Näin mieliämme muokataan

-Jotain tolkkua jo röyhkeyteen ja ahneuteen! Kukaan ei ole niin ainutlaatuinen, että tarvitsisi tuollaisia palkkoja ja palkkioita.

Näin kommentoitiin Facebookissa Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aallon palkkaa koskevaa Kauppalehden juttua. Juttu sinänsä on pelkkä uudelleen lämmitetty versio vanhasta jutusta, mutta se julkaistiin uudelleen ilmeisen “sattumalta” samana päivänä, jolloin Teollisuusliitto oli ensin ilmoittanut pitävänsä yllä lakkovalmiutta, mikäli hallitus jatkaa irtisanomissuojan heikentämisen valmistelua ilman aitoa kolmikantaa.

Missään en ole nähnyt uutista vaikkapa EK:n Jyri Häkämiehen tai Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäisen palkasta. Ne eivät ilmeisesti ole uutisoinnin arvoisia asioita, mutta ammattiliittojen johtajien palkat kaivetaan kyllä mieluusti esille.

Näin muokataan kansalaisten mieliä, ja kaava on tuttu pitkältä ajalta. Media ja hallituksen toimet kulkevat käsikynkkää siten, että yleensä ensin media valmistelee asiaa, ja sitten hallitus toimii. Media myötäilee hallituksen toimia omalla uutisoinnillaan. Otetaanpa ihan lyhyt kertaus.

Reilu vuosi sitten alettiin puhua laiskoista työttömistä, jotka lojuvat kotisohvilla ruhtinaallisia tukia nauttien. Heitä rupesikin löytymään lehtien haasteteltavaksi ja kansan kauhisteltavaksi. Kaiken huippuna kirjaa kokemuksistaan työttömänä kirjoittavaa työtöntä ruvettiin kutsumaan ideologiseksi työttömäksi, ja häntä paheksuttiin eduskuntaa myöten. Nyt hänelle kuuluu hyvää.

Tämän mediarummutuksen ja sen aihuttaman yleisen paheksunnan pohjustamana säädettiin työttömyysturvan aktiivimalli, josta odotetusti tuli pelkkä tukileikkuri. Lain säätäminen ajoittui vieläpä sopivasti joulukiireisiin ja samaan aikaan alkoholilainsäädännön vapauttamisen kanssa. Tarkoitus oli, että aktiivimalli livahtaisi läpi kenenkään huomaamatta, ja melkein siinä onnistuttiinkin. Olisi onnistuttu täydellisesti, jos hurjan suosion saavuttanut kansalaisaloite ei olisi nostanut asiaa kaikkien tietoisuuteen.

Nyt alkusyksyllä uutisoitiin eläkeläisten vaurastumisesta. Siinä sivussa meni monelta ohi hallituksen toteuttama indeksijäädytys, jolla kansaeläke ja siihen sidotut tuet sidottiin ensikin vuodeksi alle vuoden 2014 tasolle.

Sitten ruvettiin etsimään haastateltaviksi työnantajia, joilla on vaikeuksia kelvottomien työntekijöiden irtisanomisessa. Heitä löytyi, ja kohta hallitus ilmoittikin aikovansa helpottaa irtisanomista pienissä yrityksissä. Samaan rytäkkään ruvettiin lehdissä puhumaan ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden vaikeudesta. Sehän johtuu koulutusleikkauksista, mutta sitä ei kerrottu. Sen sijaan ongelman ratkaisuksi keksittiin ulkomaisen työvoiman saatavuuden helpottaminen, ja heti perään esitettiin, että heillehän voisi maksaa pienempää palkkaa kuin muille.

Näin tämä median ja politiikan yhteistyö toimii, ja aina moni menee halpaan ja lähtee ulvomaan median mukana milloin mitäkin tajuamatta, että hänet on onnistuneesti manipuloitu.

 

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (37)
  1. Omat aivot käyttöön, vaikkei se muodikasta olekaan.

  2. Saku kirjoittaa poikkeuksetta asiaa. Kuitenkin, Saku, Pentikäisen ja Häkämiehen palkan suuruuden tajuaa. Nehän on porvareita, jotka ajavat porvareiden asiaa. Ahneus on porvareiden tyyppipiirre.

    Mitä tulee ay-johtajiin, niin olen useastikin kertonut miksi korkeatuloinen ja todennäköisesti liiton maksuja maksavan perusduunarin mielestä RIKAS johtaja on väärin. Sillä kylmää faktaa on, Saku, että mycket vill ha mer. Junttien kielellä, tarkasti käännettynä, paljon haluaa enemmän.

    Selkokielellä, nämä helvetin hyvätuloiset ay-johtajat eivät ole tavallisen duunarin asialla kuin nimellisesti. He haluavat lisää hynyä: miksi nämä samat tyypit istuvat eri hallituksissa, eläkeyhtiöiden, jotka ovat siis vakuutystöyhtiöitä joiden tehtävä tunnetusti on lypsää rahaa ihmisiltä, sekä Varmaan muidenkin yhtiöiden hallituksissa?

    Vastaan itse. Siellä istutaan koska siellä tavataan rahamiehiä. Rahamiehet harvoin ovat duunareiden asioilla. Tavatessaan eahamiehiä siitä saa myös rahaa. Ihan perkeleen kivasti verrattuna siivoojan palkkaan.

    Olet Sakari naiivi, jos uskot että nuo korkeapalkkaiset ay-johtajat ovat muuta kuin ahneita pellejä, jotka tekevät jotain muodon vuoksi. Muuten nauretaan koko matkan pankkiin.

    Sture Fjäder sai luottamuksen, kuulin tätä kirjoittaessani. Muistuttaa niin puolueiden ja hallituksen luottamusäänestyksiä, joissa itsensä munannut tai rikoksia tehnyt henkilö saa kaikkien luottamuksen. Siihen asti kun siirretään syrjään.

    Sekin kertoo ay-liikkeestä paljon.

    Ps. Kuulun liittoon, ja aion kuulua jatkossakin. En kuitenkaan ymmärrä mitenkään, miksi liittojen johtajilla on älyttömät palkat, ja miksi he istuvat hallituksissa joissa istuu juurikin ahneita kusipäitä. En luita YHTÄÄN maan ay-johtajiin!

    1. Pertti Ikonen
      31.10.2018, 00:07

      Allekirjoitan täysin kirjoitukseksesi. Se miksi tavallinen pulliainen elättää näitä AY-herroja, on tietenkin ansiosidonnainen.

      1. väärä henkilö
        31.10.2018, 09:13

        Olen tavallinen pulliainen. Syy miksi “elätän” näitä ay-toimitsijoita, on tietenkin se, että muuten hallituksen ja työnantajien (ts. heidänKIN kauttaan pääomaeliitin) käskytysvalta olisi ehdoton. Ay-liikkeen avulla on edes pieni mahdollisuus vastavoimaan. Ay-liikkeeseen kuulumisen perustelu ansiosidonnaisella on pelkkää mielenmuokkauslänkytystä, jonka tämän maan opetetut apinat ovat omaksuneet heitä johtavilta tirehtööreiltä.

        Lakkoja pitäisi olla enemmän, ettei totuus hämärtyisi siitä, että työt tulevat tehdyksi ja palveltavat palvelluiksi, vain jos on tekijöitä, ja että ne tekijät ovat oikeita ihmisiä, jotka voivat asua sinunkin naapurissasi, tarvita samalla tavalla unta, ravintoa ja katon päänsä päälle kuin sinäkin.

        Ay-liike saisi olla vielä vahvempi, koska suorittavan työn tekijöiden asema on alkanut muistuttaa enemmän orjan kuin sivistysvaltion tasa-arvoisen ja ihmisoikeudet omaavan kansalaisen elämää. Niin kauan kuin säilyttää työkykynsä ja työpaikkansa, saa olla olemassa, mutta kun menettää jomman kumman tai molemmat, muuttuu yhdessä yössä ammattimiehestä ihmishylkiöksi, ja kaikki saavat rääkyä sylki lentäen, kuinka turha elämäsi on ja kallis kaikkien kukkarolle.

        1. Niin ilman ammattiliittoja työnantajat voisivat sopia, että kukaan työnantaja ei maksa kenellekään palkkaa euroa enempää tunnissa. Tällainen sopimus olisi vieläpä täysin laillinen, koska Suomen kilpailulaissa todetaan erikseen, että kilpailulaki ei koske palkoista sopimista eikä maataloutta. Eli vaikka tuo täyttäisi kaikki kartellin tunnusmerkit olisi se silti täysin suomen lain mukaan laillinen.

          Varsinkin täällä netissä tosin tuntuu pyörivän valtavasti tyyppejä, jotka esiintyvät vapaan kilpailun edistäjinä ja kirkasotsaisesti puolustavat työnantajia. Vaikka kun asioita tutkii, niin huomaa nopeasti, että he ovat vain autoritaarisesti toimivan kartellin asiamiehiä, johtuen siitä miten kilpailulaki on kirjoitettu. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että joko he eivät tiedä asioista kovinkaan paljon eli elämänkokemus rajoittuu johonkin koulussa käymiseen ja siihen mitä on luettu mediasta tai kuultu muilta tietämättömiltä. Toinen vaihtoehto on se, että he tietävät asiat, mutta haluavat vain alistaa ja kiusata heikossa asemassa olevia suomalaisia.

          Oma ongelmansa on se, että mihinkään hyvään ei johda pitemmän päälle se, että asioista saavat päättää joko tietämättömät tai julmat kiusaajat. Tietämättömissä on se ongelma, että sitten kun he ovat kusseet asiat he tulevat tietämättömyyden voimalla väittämään, että en minä tuota ajanut kuten vaikka persuja äänestäneet nyt väittävät, että eivät muka ajaneet kaikkia niitä juttuja mitä se puolue on jo kussut aktiivilaki jutuissa ja muissa. Kiusaamisessa taas on se ongelma, että ennen pitkää kiusatut oppivat myös kiusaamaan, mutta vielä alkuperäisiä kiusaajia julmemmin ja röyhkeämmin kiusaamisyhteiskunnassa näet voittaa se joka on julmin ja röyhkein. Ei se kuka puhuu totta ja kuka yrittää olla kivoin. Kun kiusaaminen jatkuu tarpeeksi kauan, ennen pitkää hitainkin kiusattu tajuaa sen. Sitten enää ongelma on miten olla alkuperäisiä kiusaajia julmempi ja röyhkeämpi.

Kommentointi suljettu.