Uuninpankkopoika Saku Timonen
Uuninpankkopoika Saku Timonen

Kuukausi: joulukuu 2018

Parempaa uutta vuotta

Eilen Yle julisti kuluneen vuoden ykkössaavutukseksi sen, että yli 100 000 ihmistä on saanut töitä. He ovat päässeet ihan oikeisiin töihin, kuten uutisankkuri Matti Rönkä sanoi vakavalla naamalla. Asian joomieheksi on saatu professori Heikki Hiilamo, jonka asiantuntijalausunnon…

  • 150

Yhteiskunnan elätit

Tässä välipäivinä olen törmännyt uutisiin, joiden tarkoitusta en oikein ymmärrä. Viime torstaina meille kerrottiin, että toiset rahoittavat hyvinvointiyhteiskuntaa enemmän kuin jotkut toiset. Esimerkiksi lapsettomat kolme-nelikymppiset pariskunnat maksavat vuodessa veroja yli 15 000 euroa enemmän kuin mitä saavat…

  • 108

Yllätysten aktiivimalli

Työttömien tukileikkuriksi tarkoitettu ja sellaisena liiankin hyvin toimiva aktiivimalli on ollut voimassa vuoden, ja viimeinkin media alkaa löytää siitä vikoja. Yle kertoo, että aktiivimalli kurittaa ankarimmin niitä velvoitteidensa laiminlyöjiä, joiden ansiosidonnainen työttömyyskorvaus on suurin. Pienituloisista töistä…

  • 95

Palkattomuutta kohti

Suomen työttömyys- ja työllisyysluvut ovat parantuneet tänä vuonna roimasti, mutta entistä useamman ansiot ovat osa-aikatyön ja työttömyyskorvausten yhdistelmän varassa, kertoi Vantaan Sanomat.  Osa-aikatyötä tekevien ihmisten työttömyyskassa YTK:sta hakemat sovitellut työttömyyskorvaukset ovat lisääntyneet jopa 19 prosenttia….

  • 59

Puheet ja todellisuus

– Erityisen iloinen olen siitä, että toiseksi eniten – ja enemmän kuin keskimäärin – kasvoivat kaikkein köyhimpien ihmisten tulot Suomessa. Ja toiseksi olen iloinen siitä, että 120 000 ihmistä on tämän vaalikauden aikana saanut töitä….

  • 66

Aiheesta vielä

Jos haluatte lukea joulujutun, niin lukekaa eilen kirjoittamani. Joudun nyt palaamaan toissapäiväiseen tekstiini, koska sen takia minua sanotaan jatkuvasti varsinkin Twitterissä valehtelijaksi ja tilastojen väärentäksi. Yksikään näin sanova ei ole todistanut minun olevan väärässä, mutta sehän ei nykyisin näytä…

  • 65

Joulun rauhaa

Eilinen työllisyystilastoja koskeva juttuni aiheutti taas tutun sontaryöpyn Twitterissä, jonne kaikki huonotapaisimmat näyttävät siirtyneen ”keskustelemaan”. Minua sanottiin valehtelijaksi, apukoululaiseksi ja tilastojen väärentäjäksi. Väitettiin minun sanoneen, että hallitus olisi muuttanut tilastointitapaa kesken kaiken. Vaadittiin korjaamaan tekstiä antaen…

  • 149

Puolet kaunista käärettä

Hyvässä joululahjassa on aina näyttävä pakkaus ja kaunis kääre. Niin on myös hallituksen itselleen antamassa joululahjassa eli työllisyystavoitteen saavuttamisessa, josta kerroin eilen. Tilastokeskuksen tilasto perustuu satunnaisotannalla tehtyyn puhelinhaastatteluun, eikä se kerro totuutta. Hallitus kuitenkin luottaa tilastoihin,…

  • 44

Hallituksen joulutuuletus

Kuten hallituksen toimintaan sopii, niin se antoi joululahjan itselleen iloitsemalla oman työllisyystavoitteensa saavuttamisesta. Työllisyysaste on Tilastokeskuksen tilastojen mukaan 72 prosenttia, ja työllisiä on nyt 121 000 enemmän kuin hallituskauden alussa. Monessa kodissa iloitaan, mutta monessa ei. Muistutan…

  • 51