Vastakkainasettelun aika

Nykyinen hallitus on valinnut linjakseen tavoitteidensa ajamisen vastakkainasettelun avulla. Eri ihmisryhmät yllytetään toisiaan vastaan, ja tässä puolueettomaksi itseään sanova media on liian usein ottanut hallituksen näkemysten aktiivisen levittäjän roolin. Varsinkin lehtien politiikan toimittajat alkavat näyttää enemmän poliittisilta toimijoilta kun asioita monipuolisesti käsitteleviltä toimittajilta.

Kerrataanpa tämän hallituksen toteuttaman vastakkainasettelun historiaa. Se aloitettiin asettamalla turvapaikanhakijat eriarvoiseen asemaan lain edessä heikentämällä heidän oikeuttaan oikeusapuun ja lyhentämällä heidän valitusaikaansa kielteiseen päätökseen. Perustuslain kannalta arveluttavat muutokset menivät läpi niin helposti ja ison osan kansaa hurratessa, että hallitus lienee itsekin hämmästynyt.

Sitten asetettiin vastakkain työttömät ja työssäkäyvät, ja alettiin puhua laiskoista kotisohvilla lojujista. Esiin marssitettiin toinen toistaan röyhkeämpiä ja jopa ilmeisen fiktiivisiä työnvieroksujia, jotka rehvastelivat työhaluttomuudellaan ja runsailla tuilla. Ruvettiin korostamaan, että nämäkin laiskottelijat elävät työssä käyvien maksamilla verovaroilla.

Laiskoista tuilla keinottelevista työttömistä kertovien uutisen kommenttipalstat täyttyivät pyhästä raivosta. Työn korostetiin olevan parasta sosiaaliturvaa ja huonostikin palkattua työtä vaadittiin ottamaan vastaan. Näin saatiin muokattua mielipideympäristö hyväksymään palkaton työ sen monilla eri nimillä. Näin saatiin pohjustettua työttömyysturvan suorat ajalliset ja rahalliset leikkaukset sekä indeksijäädytys. Työttömistä tuli vapaata riistaa, jota jokainen katsoo oikeudekseen solvata. Palkkatyötä tekevät ja työttömät saatiin eri leireihin.

Kun sekin kävi helposti, niin sitten olivat vuorossa palkkatyötä tekevät. Rupesi kuulumaan yhä koveneva ääni palkkakustannusten suuruudesta ja irtisanomisen vaikeudesta. Vienti ei vedä eikä Suomi nouse, jos palkat nousevat entiseen tahtiin. Työllistämiskynnys ei alene, jos irtisanomista ei helpoteta. Ay-liike leimattiin suurimmaksi työelämän jarruksi, ja ruvettiin nostamaan esille ay-johtajien suuret palkat ja liikkeen verovapaus. Jätettiin kertomatta, että EK:n johtajilla on suurimmat palkat ja että verovapaus koskee myös työnantajajärjestöjä. Työnantajien perustamaa työttömyyskassaa YTK:ta ruvettiin mainostamaan näkyvämmin.

Koko hallituskauden ajan on työehtoja heikennetty. Tehtiin kiky-sopimus työajan lisäyksineen ja julkisen sektorin lomarahaleikkauksineen. Sekään ei riittänyt, vaan päätettiin yrittää helpottaa irtisanomista pienissä yrityksissä. Hallituksen ruokahalu kasvoi syödessä, ja se luotti sokeasti aiempiin onnistumisiinsa.

Enää se ei onnistunut, vaan seurauksena oli työmarkkinakriisi. Hallitus ei vieläkään suostu ymmärtämään, että nyt se tuli haukanneeksi liian suuren palan. Mielipiteitä muokataan enemmän kuin koskaan ennen, ja nyt lehdet täyttyvät lakkojen aiheuttamien haittojen valittamisesta ja ay-liikeen leimaamisesta työmarkkinahäiriköksi. Valittajien kuoroon yhtyy vieläkin se sama osa tavallisista veronmaksajista, joka koko vaalikauden on kussut omiin muroihinsa hurraamalla kaikille hallituksen eriarvoisuutta lisääville toimille. Heidän määränsä on tosin nyt vähentynyt, mutta ääni tuntuu kovenevan.

Hallituksen toimintatavakseen ottamalla vastakkainasettelulla pääsee etenemään vähän matkaa, sillä kansan riidellessä omia tavoitteita voi edistää rauhassa. Pitemmän ajan tavaksi siitä ei kuitenkaan ole. Jossain tulee vastaan sietokyvyn raja, ja sen rajan hallitus on saavuttanut. Tosin se ei itse huomaa sitä median avulla masinoimiensa suosionosoitusten melun läpi. Suurin osa kansaa sen on jo huomannut, mutta epätietoinen media haistelee vielä tuulia.

Tämä hallitus tulee jäämään historiaan kansan jakajana keskenään riiteleviin eri leireihin. Koko sotku jää seuraavien hallitusten siivottavaksi.