Niin muuttuu mieli

Pääministeri Juha Sipilän puheet alkavat muistuttaa perussuomalaisten ja sinisten puheita. Ensin Sipilä hämmästytti puhumalla vihervasemmistosta, ja lauantaina hän väitti valtaosan maahanmuuttajista olevan liikkeellä taloudellisten syiden takia. Sen lisäksi hän jo tuttuun tapaan nimesi työttömät yhteiskunnan taakaksi.

Miehen mieli on kovasti muuttunut kolmessa vuodessa. Vuonna 2015 hän lupasi oman talonsa turvapaikanhakijoiden asuttavaksi ja paheksui kovasti sotaa pakenevien sanomista elintasosurffareiksi.

Kuva: Facebook/Juhani Huopanen

Ylen Eero Mäntymaa selvitti nopeasti, että pääministerin puheet eivät pidä paikkaansa. Kielteisten turvapaikkapäätösten määrä on vain lisääntynyt.

Kielteisten päätösten määrä on lisääntynyt hallituksen oman toiminnan takia. Kaksi vuotta sitten hallitus ajoi läpi lakimuutokset, joilla ihmiset asetettiin eriarvoiseen asemaan lain edessä. Turvapaikanhakijoiden oikeusapua rajoitettiin ja valitusaikaa kielteiseen päätökseen lyhennettiin. Joulukuussa 2016 käynnistettiin neljän ministerin päätöksellä ilmianto- ja valvontakampanja paperittomien ja heidän auttajiensa löytämiseksi. Näiden toimien seurauksena yhä harvempi saa turvapaikan.

Ensin hallitus kiristi turvapaikkapolitiikkaa, ja nyt Sipilä perustelee muuttuneen politiikan seurauksia niillä itsellään. Turvapaikka myönnetään entistä harvemmalle kiristyneen politiikan takia. Koska turvapaikka myönnetään entistä harvemmalle, niin yhä suurempi osa hakemuksista on perusteettomia.

En tiedä onko Sipilän mieli oikeasti muuttunut vai pelottaako tuleva vaalitappio niin paljon, että vaaliteemoja pitää etsiä toisten tontilta. Perussuomalaisethan aikovat tapansa mukaan puhua vain maahanmuutosta, joka kuulemma on ihan holtitonta. He eivät enää muista olleensa hallituksessa vuonna 2015, kun turvapaikanhakijoita tuli tavallistä suurempi määrä, ja että tämän hallituksen maahanmuuttopoliittinen ohjelma on Jussi Halla-ahon kirjoittama. Nyt pitäisi siis äänestää Jussi Halla-aho laittamaan kuntoon Jussi Halla-ahon kirjoittaman ohjelman jäljiltä rempallaan olevat asiat.

Keskusta alkaa lähestyä perussuomalaisten ja sinisten maahanmuuttonäkemyksiä. Sinisten ongelmana on yrittää olla perussuomalainen olematta kuitenkaan perussuomalainen. Kokoomus ottaa etäisyyttää hallituskumppaneihinsa, sillä sisäministeri Kai Mykkänen ilmoitti teettäävänsä Migrin toiminnasta riippumattoman selvityksen.

Toivottavasti muutkaan puolueet eivät lähde mukaan tähän maahanmuuttovouhotukseen, vaan keskittyvät vaikkapa sellaisiin asioihin kuin sote, sosiaaliturvan kokonaisuudistus, aktiivimallin purkaminen ja työelämän heikennysten lopettaminen. Maahanmuutosta melskatkoot ne, joilla ei ole mitään mielipidettä näihin asioihin.

***
Jos kommentointi ei pysy asiallisena, niin se loppuu kokonaan.

 

 

 

 

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (11)
  1. Katsoin Sipilän olemusta. On kuin ratapihan takaa olisi kömpimät esiin. Puhe harvaa, mutta sittenkin liikaa.

  2. Kun yhdelle ihmisryhmälle voidaan tehdä vastoin yhdenvertaisuusperiaatetta kuten leikkauksia taloudellisesti tai heikennyksiä oikeudellisesti niin sama menettely tulee koskemaan jatkossa myös kantasuomalaisiakin.

    Tämä on jo toteutunut mm. työttömien (aktiivimalli 1) ja työväen (kiky) osalta ja tämähän ei tähän pääty kun kerran on pää saatu auki ja vastustus asioille on nollaluokkaa niin asiat etenevät jatkossakin vähän kerrallaan nakertaen pois salaa, kun ihmiset katsovat vain salkkareita eivätkä huomaa mitään.

    Eikö kansan enemmistö jo herää toimintaan, töllö kiinni ja kaduille?

Kommentointi suljettu.