Ihmeiden aikaa

Olemme eläneet ihmeiden aikaa viime eduskuntavaaleista lähtien. Näin voisi päätellä hallituksen omakehusta, jota media on uutterasti toistanut. Suomi on nousussa, työllisyys on kasvanut kohisten, Terrafamen kaivos tuottaa voittoa ja metsätkin kasvavat paremmin kuin koskaan ennen, joten hakkuita voidaan lisätä hallituksen linjausten mukaisesti. Vain taivaalta satava manna puuttuu, sillä ainakin kaupoissa vedet ja limsat ovat jo muuttuneet lonkeroksi.

Minä suhtaudun ihmeisiin epäillen niitä silmänkääntötempuiksi. Terrafamen ihmeistä olen kirjoittanut ennenkin, ja koosteen viime kesään mennessä tapahtuneista ihmistä voitte lukea täältä.

Työllisyysihmeistä olen kirjoittanut niin monta kertaa, että en jaksa pitää lukua. Oikean työpaikkojen määrän kasvun lisäksi tilastoja on kaunisteltu ahkerasti. Tunnin palkkatyö viikossa riittää tekemään ihmisestä virallisesti työllisen, samoin nollatuntisopimus, vaikka työkeikkoja ei koskaan tarjottaisi. Aktiivimalli on sysännyt monet kokonaan ulos työnhakijoiden joukosta, samoin palkattoman työn lisääntyminen. Ja niin edelleen.

Tuo marraskuussa esitelty Luonnonvarakeskus Luken tutkimus metsien hurjasta kasvusta ja hiilinielun luutua suuremmasta koosta on osoittautunut noloksi mokaksi. Eduskunnan talousvaliokunnalle asiasta kertonut tutkimusprofessori katsoi taulukon väärää riviä. Professorin esittelemät vanhat hiilinieluarviot ovat alakanttiin, koska ne kuvasivat pelkästään puuntuotannon pinta-alan hiilinielua. Uudet arviot hiilinielusta kuvaavat sen sijaan koko metsäpinta-alan hiilinielua.

Virhe olisi jäänyt huomaamatta, jos Suomen Luonnonsuojeluliitto ei olisi ruvennut ihmettelemään professorin liian hyviltä näyttäviä lukuja. Tarvittiin taas joku sanomaan, että keisarilla ei ole vaatteita.

Nykyisin ihmisiltä tuntuu puuttuvan mediakritiikkiä, mutta ikävämpää on, että sitä puuttuu yhä enemmän myös medialta itseltään. Klikkijournalismi pakottaa tekemään uutisia nopesti, eikä faktojen tarkistamisella jää aikaa. Siksi jokin hallituksen tai jonkin yhtiön tiedote päätyy helposti uutiseksi sellaisenaan. Kun joku tarkístaa tiedot, niin siitä kyllä kerrotaan, mutta korjaus tulee aina liian myöhään. Alkuperäinen virheellinen uutinen elää omaa elämäänsä maailman tappiin.

Juuri siksi myös valemediat kukoistavat, vaikka pahin eli MV on saatu siivottua pois. Uusia putkahtelee kuitenkin jatkuvasti, ja aina löytyy niihin uskovia. Ihminen uskoo siihen, mihin haluaa uskoa. Muistakaa kuitenkin, että taikuri ei koskaan osaa oikeasti taikoa, vaan hän osaa tehdä silmänkääntötempun, ja ihmeenkin takana voi olla excel-talukon väärän rivin katsominen.

 

 

 

 

 

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (31)
  1. Faktantarkastaja
    9.12.2018, 11:28

    Tämä “aito oikea” Media on kyllä myös uskomaton julistaessaan huutavaa työvoimapulaa tilanteessa, jossa jokaista kunnon työpaikkaa kohden on vähintään 100 hakijaa.

    Aitojen Työpaikkojen puutteesta huolimatta, tietysti Ek:n tilauksesta aitomedia vaatii lisää halpatyövoimaa ETA-maiden ulkopuolelta, eli tarveharkinnan poistoa sekä sosiaaliturvan alasajoa.

    ValtaMedia on siis Suomessa maksettu ajamaan hyvinvointi alas ja tekemään Suomesta sietämätön Bangladeshin tyyppinen hikipaja.

    Mitään järkevää lakia ei ole sitten Kekkosen saatu Suomessa aikaiseksi. Jos olisi hitusen järkeä lainlaadinnassa, muutettaisiin ensimmäiseksi suomen kaivoslaki tuottamaan edes rojalteja Suomeen.

    1. Ja jokaista kunnon työpaikkaa kohden on tuhat orjatyövoimaa hakevaa kuntouttavaa työtoimintaz joko avoimesti tai kulisseissa harrastavaa avointa “työ”paikkaa..

      1. Muutosvastarinta osalla poliitikoista on aivan käsittämättömän voimakasta. Halu elää vanhassa vaikka maailma muuttuu altamme. Lukisin poliitikkona kovin huolella vaikkapa tämän näkemyksen perustulosta: http://pmjamsa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265454-vaatimus-perustulosta-kumpuaa-jalkiteollisesta-todellisuudesta

        Lainaus:
        “Mielestäni perustuloa olisi syytä tarkastella myös agraarin yhteiskunnan maaomaisuuteen tai teollisen yhteiskunnan ”omistettuun” työpaikkaan vertautuvana jälkiteollisen aikakauden nautintaoikeutena, joka tuottaa paitsi taloudellista, myös ja ennen kaikkea eksistentiaalista turvaa.”

        Suosittelen poliitikkoja päivittämään itsensä jälkiteollisen aikakauden kansalaisiksi, jossa jonkin sortin sosiaalinen osinko kuuluu jokaiselle.

        Ihminen saa ihmisoikeutensa syntyessään eikä oikeuksiaan tarvitse lunastaa kumartelemalla kulloinkin vallassa oleville puoluepoliitikoille. Velvollisuuksia totta kai on myös, mutta ei sellaisia, joissa valtaapitävät päsmäävät viemällä ihmisten itsemääräämisoikeuden vain vahvistaakseen omaa pätemisentarvettaan.

        Jokainen haluaa olla osa yhteiskuntaa ja olla rakentamassa tätä maailmaa paremmaksi. Jokainen. Mutta se tapahtuu sallimalla, ei kyykyttämällä.

  2. Se että mediakritiikki puuttuu tavan kansalaisilta ei ole yllättävää. Mutta mitä sille voidaan tehdä kun ns. luotettavat tiedotusvälineetkin toheloivat? Pitäsikö langettaa sakkoa tai julkinen hyihyi-rangaistus moisesta?

    1. Jussi Parviainen
      9.12.2018, 12:24

      “toheloivat” on se hyväuskoisempi versio. Se toinen on mielipiteiden tietoinen muokkaaminen tosiasioista piittaamatta!

Kommentointi suljettu.