Hattu kourassa

Vanha totuus on, että kun valtionhallinnossa munataan, niin kunnat kärsivät. Ja kun kunnat kärsivät, niin kaikki kärsivät, koska kaikki ovat jonkin kunnan jäseniä. Poliittiset virheet ja valtionhallinnon tyrimiset näkyvät ensin kunnan kassassa, sitten heikentyvinä palveluina.

Tällä hetkellä kunnissa laaditaan ensi vuoden talousarvioita sumuisissa tunnelmissa. Viime vuonna valtio tilitti kunnille liikaa veroja, ja perii ne nyt tämän vuoden viimeisissä tilityksissä takaisin. Kyse ei ole mistään pikkusummista, vaan virhe on mittaluokaltaan sellainen, että monen kunnan kassasta rupeaa pohja paistamaan. Menot ovat vakiot, mutta verotuloja ei kerry. Tästä seuraa ensin kassavaje ja sitten alijäämäinen tilinpäätös. Kriisikunnan ensimmäinen merkki on se, että käyttökate ei riitä edes poistoihin. Näin käy ensi vuonna monessa kunnassa, ja kunnat joutuvat ottamaan velkaa käyttömenoihin. Tämä syömävelka on toinen kriisikunnan merkki.

Minä en tiedä, miksi kunnille on tilitetty liikaa verotuloja. Kyseessä saattaa olla ihan vain laskuvirhe, mutta paljon todennäköisemmin valtion laatimissa verotuloarvioinneissa on jokin perustavaa laatua oleva virhe. Ehkä tuudittaduttiin liikaa uskomaan talouden ja työllisyyden kasvuun, ehkä vain hutiloitiin. Ehkä unohdettiin kokonaan kiky-sopimuksen vaikutus kuntien verotuloihin.

Kunnat ovat suuria työnantajia, ja kiky-sopimus leikkasi kuntien palveluksessa olevien lomarahoja. Näistä rahoista maksettava vero saatettiin jättää huomioimatta ihan samalla tavalla kuin jätettiin huomioimatta kiky-sopimuksen vaikutus kuntien valtionosuuksiin.

Tai se kyllä otettiin huomioon, mutta se ei ylittänyt uutiskynnystä. Siinähän kävi niin, että valtio laski kiky-sopimuksen mukaisen työajan pidennyksen kunnille tuloksi, ja leikkasi valtionosuuksia tämän laskennallisen tulon verran. Tosiasiassa työajan pidennys ei siis tuonut kunnille yhtään lisää rahaa tai säästöjä, vaan vei entisiäkin.

Valtion verotulomunaus tiedetään jo kunnissa, mutta syytä siihen ei tiedetä. Ehkä joku sen selvittää, kunhan asia alkaa kiinnostaa mediaa ja kansalaisia. Kansalaisia se rupeaa kiinnostamaan siinä vaiheessa, kun kuntien palvelutaso laskee ja silti joudutaan säästämään lisää. Kiinnostus herää viimeistään ensi syksynä näihin aikoihin, kun kunnat joutuvat korottamaan kunnallis- ja kiinteistöveroa. Vielä tänä syksynä sitä ei meidänkään kunnassamme tarvitse tehdä, koska taloutemme kestää tämänkin valtionhallinnon töppäyksen. Vuoden kuluttua ei enää kestä. Jos asiaa ei selvitetä ja korjata siihen mennessä, niin virhe toistuu myös ensi vuonna maksettavissa tämän vuoden verotilityksissä.

Kunnan asiat kiinnostavat ihmisiä yleensä vasta sitten, kun jokin asia ei pelaa. Kun talous sakkaa, niin sitten ei enää pelaa moni asia. Niitä asioita ei arjessa edes huomaa, kun kaikki toimii. Entistä ja nyt edesmennyttä kunnanjohtajaamme siteeraten ihmiset ovat oppineet siihen, että kunta hoitaa asiat. Jos joku putoaa jäihin, niin rannalle kertyy ihmisiä kyselemään toisiltaan, että onko kuntaan soitettu ja missä se kunta viipyy.

Viipyy se, jos sillä ei ole rahaa.

 

puheenaiheet talous politiikka
Kommentit (34)
  1. ”My way of joking is to tell the truth. It’s the funniest joke in the world. ”
    G. B. Shaw
    [Google-käännös: Minun tapa leikkiä on kertoa totuus. Se on hauskin vitsi maailmassa.]

    Kotimainen versio kai olisi: Totuuden puhujalle ei ole yösijaa.
    [Google käännös: There is no room for the speaker of truth.]

    Meinaan jotta kyllä tuo kustannusten siirto kunnille oli taannoin esillä hädin tuskin uutiskynnyksen ylittäen ”lööppitasolle” pääsemättä, mutta ”kuka näistä” jos ei välittömästi kukkarolla olla 😉

  2. Saara Nieminen
    30.10.2018, 10:10

    Kun on seurannut yleisöosaston kirjoituksia, joissa on kritisoitu ja haukuttu kunnan tekemisiä, niin kuinka moni on ajatellut asiaa loppuun asti? Kuten Saku kirjoittaa, syy ei ole aina kunnan, vaan se syy palvelujen leikkaamisiin ja muihin kuntalaisten kannalta ikäviin päätöksiin johtuukin valtion tekemisistä. Siis hallituksen ja tietysti loppupelissä eduskunnan päätöksistä. Mutta vielä kerran, kuinka moni miettii asiaa loppuun asti, kun syyttelee niitä kunnan päättäjiä asioista? Kyllä varmasti ne kuntapäättäjät ovat tehneet virheitä ja tulevat tekemään virheitä. Mutta ovatko he syyllisiä ihan kaikkeen?

    1. Sitten ollaan pakotettu tekemään kaikki leikkaukset mitä valtio on mahdollistanut, terveyskeskusmaksut tappiin, päivähoito-oikeus jne vaikka olisi alinperin ollut pyhä tarkoitus että olemme sen verran fiksu kunta/kaupunki että näemme että emme halua näihin mennä

Kommentointi suljettu.