Hallituksen jouluihme

Nykyisen hallituksen aikana tapahtuu ihmeitä niin paljon, että kansalaisen on vaikea pysyä perässä. Uusimpana ihmeenä valtion kassaan aineellistui tyhjästä niin paljon rahaa, että valtio ei joudu nostamaan loppuvuodelle kaavailtua 2,2 miljardin euron lainaerää. Rahaa tuli niin paljon, että nyt valtio pystyy maksamaan velkojaan ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.

Ihmeitä ei tapahdu, vaikka kuinka muuta vakuuteltaisiin. Valtiolle tuli rahaa 1,5 miljardia euroa Finnveralta, joka maksoi etuajassa velkansa. Tämän hallitus tiesi jo toukokuussa. Tällä hallituskaudella valtio on myynyt lypsäviä lehmiään eli tuottavaa omaisuutta yli miljardin euron edestä. Koko hallituskauden on leikattu erityisesti perusurvasta eli kaikkien köyhimmiltä, viimeisimpänä jäädytettiin kansaneläkeindeksi alle vuoden 2014 tasolle. Koulutuksesta on leikattu rankalla kädellä, vaikka juuri sieltä ei nykyisten hallituspuolueiden aiempien vaalilupausten mukaan pitänyt leikata.

Leikattiin kuitenkin, mutta nyt pääministeri Juha Sipilä lupaa blogissaan antaa ensi vaalikaudella rahaa juuri sinne, mistä ei tällä kaudella pitänyt leikata, mutta josta ensimmäisenä leikattiin:

Vastuullisen talouspolitiikan ansiosta meillä on tulevalla vaalikaudella mahdollisuus parantaa perusturvaa, pitää huolta koko maan tieverkosta, satsata koulutukseen ja tutkimukseen, puuttua lapsiköyhyyteen sekä tehdä perhevapaauudistus, joka on perheille parannus – ei leikkaus.

Kuten olen sanonut, niin Sipilän puheisin voi luottaa, kun vain muistaa hänen tekevän täsmälleen päinvastoin kuin sanoo. Ihmeenä pidän sitä, jos joku vielä uskoo tähän uusimpaan ihmeeseen ja näihin uusimpiin vaalilupauksiin. Finnveralta ei ole tulossa lisää rahaa eikä valtion omaisuutta riitä loputtomiin myytäväksi. Kun lypsävät lehmät on myyty, niin navetta on tyhjä.

On sinänsä järkevää maksaa velkoja pois silloin kun siihen on rahaa, mutta toisaalta valtio saa nyt lainaa nollakorolla. Olisi viisaampaa ottaa nyt korotonta lainaa ja maksaa sillä pois niitä lainoja, joista nyt maksetaan korkoa. Ei anneta tämänkään häiritä iloa siitä, että köyhiltä leikatut rahat käytetään velkojen maksuun, kun niistä on ensin annettu siivu hyvätuloisten veronalennuksiin.

Kun ihmeistä puhutaan, niin hallitus voisi ihmetellä myös aktiivimallin epäonnistumista. Senhän piti saada työttömät ja työpaikat kohtaamaan, mutta se osoittutui ihan ennustuksen mukaiseksi leikkuriksi. Hallitus on kuitenkin kehunut sitä siihen malliin, että sen epäonnistumisen on oltava ihme. Tai ainakin työttömien, ay-liikkeen, demareiden ja Antti Rinteen vika, kuten syyyllisten lista kaikkeen ikävään nykyisin kuuluu.

Nyt kun joulun ihme on nähty ja kuplaksi havaittu, niin jäädäänpä odottelemaan seuraava ihmettä. Ennen vaaleja ehdimme varmasti nähdä niitä vielä monta.

 

puheenaiheet talous politiikka
Kommentit (63)
  1. Unto Kiiskinen
    17.12.2018, 09:36

    Kuka keksii päämisterille ajankohtaisen arvonimen? Löytyisikö seuraavista ehdotuksista: Epäpätevä, pätemätön, osaamaton, tumpelo…. Muitakin hyviä ehdotuksia olisi, mutta niistä voi joutua oikeuteen.

    1. En sano keta täällä kotopuolessa kutsun uskovaiseksi fariseukseksi, maustan lisäksi parilla ¥$🔨:lla.

      Kun sipila hartailee tv:ssä, on pakko kääntää katse pois ja sulkea korvat, ettei ”siittä” jää hillitön hatutus ja oksetus päälle.

      Joku joulun ihme sieltä vielä tulee, varma juttu!

      1. Satuin kans avaamaan tv:n, kun Sipilä saarnasi. Sai pahan olon se rienaus. Jumalan pilkkaa suorastaan.

    2. No voi sentään… unohtui alkuperäisestä nuo lainausmerkit. Laitanpa uudestaan mutta oikein:
      Juha “JC” Sipilä. Ihmeidentekijä.

    3. Ahne. Ymmärtämätön.

      Muuten vaan kuulemma mukava mies ?

      Kehuu media.

    4. KalevaMatias
      18.12.2018, 14:31

      Miksi nyt vallassaoleva on epäpätevä tai pätemätön? Nyt pitää Arvoisat SDP ja VL muistaa myös se asia, kun TE olitte hallituksessa Pääministeri P. Lipponen rs:n kaverina. Niin ja nyt ainakin erään kulkurin ja katunarrin muistikuva P. Lipponen rs:n hallituksesta on se, että myös silloin Pääministerin suosiolla tuella myös SDP, VL sekä KOKOOMUS ja Vastaavat leikkasivat ja todella leikkasivat voimallisesti.

      Olen nyt yrittänyt arvailla, että mitä kaikkea tapahtuu ensi vaalien jälkeen, kun todennäköisesti SDP on suurin ja kaunein, mutta lisänä hallituskuvioissa ovat varmasti KOKOOMUS ja KESKUSTA.

      Haluan vielä kysyä sitä, että jos heiltä otetaan vielä ja vielä pois, joilla on jo ennestään vähän ja annetaan heille, joilla jo on kaikkea maallista ihan riittämiin asti, niin ainakin HYVÄ KYSYMYS on nyt se asia, että miten ihmeessä tälläinen käytös voisi todellakin lisätä ostovoimaista markkinakysyntää. Onkohan nyt tässä Hallituspuolueiden Ostovoimalisäysasissa kyse vain ja ainoastaan kyse siitä asiasta, että Puolue- ja Vaalirahoittajat halutaan palkita, jotta nyt myös tulevaisuudessakin puolueet saisivat jotain muutakin kuin vain puhdasta ja taattua Uskonto- ja Aatekuviota? En osaa vastata, mutta osaako todella joku ja jotenkin, en todellakaan tiedä.

  2. Mauri Francke
    17.12.2018, 10:02

    Minä olen aina pitänyt suomalaisia vaatimattomana kansana.
    Tietysti poliitikot ovat olleet poikkeus. Ei kovin silmiinpistävä, mutta kuitenkin.
    Mutta tämän hallituksen aikana itsekehua ei ole ollut rajaa eikä määrää.
    Varsinkin pääministerimme on kehunut hallituksen hienoja saavutuksia.
    En tiedä, ovatko lasini väärät, vai miksi mieleeni ovat jääneet vain peruutetut ja katastrofaliset lakiesitykset.
    Itse asiassa ihmettelen sitä että Sipilän ja Keskustapuolueen suosio on laskenut siitä huolimatta, että itsekehu on vaan lisääntynyt.
    Vai olisiko juuri siksi.
    Ja Berneristä johtuen.

Kommentointi suljettu.