Omien jälkien siivousta
Elokuussa 2016 Sipilän hallitus hyväksytti eduskunnalla lakimuutokset, joilla turvapaikanhakijoiden oikeusturvaa heikennettiin Jussi Halla-ahon laatimien ja perussuomalaisten vaatimuksesta hallitusohjelmaan otettujen kirjausten mukaisesti.
Valitusaika kielteisestä turvapaikkapäätöksestä hallinto-oikeuteen lyheni 21 päivään ja valituslupahakemuksen tekeminen korkeimpaan hallinto-oikeuteen 14 päivään. Tällä muutoksella turvapaikanhakijat asetettiin eriarvoiseen asemaan lain edessä, sillä yleinen valitusaika on 30 päivää.
Samalla päätettiin rajoittaa turvapaikanhakijoiden oikeutta oikeusapuun siten, että sitä saa turvapaikkahaastatteluun vain poikkeustapauksessa. Avustajien palkkiot muutettiin tuntiperusteisesta asiakohtaiseksi, eli käytetystä ajasta riippumatta maksetaan vain könttäsumma, joka lisäksi mitoitetiin alakanttiin.
Näillä muutoksilla oli tarkoitus nopeuttaa turvapaikkahakemuksista tehtyjen valitusten käsittelyä. Asiaa perusteltiin ihan virallisesti sillä, että valitukset kuormittavat liikaa tuomioistuimia. Prosessia piti nopeuttaa alusta loppuun.
Vaan kuinkas kävikään? Oikeusministeriön teettämässä selvityksessä kävi ilmi, että kaikki nämä lakimuutokset toimivat omaa tarkoitustaan vastaan. Tuomioistuinten käsittelyajat eivät lyhentyneet yhtään, vaan jopa pitenivät, ja oikeuksille aiheutui vaivaa ja sekaannusta. Kun turvapaikanhakijoilla on kiire toimittaa valitus, hallinto-oikeudet saavat puutteellisia valituksia, joihin toimitetaan jälkeenpäin lisäselvityksiä. Valituksia on tehty myös myöhässä, ja korkein hallinto-oikeus on tehnyt menetetyn määräajan palautuksia, koska valitusmahdollisuus kuuluu vähimmäisoikeusturvaan.
Ei mennyt putkeen avustajien palkkioiden alentaminenkaan. Yksityiset toimistot pitävät maksettavia korvauksia liian pieninä ja julkisten oikeusaputoimistojen resurssit eivät riitä kaikkien turvapaikanhakijoiden avustamiseen. Siksi alalle on tullut sellaisia avustajia, jotka eivät perehdy riittävästi tapauksiin. Saman rahan saa vähemmälläkin työllä. Julkisuudessa on ollut tapauksia, joissa avustaja ei välttämättä ole edes tavannut kielteisen päätöksen saanutta päämiestään.
Selvityksen tuloksena ministeriö esittää, että oikeusavun saaminen heti turvapaikkahakemuksen jättämisen jälkeen on turvattava. Myös avustajien riittävä määrä on turvattava, ja julkisten oikeusaputoimistojen resurssien lisäksi on huolehdittava siitä, että myös yksityiset lakimiehet ovat edelleen halukkaita avustamaan turvapaikanhakijoita. On kehitettävä nykyistä tehokkaampia keinoja turvapaikanhakijoita avustavien lakimiesten pätevyyden ja huolellisuuden varmistamiseen, ja valitusajat hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen on palautettava normaalipituisiksi.
Oikeusministeriö on siis käytännössä tullut siihen tulokseen, että kesällä 2016 tehdyt lakimuutokset on kumottava ja palattava niitä edeltävään aikaan.
Nyt tekee taas mieli sanoa, että mitäs minä sanoin. Niin sanoivat monet asiantuntijatkin. Hallitusohjelman pohjalta tehdyt lakimuutokset olivat täysin hyödyttömiä ja kääntyivät omia tarkoitusperiään vastaan. Sen lisäksi ne vaaransivat Suomen maineen oikeusvaltiona.
Tunarit saavat aikaan vain sotkua, joten on oikein, että samat tunarit nyt siivoavat jälkensä.
Minusta H-a tietää vallan hyvin, että heikennyksistä ei ole apua ollut odotettavissa alun perinkään.
Kun primus motorina on oman kannatuksen kasvattaminen, on ihan luonnollista haitata turvapaikanhakijoiden hakemusten käsittelyä ja venyttää prosessia, jotta turvapaikanhakijoista voisi sanoa koituvan ongelmia. Pitkittyessään kaikki mutkistuu.
H-a voi sanoa, että hän on oikeassa aina, kun turvapaikanhakijoiden ympärillä kuohuu. Pakolaiskriisin ratkaisu olisi katastrofi persuille ja muille maahanmuuttokriittisyydestä leipänsä saaville poliitikoille.
Samalla tavalla esimerkiksi kunnat eivät halua ratkaista työttömyyden ongelmaa palkkatyöllä, koska työttömistä kuntoutujista kunta saa rahaa ja säästää työvoimakustannuksissa. Siksi työpajojen kapot ovat harmissaan, jos heiltä viedään rahoitus kuntouttavan järjestämiseen (vaikkakin Lindströmin aikomus on määrätä työttömät yrityksiin orjiksi, mutta se on eri juttu).
”
Samalla tavalla esimerkiksi kunnat eivät halua ratkaista työttömyyden ongelmaa palkkatyöllä, koska työttömistä kuntoutujista kunta saa rahaa ja säästää työvoimakustannuksissa. Siksi työpajojen kapot ovat harmissaan, jos heiltä viedään rahoitus kuntouttavan järjestämiseen (vaikkakin Lindströmin aikomus on määrätä työttömät yrityksiin orjiksi, mutta se on eri juttu).
”
Samaa meinasin itsekin kirjoittaa. Tämän lisäksi jos ja kun sitä kuntouttavaatyötä tulevaisuudessa voidaan sumeilematta teetättää firmoissa. Perusteluina tietysti jaloajatus siitä, että näin työttömät saa jalkansa firmojen ovien väliin jne. Mutta todellisuudessa se työttömän jalka murskataan siihen oven väliin.
Sillä mikä firma nyt palkkaa alkaisi maksaa työttömälle, joka tulee heille ilmaiseksikin töihin? Tästä seuraa lopulta myös työttömälle/työttömille maine, että nehän tekee ilmaiseksikin työt. Ja jos ei tee karenssit paukkuu, kas näin helppoa ja yksinkertaista tämä työttömien “auttaminen”. Ja jos työnantaja tarvitsee palkkatyövoimaa hakee hän sen sitten vaikka muista firmoista palkalla houkuttelemalla.
Lopulta tai on jo nyt jakautuneet työmarkkinat. Yhdet saa palkkaa työstään palkka-nimikkeellä tililleen. Ja toiset taas samasta työstä “palkkaa” työttömyyskorvaus etuus-nimikkeellä tililleen. Mikä ero noilla nimikkeillä on en ala enää edes selvittää.
Ja kun toisista kilpaillaan palkoja nostamalla, että saataisi toisista firmoista heitä töihin. Niin toisia taas potkitaan karenssiin jos työtahti ei miellytä orjuuttajaa. Jos sitten karenssissa oltuaan taas kiinnostaa sama tai jopa kovempi työtahti kuin palkkaa saavilla, koska pitäähän heidän näyttää kyntensä, että ovatko koskaan enää palkan arvoisia. Ja aina vaan harvemmat tulee olemaan PALKAN arvoisia. Mutta tämä on kaikki sitä parempaa ja oikeampaa työttömien “auttamista”. Eduskunnassa tiedetään tämäkin hyvin tarkasti, ei kai ne muuten aktiivimalleja ja vastikkeellisuutta ajaisi työttömien työttömyyskorvauksiin ja muihinkin tukiin tulevaisuudessa.
Vastikkeellisuutta taas firmojen saamiin tukiin ei katsota ollenkaan aiheelliseksi. Ja nyt täytyy ymmärtää, että tulevaisuuden 9e/pvä orja firmalle jollain työvoimapoliittisella nimikkeellä on myös tuki firmoille. Siinä missä suora rahallinen yritystuki verovaroista, joita ei tietenkään saanut leikata yhtään. Ehkä jopa pidetään normaalina ajatuksena tulevaisuudessa, että 9e/pvä orjien työpanos luetaan yritystueksi, jotka ei saa sitä suoraan rahana ja sille annetaan vaikka X miljardin arvo. Joka sitten jaetaan firmoille valtion nimeltä suomi jokavuotisilla köyhien/työttömien orjamarkkinoilla ja sitä pidetään oikeana suuntauksena tehdäänhän se “auttamisen” nimissä. Vaikka se on puhdasta kommunismia. Joku voisi sanoa myös natsismia ja fasismia.
Ja näin ehkä suomeenkin syntyy lopulta omat keltaliivisten joukko lopulta. Ja niissä liiveissä voi todellakin lukea työharjoittelija, mutta sen tekstin tarkoitus on hyvin kylmäävä. Kun sitä liiviä kantaa kadulla kulkeva kaikesta tarpeeksi saanut orja. Sitä odotellessa katsotaan huulipyöreänä nykyisen ja tulevien hallitusten touhuumista työttömien jalomielisen “auttamisen” suhteen. Sillä siihen tuskin muutosta tulee tuli valtaan vaalien jälkeen ketkä tahansa.
UPM:n tiedottajan mielestä “yritystuet eivät ole tukea”, vaan tuet ovat “takaisin maksettuja verojal” — veronpalautuksia UPM:n yhteiskunnallisista velvoitteista.
Tuo surkeiden lakiavustajien ongelmahan oli olemassa jo ennen lakimuutoksia, joiden piti poistaa se. Vaan eipä poistanut, vaan enemmän on ollut merkitystä siviiliavustajien tekemillä kanteluilla, joiden seurauksena osa juristeista on (hyvinkin ansaitusti!) menettänyt oikeutensa esiintyä tuomioistuimissa.
On häpeällistä, että me siviiliavustajat joudumme korjaamaan ammattilaisten jälkiä edelleenkin. Auttajat ovat eri elämänaloilta, eri lähtökohdista ja eri taidoin varustettuja, mutta joutuneet opiskelemaan ulkomaalaislakia, maatietoa, kv. sopimuksia sekä tietysti nipun papereita per asiakas. Lisäksi me käytämme huomattavan osan vapaa-aikaamme hakijoiden puhuttamiseen. Kaikki tämä tietää usein satojen tuntien työtä tapausta kohti. Tunteja tuskin tulee laskettua, koska laskua tehdystä työstä ei maksa kukaan.
Hurjinta on kuitenkin se vastuu, joka siviiliavustajien niskaan lankeaa. Se on vastuuta yksilöiden ja perheiden elämästä. Se on mielenterveydeltään romahtavien epätoivoista kannattelua järjestelmässä, jonka antama tuki turvapaikanhakijoille on lähinnä nimellinen. Se on myös osavastuuta politiikan massiivisen teräskolossin suunnan kääntämisestä pienenpienenä hinaajana muiden joukossa, kun köli on jo pitkään raapinut pohjaa.