SDP ja vastikkeellinen sosiaaliturva

“Sekä SDP:n että kokoomuksen [mallit] muistuttavat hieman universal creditiä. Tuttu vastikkeellisuuden ajatus säilyy, mutta tuet yksinkertaistuvat.”

Näin meille kerrottiin eilen Ylen uutisissa parhaaseen katseluaikaan.  Samalla saatiin mukavasti herätettyä epäilys SDP:n aikeista: ne penteleethän ajavat vastikkeellista sosiaaliturvaa ihan Britannian mallin mukaisena! Tv-uutisissa neuvottiin tutustumaan eri puolueiden sosiaaliturvamalleihin Ylen verkkosivuilla, josta löytää linkin myös huhtikuiseen SDP:n uutiskirjeeseen, jonka linkeistä sitten pääsee tutustumaan itse yleisturvamalliin.

Mutta kukapa semmoista vaivaa viitsisi nähdä lauantai-iltana. Ja kun ei viitsi, niin mielen perukoille jää muhimaan uutistenlukijan vakuuttavalla äänellä kertoma vastikkeellisuus. Pistää epäilemään, että tarkoituksena oli epätietoisuuden levittäminen informaation sijaan. Ainakin minulta asiasta ennätettiin jo kysellä ikään kuin olisin joku SDP:n tiedottaja tai peräti vastuussa puolueen mallista.

Mitä pirua te minua tenttaatte? Minä olen puolueen rivijäsen ja pikkupaikkakunnan kunnallispoliitikko. Kyselkää puoluetoimistosta tai kansanedustajilta. Kun nyt kuitenkin kysellään, niin kerrotaan. Jääpähän ainakin merkintä siitä, että olen asiasta puhunut.

Tässä on yleisturvan rautalankamalli, joka löytyy täältä.

Kuten näkyy, niin mallin mukainen yleisturva muodostuu takuutasosta, yleistasosta ja aktiivitasosta. Ajatus on, että turva on sitä parempi, mitä aktiivisempi henkilö on. Tämä on sellaista kannustavuutta, jossa ketään ei rangaista epäonnistumisesta. Tämän hallituksen aikanahan sana kannustavuus on muuttanut merkitystään niin, että se tarkoittaa kepin antamista. Tässä mallissa keppiä ei ole.

No mutta onhan siinä, sanoo joku. Yleisturvahan on vastikkeellista, sanottiin uutisissa. Lisäksi takuutasoa voidaan alentaa tietyissä tapauksissa.

Myös vastikkeellisuuden käsite on onnistuttu muuttamaan niin, että se tarkoittaa palkatta tehtävää työtä. Tässä mallissa se ei sitä tarkoita, vaan turvan vastikkeellisuus tarkoittaa vanhaa tuttua velvollisuutta olla työmarkkinoiden käytettävissä, hakea työtä ja ottaa vastaan tarjottu työpaikka.

Se sanotaan yleisturvan tarkemmassa kuvauksessa:

Työllistyminen ja tuen tarpeen väheneminen ovat aina tuen saannin ensisijainen tavoite, ja siksi takuutason saamiselle voidaan asettaa velvoitteita, kuten henkilökohtaisen tarpeen arvioinnin perusteella tarjottuihin palveluihin osallistuminen ja tarjotun työpaikan vastaanottaminen. Velvoitteiden laiminlyöminen johtaa takuutason alentumiseen. Henkilön palatessa palveluiden piiriin tai ottaessa tarjotun työpaikan vastaan etuus palautuu samalle tasolle. Takuutaso vastaa nykyisistä etuuksista toimeentulotuen perusosaa.

Minunkin silmääni pistää tuo velvollisuus osallistua tarjottuihin palveluihin. Viimeisen kolmen vuoden aikana nämä niin sanotut palvelut ovat olleet lähinnä kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeilua, eli palkatonta työtä. Suosittelen puoluetta pitämään huolta siitä, että palveluilla tarkoitetaan palkattoman työn sijaan oikeasti työllistymistä edistäviä palveluja, kuten neuvontaa, opastusta, työkyvyn arvointia ja koulutusta. Palkaton työ ei edistä muuta kuin palkattoman työn lisääntymistä. Pelkästään kuntouttavassa työtoiminnassa on ensi vuoden budjettiesityksen mukaan 40 000 henkilöä, joten heidän ääniään ei kannata menettää puhumalla oikeistopuolueiden mieliksi vastikkeellisuudesta.

Älkääkä nyt ruvetko vänkäämään minun kanssani perustutulosta. Kyllä minulle sopii sekin, jos asiasta päästään yhteisymmärrykseen. Ihan ensimmäiseksi pitäisi sopia siitä, mitä perustulolla tarkoitetaan. Nykyiset hallituspuolueet nimeäisivät varmaan mielellään oman sosiaaliturvamallinsa perustuloksi, mutta edellyttäisivät vastineeksi täyttä työpanosta.

Kysymykset voitte osoittaa suoraan puoluetoimistoon, minä lähden nyt sienimetsään.

 

 

 

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (58)
  1. Rosa Warski
    9.9.2018, 09:51

    “Minunkin silmääni pistää tuo velvollisuus osallistua tarjottuihin palveluihin. Viimeisen kolmen vuoden aikana nämä niin sanotut palvelut ovat olleet lähinnä kuntouttavaa työtoimintaa ja työkokeilua, eli palkatonta työtä. Suosittelen puoluetta pitämään huolta siitä, että palveluilla tarkoitetaan palkattoman työn sijaan oikeasti työllistymistä edistäviä palveluja, kuten neuvontaa, opastusta, työkyvyn arvointia ja koulutusta. Palkaton työ ei edistä muuta kuin palkattoman työn lisääntymistä.”

    Hear hear !

  2. Seppo Juhani
    9.9.2018, 10:29

    Taas nähtiin, että Yle ei ole tasapuolinen eikä edes rehellinen. Ylellä on oma agendansa, jota se ajaa uutisissa ja ajankohtaisohjelmissa.

    1. Kyllästynyt
      9.9.2018, 22:45

      En sanoisi että Ylellä olisi oma agenda, mutta jonkun sillä on.

    2. Missä kohtaa YLE on ollut tasapuolinen sen jälkeen kun verorahoista aloitettiin kustantamaan 500 milj. € vuodessa toiminnan takaamiseksi YLE-veron muodossa?

      Kaikki hyvät paljastusohjelmat (kuten MOT) lopetettiin ja YLE:n agenda on laulaa sen lauluja minkä leipää syö.

      Muistatte varmasti vuoden 2016 Yle-Sipilä kohun?

      YLE on puhtaasti hallitsevan puolueen äänitorvi.

Kommentointi suljettu.