)
  1. Rosa Warski
    31.8.2018, 08:55

    Ymmärrän sen, että Tilastokeskuksen yliaktuaari tutkii kotitalouksien kulurakennetta. Mutta sitä en ymmärrä, miksi hän vetää siitä johtopäätöksiä, saatika vuotaa ne medialle.

    Koko hommahan kuuluu sosiaalityöhön. Yliaktuaarilla ei ole sosiaalityön pätevyyttä.

  2. Maarit Pajula
    31.8.2018, 08:56

    Nälkäisethän voisivat pistellä poskeensa Tiloastokeskuksen suoltamia aanelosia.

    1. Markku Mäkinen
      31.8.2018, 14:40

      No miksei, ainakin omalla tavallaan.. Kierrätyspaperihan on tavaraa josta saa rahaa kun sitä tarpeeksi pystyy tarjoamaan. Eikös valtion virastoilta pysty vaatimaan dokumenttia dokumentin perään niin paljon kuin postilaatikko sietää? Sieltähän voisi jokainen toimeentulotukiasiakas alkaa pyytämään ties mitä kissanristiäistodistuksia, ja saadaan virkamiehillekin jotain hyödyllistä työtä.

    2. Luukas Pyykorpi
      31.8.2018, 18:35

      Ja kun A4-setit loppuvat, niin nälkäiset työttömät saattavat epähuomiossa pistellä poskeensa Tilastokeskuksen pöljät ja pöljättäret

Kommentointi suljettu.