Esimakua tulevasta

Terveystalo yrittää estää potilaitaan hakeutumasta halpoihin magneettikuvauksiin muualle, uutisoi Helsingin Sanomat. Omien sisäisten ohjeidensa mukaan Terveystalo haluaa asiakkaidensa pysyvän talon sisällä, vaikka muualla kuvaaminen olisi halvempaa.

”Se on ikävää toimintaa koko palveluntuotannon ja sen eettisyyden näkökulmasta. Asiakasta yritetään vähän kuin pimittää, että hän pysyisi heidän ketjunsa asiakkaana. Se ei hyvää huokaa. Siitä tulee eettisesti ikävä olo”, toteaa osastopäällikkö, ylijohtaja Kirsi Varhila sosiaali- ja terveysministeriöstä. Hän on aistinut, että nyt sote-uudistuksen kynnyksellä palveluntuottajat pyrkivät jakamaan markkinaa eli pitämään asiakkaita itsellään.

Myös yksi hallituksen sote-uudistuksen innokkaimmista kannattajista, kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen, on kovasti pahastunut Terveystalon toiminnasta. Hän vaatii selvitystä siitä, miksi asiakkaan valinnanvaputta estetään.

Kas kummaa, että juuri valinnanvapauden valmistelijat ja asiaa poliittisesti ajavat ihmettelevät nyt, että valinnanvapaus toimii jo täyttä päätä hallituksen kaavailemalla tavalla, vaikka asiasta ei ole vielä edes päätetty. Yritykset ovat ottaneet varaslähdön, sillä juuri tällä tavalla valinnanvapauden on tiedetty toimivan. Sen on sanonut hallitus itse omassa esityksessään valinnanvapauslainsäädännöksi.

Hallituksen esityksen mukaan yksi valinnanvapauden keskeinen elementti on maksu- tai asiakasseteli. Asiakkaalle annetaan maksuseteli, jolla hän voi itse valita haluamansa palveluntuottajan asiakkuuden. Meille on kerrottu, että palveluntuottajien laatua valvotaan tarkasti, mutta sekään ei pidä paikkaansa.

Hallitus lähtee siitä, että yritykset toimivat oikein ja markkinavoimat pitävät huolen siitä, että huonoja palveluja tuottavat karsiutuvat. Maakunnat eivät kuitenkaan valvo palvelujen laatua, vaan ainoastaan valinnanvapauden monipuolista toteutumista. Laadunvalvojana toimii asiakas itse. Hänen pitää olla valpas ja tiedostava kuluttaja, joka kyselee myös hintojen perään.

Laitetaan vielä kuva hallituksen esityksen tästä kohdasta.

Osatopäällikkö Varhila aistii ihan oikein, että nyt sote-uudistuksen kynnyksellä palveluntuottajat pyrkivät jakamaan markkinaa eli pitämään asiakkaita itsellään. Sekin asia on sanottu jo hallituksen esityksessä, jossa kerrotaan kermankuorinnan eli yksityisten toimijoiden mahdollisuuden haalia itselleen vain parhaat asiakkaat olevan tosiasia. Tulevaisuudessa nuhat ja naarmut hoidetaan tehokkaasti, mutta vaikeat tapaukset sysätään kiireellä jonnekin muualle.

Kumma juttu, että esimaku tulevasta ei kelpaa tämän tulevaisuuden rakentajille.

 

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (51)
  1. Läpimätä SOTE kuvatus tekele on Suomen lähiaikojen suurimpia häpeäpikkuja vai pitäisikö jo sanoa häpeäläiskiä kun ottaa huomioon tämän tekeleen valmisteluun käytyetyn rahan, ajan sekä resurssien hukkaamisen.

    Voisi verrata jo entisen Neuvostoliiton jokien virtaamisien suunnan kääntämiseen toisin päin mikä ei luonnollisesti onnistunut ja homma vaan lakaistiin hissukseen maton alle, eipä tässäkään SOTE:ssa ole järjen kanssa mitään tekemistä ja puhutaan sentään koko Suomen kansanterveydestä.

    Firmat ovat hyviä apulaisia yhteiskunnassa kun ne eivät ole monopoliasemissa mutta kun kilpailu on näennäistä niin kaikki kallistuu ja sehän ei ole kansantaloudellisesti kenenkään etu.

  2. Rikas rikastuu, köyhä köyhtyy.

Kommentointi suljettu.