Vieläkö sotettaa?

Koko tämän hallituskauden ajan meille on markkinoitu sote- ja maakuntauudistusta kuin taivasten valtakuntaa maan päälle. On mainostettu, että valinnanvapaus antaa jokaiselle mahdollisuuden mennä mistä tahansa ovesta hakemaan tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja yhteiskunnan piikkiin. On kerrottu, että näin saadaan aikaan säästöjä kolme miljardia euroa kymmenen vuoden aikana.

Kaikki tämä on ollut pelkää katteetonta mainospuhetta, selviää Kuntaliiton apulaisjohtaja Reijo Vuorennon muistiosta. Tosiasiassa kustannussäästöjä ei ole tulossa, vaan sote hallituksen esittämässä muodossa aiheuttaisi vuosittain miljardin euron lisäkulut. Kymmenen vuoden aikana tulisi valtiolle kolmen miljardin säästöjen sijaan kymmenen miljardia lisää maksettavaa.

Keskustelua on leimannut koko ajan oikeiden laskelmien korvaaminen toiveajattelulla. Tästä huomautti valtiovarainvaliokunta mietinnössään 5/2018 näin:

Valiokunta toteaa, ettei uudistuksen vaikutuksista ole kokonaisarviota, ei edes eri skenaarioiden tasolla. Selvää on, että näin laajan uudistuksen vaikutuksia on erittäin vaikea arvioida, etenkin kun uudistuksen onnistuminen riippuu olennaisesti sen toimeenpanosta, ts. siitä, miten maakunnat johtavat uudistusta ja järjestävät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelunsa. Tästä huolimatta esityksiin olisi tullut valiokunnan mielestä sisältyä kattavammat arviot niiden keskeisistä vaikutuksista, mm. kokonaisarvio valinnanvapausuudistuksen nettovaikutuksista julkisiin sosiaali- ja terveysmenoihin ja yksityiskohtaisempi kuvaus siitä, miten uudistuksella saavutetaan sille asetetut keskeiset tavoitteet.

Vuorennon mukaan lisäkustannuksia aiheuttaisivat yksityislääkäreiden antamasta hoidosta maksettavat korvaukset, joista tällä hetkellä korvataan noin 16 prosenttia. Sotessa valtion tuki nousisi 80 prosenttiin. Valinnanvapaus lisäisi yksityislääkäreiden käyttöä siellä, missä on tarjontaa, joten se lisäisi maksettavien korvausten summaa. Sama tapahtuisi työterveyshuollon puolella.

Soten toteutusvaiheessa kaikki palkat jouduttaisiin harmonisoimaan, ja se tarkoittaa kustannusten nousua. Palkkoja ei harmonisoida alaspäin, vaan aina ylöspäin. Tästä on olemassa oikeuden laivoimaisia päätöksiä.

Nykyiset sairaanhoitopiirien ja kuntien omistamat terveydenhuollon kiinteistöt siirtyisivät sote-uudistuksen yhteydessä korvauksetta Maakuntien tilakeskuksen omistukseen. Tilakeskus vastaisi jatkossa myös sairaalainvestointeihin tarvittavasta lainarahoituksesta, joka jouduttaisiin toteuttamaan nykyistä korkeammalla korolla. Tilakeskukset eivät saa yhtä edullisia lainoja kuin kunnat ja kuntayhtymät, joten korkotaso siirtyvissä lainoissa voi nousta noin prosentista jopa neljään prosenttiin.

Kaikella tällä olisi tuhoisia vaikutuksia kuntatalouteen. Valtion olisi leikattava soteen tarvittavat rahat jostain muualta, ja ensimmäisenä leikattavaksi joutuisivat kuntien valtionosuudet. Kuntien olisi entistä vaikeampi hoitaa lakisääteiset tehtävänsä, vaikka veroprosenttia ja asiakasmaksuja jouduttaisiin nostamaan. Kunnat näivettyisivät hengiltä.

Vuorento toteaa muistiossaan, että hallitus on koko sote-prosessin ajan antanut poikkeuksellisen vähän informaatiota uudistuksen vaikutuksista ja sen valtiontaloudellisista ulottuvuuksista. Vuorento on kohtelias. Minun mielestäni hallitus ei koko aikana ole antanut oikeaa informaatiota ollenkaan, vaan pelkkää helppoheikin puhetta.

Pahinta on, että hallitus on koko ajan tuntunut itsekin uskovan omia puheitaan.

 

 

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (59)
  1. Pekka Mattila
    16.12.2018, 09:10

    Revohkeesta koko hallitus ollut koko ajan. Muun muassa siksi muutin Filippiineille.

  2. Sote on törkeä huijaus. Suomi on aina voinut olla ylpeä terveydenhoidostaan, mutta nyt se halutaan pilata ahneiden takia. Mikään määrä rahaa ei saisi minua pilaamaan sitä ja aiheuttamaan kärsimystä ja huolta suomalaisille potilaille. Sakulle iso kiitos sakulle kirjoituksesta.

Kommentointi suljettu.