Väärin aktivoiduttu

-Kun kyse on sellaisista työvoimaviranomaisen järjestämistä työllistymisedellytyksiä parantavista palveluista ja toiminnasta, jotka eivät ole [erikseen nimettyä] ]työllistymistä edistävää palvelua, edellytetään, että työvoimaviranomainen joko itse järjestää kyseisen palvelun tai toiminnan tai että se hankkii ulkopuoliselta palveluntuottajalta kyseisen palvelun tai toiminnan. Järjestämistä ei ole se, että työvoimaviranomainen myöntää toimijalle työllisyyspoliittista avustusta taikka se, että toimija saa ESR-rahoitusta.

Tällaisen vastauksen antoi sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropposen (sd) kirjalliseen kysymykseen siitä, miksi Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen KAJO-keskus -hankkeen  järjestämään koulutukseen ja työvalmennukseen osallistuminen ei täytä aktiivimallin kriteereitä. Hankkeen kautta löysi töitä reilut 69 prosenttia  ja koulutusta noin 17 prosenttia asiakkaista.

Mutta tämä ei kelpaa. Suomennettuna tuo kammottavan kapulakielinen vastus kuuluu, että aktiivisuudeksi hyväksytään vain TE-toimiston itse järjestämä tai ostopalveluna yrityksiltä hankkima koulutus tai muu työllistymistä edistävä palvelu. Aktiivisuuden täyttämiseksi ei riitä, että TE-viranomaiset ovat itse myöntäneet hankkeelle avustusta tai että se saa muuta julkisen sektorin rahoitusta. Vaikka saataisiin kuinka hyviä tuloksia tahansa, niin on aktivoiduttu väärin ja tukea leikataan.

Tämä järjettömyys johtuu siitä, että aktiivimallia valmisteltaessa ja siitä päätettäessä ministeriöllä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä kaikkea hyväksytään aktiivisuudeksi. Ministeriötä ei kiinnostanut edes selvittää sitä, mitä kaikkea koulutusta nykyisin järjestetään ja ketkä kaikki sitä järjestävät. Valmistelu tapahtui silmät ummessa, vain päämäärä tietäen. Päämääränä oli tukien leikkaaminen.

Muistatte varmaan, että hallitus lupasi seurata tarkasti aktiivimallin toteutumista ja korjata ongelmat välittömästi. Samoin hallitus lupasi kartoittaa kaiken nykyisin järjestettävän toiminnan ja laatia viime kevään kuluessa kattavan listan aktiivimallin ehdot täyttävistä toiminnoista. Hallitus päätti viime kevään kehysriihen yhteydessä “laajentaa aktiivimallissa huomioitavaa toimintaa järjestävien tahojen piiriä”. Näin kömpelösti kerrotaan, että taustatyö päätettiin aloittaa kuukausia lain voimaantulon jälkeen, mutta sitä ei ole vieläkään tehty.

Niinpä aktiivisuutta on vain palkkatyö, palkaton työ tai yrittäjyys, joissa niissäkin on omat ongelmansa. Työvoimapoliittiset toimenpiteet ovat hyväksyttäviä vain silloin, kun TE-toimisto joko järjestää ne itse tai ostaa yrityksiltä. TE-toimistot eivät käytännössä järjestä mitään muuta kuin työttömille järjestettäviä infotilaisuuksia, joissa pelotellaan karenssilla. Kaikki aktiivisuuden ehdot täyttävät käsipäiväkurssit ostetaan yrityksiltä, jotka ovat vuosikausia tahkonneet niillä rahaa. Kuntouttavaa työtoimintaa lisätään ensi vuoden budjetin mukaan roimasti. Tänä vuonna siinä on ollut 35 000 henklöä, ensi vuonna 40 000.

Turhaan ei puhuta juuri sosiaali- ja terveysministeriön lainvalmistelun kehnoudesta. Jossain on jotain pahasti vialla, kun aktiivimallin kaltainen laki valmistellaan ilman taustaselvityksiä, pannaan täytäntöön ilman soveltamisohjeita ja istutaan kokonainen vuosi vaivautumatta selvittämään nykyisin järjestettävien toimenpiteiden määrää, laatua ja järjestäjiä. Aktiivimalli on ollut voimassa kuukautta vaille vuoden, mutta vasta nyt ruvetaan tekemään lainvalmistelun taustatyötä. Kiivettiin totisesti perse edellä puuhun.

Jos minulta kysytään, niin vikaa pitää ruveta etsimään ministeristä.

 

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (48)
  1. Harri Heiskanen
    27.11.2018, 09:32

    Kurjaa mutta totta.

  2. Itselläni on kokemusta juuri tästä. Menin keväällä avoimen yliopiston korkeakoulutetuille työttömille järjestämään koulutukseen 80 kilometrin päähän toiseen kaupunkiin ja tein päälle kotoa 100 tuntia palkatonta projektityötä asiakasyritykselle. Ei ollut oikeanlaista aktiivisuutta, koska ei ollut TE-palvelujen kaveriyrityksen järjestämää. Työttömyyskassa perusteli asian niin, että ei täytä ehtoja, koska minua ei ollut määrätty koulutukseen vaan olin omaehtoisesti sinne mennyt.

    Eipä mitään. TE-toimistosta soitettiin kesän alussa ja ilmoitettiin, että minut on sijoitettu niin ikään korkeakoulutetuille työttömille tarkoitettuun Sampo-hankkeeseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että minut on ulkoistettu yksityisen yrityksen työnhakuvalmentajan asiakkaaksi puolen vuoden ajaksi. Nyt olen sitten ollut oikealla tavalla aktiivinen, vaikka en ole tehnyt muuta kuin jutellut tämän valmentajan kanssa. Harmi kyllä töitä tämäkään menetelmä ei ole liki viisikymppiselle vielä tuottanut, ja jakso päättyy ensi viikolla. Näin tämä menee.

    1. Markku Isometsa
      27.11.2018, 11:36

      Eläpä valita sillä itse tarjoilutaitoisena liki satatonnarina työllistyin melko helposti viikonloppujen paikkaajaksi paareihin noin 12 tuntia kuukaudessa siis lauantaisin. Väärin aktivoiduttu ja vahinko että suutuksissani revin ko päätöksen. Siis tulee aktivoitua niinä päivinä miltä sinulle maksetaan korvausta.

      1. En valitakaan, ihmettelen vain. Mutta tuo kertomasi on kyllä kaiken huippu. Enpä muista missään mainitun, että töitä ei pidä tehdä viikonloppuna.

Kommentointi suljettu.