Rehelliset ja taitavat

Perustuslain mukaan ministerin on oltava rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu Suomen kansalainen. Kuten tiedetään, niin rehellisyys ja taitavuus punnitaan lähinnä vaaleissa, jolloin epärehelliseksi tai taitamattomaksi mielletty kantaa poliittisen vastuun ja jää valitsematta eduskuntaan.

Taitavuutta punnitaan jatkuvasti julkisesti, ja joskus perustuslain kirjaus vaikuttaa pelkiltä sanoilta ilman sisältöä. Kuten eilen saimme huomata, niin liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) ei ota mitään vastuuta  hänen johdollaan valmistellun liikennepalvelulain ja Trafin siitä tekemän tulkinnan aiheuttamasta sotkusta. Trafi laittoi kaikkien ajokorttitiedot verkkoon siten, että kyseessä saattaa olla laissa kielletty massaluovutus. Lisäksi eri tietoja yhdistelemällä voidaan päästä käsiksi yksityisyyden suojan piirissä oleviin tietoihin.

Joku muu kuin ministeri Berner kantaa siis vastuun. Meillä on toinenkin ministeri, jonka tekemiset puhuttavat silloin harvoin, kun hän tekee jotain. Eilen sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.) esitteli eduskunnalle väärän lain. Hän esitteli salille hallituksen esitystä laiksi liikenne- ja potilasvahinkolautakunnasta, kun hänen olisi pitänyt esitellä hallituksen esitystä potilasvakuutuslaiksi.

Mattila on ennenkin sekaantunut papereissaan. Viime kesänä eduskunnan kyselytunnilla hän vastauksessaan puhui indeksien jäädytyksestä, kun kysymys koski kansaneläkeindeksin laskentaperusteita. Kun aktiivimallista päätettiin vuosi sitten, niin asian valmistelusta ja esittelystä vastaava Mattila twiittasi olevansa savusaunassa. Aktiivimallin esitteli työministeri Jari Lindström, joka on siitä lähtien joutunut aktiivimallia myös selittelemään. Mattila nimittäin ilmoitti jo viime vuodenvaihteen tienoilla, että hän ei käy julkista keskustelua asiasta.

Mattila on melkoinen löytö ministeriksi. Hänen edeltäjänsä Hanna Mäntylä pyysi eroa ministerin tehtävistä perhesyistä samoihin aikoihin, kun paljastui häneen kohdistuneen petosepäilyn vanhentuneen poliisin lomien viivästyttämän kuulustelun takia. Mäntylä onnistui olemaan samaan aikaan yhdessä oikeudenkäynnissä maksutonta oikeusapua saava yksinhuoltaja ja toisessa avoliitossa varakkaan miehen kanssa.

Ministerikautensa jälkeen hän oli niin huomaamaton, että katosi jopa omilta kannattajiltaan. Hän oli pätevöitymässä uutta ja vaativaa tehtävää varten, ja saikin viimein tutkintonsa valmiiksi. Sitten ulkoministeri Timo Soini järjesti hänelle mukavan ja rahakkaan pestin ulkomaille veronmaksajien rahoilla.

Joskus tuntuu siltä, että ministeriksi voisi istuttaa huopatöppösen. Ainakin se saisi aikaan vähemmän vahinkoa kuin yli-innokas sählääjä tai passiivinen osaamaton.

 

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (47)
  1. Paavo Kilgast
    12.12.2018, 08:32

    “Berner (kesk.) ei ota mitään vastuuta hänen johdollaan valmistellun liikennepalvelulain ja Trafin siitä tekemän tulkinnan aiheuttamasta sotkusta. Trafi laittoi kaikkien ajokorttitiedot verkkoon”

    Yllätys… Yllätys! 👹

    1. Ruotsissa kaksi ministeriä erosi kun joku tietosuojamoka tuli esille.

      Ruotsi on tässäkin suhteessa parempi kuin suomi. Kuvitella että jossain päin on vastuunsa ottavia poliitikkoja ja ministereitä. Vaikka eivät nekään joutuneet työttömyyskortistoon…

      1. Ainakin ennen Britanniassa ministeri erosi jos hänen virkamiehensä kärysi vaikkapa ilotalosta.

  2. “Melkoinen löytö” hyvin sanottu.. 😀

Kommentointi suljettu.