Rampa ankka

Olisi saattanut olla mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa sekä keskustan että sinisten eduskuntaryhmien hätäkokouksissa, mutta oikeastaan se ei ole tarpeen. Arvaan muutenkin puheenaiheen. Se ei ollut Timo Soinin luottamusäänestyksestä seurannut luottamuspula ja loukkaantuminen, vaan hallituksen täydellinen halvaantuminen. Hallitus ei kykene saamaan kärkihankkeitaan läpi, joten se tulee nilkuttamaan loppukauden syyllisiä oppositiosta etsien.

Kaikkien komeimman mahalaskun tulee tekemään sote- ja maakuntauudistus, joka syntyi lehmänkauppana syksyllä 2015. Siinä koplattiin yhteen keskustan hellimä maakuntahallinto ja kokoomuksen markkinamalli, ja asiaa on yritetty runnoa läpi siitä lähtien. Nyt alkaa olla selvää, että aika ei riitä.

Tämä on hallituksen oma vika, sillä se jysäytti uudistuksen perustuslain seinään peräti kaksi kertaa. Syylliset hallitus tulee tietenkin löytämään oppositiosta, jonka se väittää heittelevän tahallaan kapuloita uudistusten rattaisiin.

Toinen iso ongelma on ajautuminen avoimeen konfliktiin ay-liikkeen kanssa. Hallitus lupasi kiky-sopimuksen jälkeen, että se ei enää puutu työmarkkinaosapuolten välisiin asioihin, mutta söi sanansa kaksi kertaa. Ensin hallitus ajoi läpi aktiivimallin, ja nyt se yrittää ajaa väkisin irtisanomissuojan helpottamista. Lopullisena tavoitteena on tietenkin työehtosopimusten yleissitovuudesta luopuminen, mutta sitä ei sanota ääneen.

Työtaistelutoimepiteet ovat jo alkaneet, ja ne laajenevat koko ajan. Myös vastatoimet ovat alkaneet. Työtaisteluista tulee kuulemma miljarditappiot ja ylityökielto halvaannuttaa yhteiskunnan. Jos näin tosiaan tapahtuu, niin sopii kysyä, että miksi. Miten  on mahdollista, että yhteiskunta ja einkeinoelämä pyörivät ylitöiden varassa, vaikka työttömiä riittäisi palkattavaksi?

Hallitus ei tietenkään voi perääntyä tästäkään hankkeesta ennen kuin on ihan pakko. Hallitus ei myöskään ole pitänyt lupaustaan korjata aktiivimalli ykkösen virheitä, ja lisäksi se aikoo esitellä aktiivimalli kakkosen. Sen jälkeen työttömille annetaan keppiä kahdella kädellä, kuten eilen kerroin.

Kaikki tämä on erityisen noloa pääministeripuolue keskustalle, ja se näkyy kannatusluvuissa. Jokainen puolue vuorollaan on saanut tottua tanssimaan kokoomuksen pillin mukaan, ja niin on nyt käynyt keskustalle. Kun kokoomus ei näytä saavan läpi soteen liittyvää valinnanvapautta, niin sille on helpotus, jos keskusta ei saa maakuntiaan.

Erityisen noloa sekä keskustalle että kokoomukselle oli joutuminen minipuolue sinisten kynnysmatoksi Soinin luottamuksesta äänestettäessä. Siniset julistivat kyseessä olevan koko hallituksen luottamus, ja tähän ansaan hallituskumpanit kävelivät silmät kiinni.

Isot uudistukset eivät tule menemään läpi, ja pienemmätkin takkuavat. Keskinäinen luottamus vallitsee enää puheissa. Hallitus tulee taapertamaan ensi kevääseen asti suunnilleen toimitusministeriönä, ja parempi niin. Pysyvätpähän poissa pahanteosta.

***
EDIT 26.9.2018 klo 15.30.
Blogijuttuihin tulee nyt muutaman päivän tauko lomani takia. Palataan asiaan.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (43)
  1. Jukka Laine
    26.9.2018, 08:46

    Miksi puolueet yleensä menevät hallitukseen Kokoomuksen kanssa? Siipeensä saavat ihan joka kerta.

    1. Kimmo Paaso
      26.9.2018, 09:01

      Voisikohan johtua siitä, että maan typerät äänestäjät äänestävät kokoomuksen melkein aina suurimmaksi tai toiseksi suurimmaksi puolueeksi?

      1. Jari lakkinen
        26.9.2018, 09:09

        Typerykset nimenomaan jättävät äänestämättä. Ja porvari äänestää aina😠

        1. Näinpä. Paikallisen lehteni yleisönosastolla joka aamu joku “viisas” ilmoittaa olevansa jatkossa äänestämättä, kun poliittinen tilanne ei ole hänen mielensä mukainen. No eipä tule vastakaan olemaan, kun luopuu äänestään, jonka voisi antaa “paremmalle” puolelle. Kokoomuslaiset äänestävät aina, omiaan.

          En edes uskalla jättää äänestämättä.

          1. Markku T Koivisto
            26.9.2018, 13:54

            Sama täällä. Meillä kaikilla on sentään se yksi ääni. Käyttäkäämme edes se.

        2. Tämä sen pääongelman aiheuttaa. Jos äänestysprosentti olisi sata, niin kokoomus ei saisi yhtään enempää ääniä. Nukkuvien puolueen äänestysprosentti oli viime vaaleissa n. 30%. Siellä ne opposition äänet kaikki ovat. Mutta kun typerykset ovat päättäneet olla äänestämättä, sanovat ettei ole ketään hyvää ketä äänestää. Idioottimaisempaa päätöstä ei ole olemassakaan, koska äänestämättä jättäminen on käytännössä aina ääni kokoomukselle.

          1. Mikkko Rintasaari
            26.9.2018, 15:32

            Tyhmempää kuin jättää äänestämättä on näiden vatipäiden aktivoituminen äänestämään persuja tai muuta vastaavaa porukkaa. Jos se on vaihtoehto niin parempikin että äänestysprosentti jää matalaksi.

        3. Näin se juuri on. Kokoomuksen kannattajat menevät uurnille, mutta vasempaa reunaa kannattavat sanovat usein, ettei kannata äänestää. Samaa p**skaa se kuitenkin on. Miten ihmiset saataisiin ymmärtämään, että vain äänestämällä asiaan on mahdollista saada muutosta.

        4. Kauko Hirvelä
          27.9.2018, 10:53

          Niinpäs , kepulle ja kokoomukselle olisi kauhistus , jos äänestysprosentti nousisi esim . Ruotsin tasolle .

      2. Vastiketta yllin kyllin
        26.9.2018, 09:16

        Kovasti hommia paiskiva suomalainen palkansaaja äänestää Kokoomusta, koska Kokoomus laittaa sohvalla laiskottelevat 500 euroa kuussa tienaavat työttömät kuriin.

        Tosin kuriin laittaminen tarkoittaa sitä, että työtöntä kierrätetään puuhastelupajoilla ja pilipalikursseilla kymmenien tuhansien eurojen edestä vuodessa, ja kaiken tämän maksaa valtio eli suomalainen palkansaaja veroissaan. Tätä kutsutaan “vastikkeellisuudeksi”.

        1. Geek Rousbeeer
          26.9.2018, 11:46

          Kuriahan nuo “sohvalla laiskottelevat” sitten kai kaipaavat. Sillä kurillahan Suomea on saatu nousuun jo kolme vuotta. Vai olisiko sillä, että markkinat ovat vetäneet, yritykset ovat viimein alkaneet uskoa nousukauden mahdollisuuteen ja luottaneet siihen, että erilaisista opinahjoista valmistuneet ovat kuitenkin ihan kelpo työporukkaa, vaikka “sohvalla laiskottelevien” “ylisukupolvisesta työttömyydestä” puhutaan ihan pääkanisterin suulla.
          Minä en henkilökohtaisesti usko kuritukseen, varsinkaan silloin kun kohteena oleva “ihmisroska” on syytön asemaansa (työttömyyteen). Ja silloinkin, kun “ihmisroska” on juopottelemalla tai huumaavia aineita käyttäen saattanut itsensä vielä työttömyyttäkin suurempiin ongelmiin, ei kuri auta. Ei myöskään “puuhastelupajat” ja “pilipalikurssit” eivätkä “aktivoinnin” naamion alle laitetut leikkaukset, joilla “kannustinloukkuja” puretaan.
          Jo pelkästään pääkanisteripuolueen käyttämät termit (sitaatteina yllä) kertovat karua kieltään siitä, mikä on kyseisen agraariyhteiskunnasta ponnistavan joukkion sivistystaso ja ihmiskuva. Kilpailukykyloikasta pudonneet ihmiset, ovat heille eläimeen (kuten loukutettavaan supikoiraan tai minkkiin, saati rottaan) verrattavia jätteitä tai korkeintaan korkeintaan koiran asemassa olevia otuksia, joita pitää erilaisilla norminpurku-agility-aktiivimalleilla ketteröittää kohti uutta uljasta työelämää. Tässä uudessa uljaassa työelämässä ei ole yleissitovuutta, ei sopimuksia, ei työsuhdeturvaa, ei palkkaa, vaan jatkuva kilpailu ja tuolileikki siitä, kuka seuraavaksia saa pudota KyKy-loikan seurauksena. Ja tuo KiKy-loikkahan itseasiassa on pelkästään leikkuri sekin – eli tuottavuutta kasvatetaan melkoisen vanhakantaisella tavalla.
          Toivottavasti meillä on uusi pääkanisteripuolue ensi kesänä ja monista turhista “norminpuruista” on päästy eroon.

          1. Siru Moksi voisi muotoilla t-paitaan ja lippikseen “IHMISROSKA”-tekstin, toisella puolella voisi lukea “valmistettu suomalaisella orjatyövoimalla”. Voisi mennä ilmoittautumaan keskustan pummeille joukkoon liittyen ja jakaa paitoja. Perttu Häkkinen oli siitä harvinainen toimittaja että haastatteli usein myös näitä “ihmisroskia” ohjelmissaan tasa-arvoisesti, ollen melkein mukana samanlaisena “ihmisroskana”. Se oli suuri menetys Ylelle kun sen paras toimittaja lähti liian aikaisin paremmille laitumille. Miksi kaikki hyvät lähtee aina liian aikaisin. Just sen takia kai.

            1. Ihmisroskalippis on jo tehty

                1. Ja täältä IHMISROSKA- t-paitaa :
                  https://www.decal.fi/fi/tuote/18021878

                  Oululaiskaveri aktivoitui sokaran jälkeen :
                  https://www.oululehti.fi/uutiset/oululaisyrityksen-ihmisroskapaahineista-tuli-hitti–34tarkoitus-ei-ole-rikastua-vaan-herattaa-keskustelua-tarkeasta-aiheesta34-6.255.417235.e74907b6b9
                  AKI HÄK­KI­NEN ker­too saa­neen­sa spon­taa­nis­ta ide­as­taan pää­a­si­as­sa po­si­tii­vis­ta pa­lau­tet­ta, mut­ta när­käs­ty­ji­ä­kin on mah­tu­nut pa­laut­teen an­ta­jien jouk­koon.

                  – Jot­kut ih­mi­set ajat­te­le­vat, et­tä ol­laan tar­tut­tu tä­hän in­hot­ta­vaan ja alen­ta­vaan ter­miin ra­has­tus­mie­les­sä. Ta­voit­tee­na on kui­ten­kin en­nen kaik­kea he­rät­tää yh­teis­kun­nal­lis­ta kes­kus­te­lua tär­ke­äs­tä asi­as­ta. Rik­kauk­sia pää­hi­neil­lä ei ikä­vä kyl­lä pää­se te­ke­mään.

                  Häk­ki­nen ker­too tee­tät­tä­vän­sä Ih­mis­ros­ka-pää­hi­neet, ku­ten muut­kin suun­nit­te­le­man­sa tuot­teet, käyt­tä­mäl­lä ko­ti­mai­sia yri­tyk­siä.

                  – Täs­sä tu­e­taan sa­maan ai­kaan suo­ma­lai­sia pie­ny­rit­tä­jiä ja pi­de­tään hei­ko­mas­sa ase­mas­sa ole­vien puol­ta, Häk­ki­nen sum­maa.

                  Hän ker­too ai­heen ole­van erit­täin lä­hel­lä sy­dän­tään:

                  – Mi­nul­la on so­si­o­no­mi amk -taus­ta ja tein kym­me­nen vuo­den ajan töi­tä päih­de- ja mie­len­ter­vey­son­gel­mien kans­sa pai­ni­vien ih­mis­ten pa­ris­sa. Ne elä­män­ti­lan­teet ei­vät ole ai­na ai­van yk­si­se­lit­tei­siä asi­oi­ta.

                  VUO­DEN ou­lu­lai­sek­si­kin va­lit­tu Aki Häk­ki­nen ei aio jät­tää ih­mis­ros­ka-asi­aa pää­hi­nei­siin, vaan te­keil­lä on myös mui­ta Ih­mis­ros­ka-tuot­tei­ta. Suun­ni­tel­mis­sa on myös läh­teä ke­rää­mään syr­jäy­nei­den hy­väk­si va­ro­ja Her­ras­mies­lii­ga-hy­vän­te­ke­väi­syys­kam­pan­jal­la.

                  Vii­me vuon­na en­sim­mäis­tä ker­taa to­teu­te­tun Her­ras­mies­lii­ga-kam­pan­jan ide­a­na­na on teh­dä ih­mi­sil­le ta­tuo­in­te­ja, jois­ta ta­tuo­i­ta­va saa mak­saa oman­tun­non mu­kaan. Ta­tuo­in­neis­ta ker­ty­nyt pot­ti käy­te­tään ly­hen­tä­mät­tö­mä­nä hy­vän­te­ke­väi­syy­teen.

                  – Vii­me vuon­na ke­rät­tiin 5 500 eu­roa lap­sil­le ja nuo­ril­le. Täl­lä ker­taa kam­pan­ja voi­si koh­dis­tua päih­de- ja mie­len­ter­veys­työ­hön.

          2. Anna Hakola
            30.9.2018, 05:42

            Veit sanat suustani! Kerroit sen juuri samoin sanoin, kuin olisin itse ilmaissut asian. Minun vanhempani huolehtivat siitä , että jälkikasvu, eli me 6 tenavaa( minä sisareni sekä 4 veljeäni) Tunnemme omat juuremme ja histtoriamme yhteiskunnan hampaissa! Isovanhempani ovat olleet perustamassa paikallisia tyväenliikkeitä esim. Työväenyhdistyksiä ja osuuskauppa Omaapua. Ikäväkyllä oma ikäluokkani on unohtanut omat juurensa ja kuvittelee että kehitys on tapahtunut ihan itsestään, eikä esi-isiemme taistelulla oikeuksiemme ja edistyksen puolesta. Mikään tässä yhteiskunnassa ei ole tullut ilmaiseksi ja itsestään. Vain työvöestön aktiivisella yhteistoiminnalla ja taistelylla, Suomesta on kehittynyt se oikeus ja sivistysvaltio mikä olimme vielä hetki sitten. Ja jota on tultu maailman erilaidoilta ihmettelemään ja ihailemaan.

      3. Avioliitto, uudehko omakotitalo, 2 lasta, tyttö ja poika, koira, wv passat tai bmw ja rutosti velkaa. Mitä muuta voit äänestää kuin kokoomusta, kuuluthan ns. “parempiosaisiin”.

      4. Mutta kun on niin tavattoman hienoa kuvitella kuuluvansa ns. kultapossukerhoon!
        Jossakin vaiheessa kuitenkin niiden silmienkin on kissanpojallekin avauduttava!

    2. Mauri Francke
      26.9.2018, 09:59

      Miksi puolueet menevät hallitukseen Keskustan kanssa? Kepu pettää aina. Ehkä on hyvä että saavat maistaa omaa lääkettään.

    3. Perusporvareita oomme kaikki
      26.9.2018, 10:15

      Muut puolueet ovat kieltämättä sahanneet omaa oksaansa ryhtymällä kukin vuorollaan Kokoomuksen apureiksi. Toisaalta jonkunhan se kai aina hallitukseenkin täytyy mennä monipuoluejärjestelmässä.

      Perussuomalaiset tuhosi itsensä menemällä tähän hallitukseen mukaan. Oppositiossa olisi ollut hauskempaa räksyttää pakolaiskriisin aikana. Jos Soini olisi oppositiossa, hän vauhkoaisi tietenkin nytkin unohdetun kansan puolesta “rötösherrojen” aktiivimalleja vastaan.

  2. Sipilälle käymässä kuin vertauskuvalliselle Cosbylle. Kunnia mennyt, maine kasvaa. Ihmeidentekijälle sovitetaan roiston naamiota, ihan kuin Huxtablen perheidyllin isähahmolle nyt käsirautoja. Jokainen haluaa kohta eroon pääministeristä. Midaksen kosketus oli harhaa, ja Nielsen Ratings putoaa.

    1. Etenkin kun sippiveikon kosketus on käänteinen Midaksen kosketus: kaikki, mihin sippiveikko koskee, muuttuu paskaksi…

Kommentointi suljettu.