Luottamus koetuksella

Eilinen presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe oli juuri sellainen kuin presidentin puheen pitää ollakin. Jokainen löytää siitä enimmäkseen kohtia, joista voi olla samaa mieltä, mutta jokainen löytää halutessaan myös sellaisia kohtia, joista voi ainakin osoittain olla eri mieltä. Niin löysin minäkin.

Voimme hyvillä mielin sanoa, että Suomi on maailman demokraattisin, tasa-arvoisin ja vapain maa. Vahvuutenamme on aina ollut luottamus, myös viranomaisiin: opetuksesta sosiaalitoimeen, poliisista terveydenhuoltoon.

On totta, että verrattuna moneen muuhun maahan me olemme demokraattisia, tasa-arvoisia ja vapaita. Ongelma ei olekaan demokratiassa, vaan meissä itsessämme. Olemme onnistuneet valitsemaan valtaan sellaiset puolueet, jotka ensi töikseen söivät kaikki vaalilupauksensa. Kaikki hallituspuolueet lupasivat ennen vaaleja, että koulutuksesta ja köyhiltä ei leikata. Juuri sieltä leikattiin kuitenkin ensimmäiseksi, joten hallitus menetti ison osan kannatuksestaan heti alkumetreillä. Kun kansan antamaa mandaattia käytetään härskisti väärin ja lupaukset pettäen, niin usko demokratiaan on koetteilla. Tämä saattaa näkyä ikävästi äänestypsrosentissa, joka jo nyt on alhainen.

Samaa tahtia poliitikkoihin luottamisen laskun kanssa myös luottamus virkamiehiin on laskenut. Leikkauksien rasittamat opettajat, sosiaalityöntekijät ja poliisit yrittävät tehdä työnsä hyvin, mutta resurssit eivät riitä. Siihen päälle hallitus on runnonut järjettömiä lakeja, joiden täytäntöönpanon se on jättänyt kokonaan ohjeistamatta. Surullisin esimerkki tästä on aktiivimalli, joka kyllä saatiin voimaan kahdessa viikossa joulun ja vuodenvaihteen välillä, mutta jonka soveltamisohjeet saatiin laadittua vasta neljä kuukautta myöhemmin. Lain perusvikoja ei ole saatu vuodessakaan korjattua, vaan on ainostaan saatu lisättyä aktiivimallin täyttävän koulutuksen järjestäjien määrää.

Hallituksen tunaroinnista syyn saavat niskoilleen viranomaiset, joilla toki on omiakin tunarointeja kontollaan. Puolet valtakunnan ylintä nykyistä ja entistä poliisijohtoa on oikeudessa syytettynä, ja resurssipulaa valittava poliisi varustautuu pääkaupunkiseudulla panssariautoilla. Samaan aikaan Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asutuilla alueilla ilmielävää poliisia ei ole aikoihin nähty muualla kuin Poliisi-TV:ssä.

Toimeentulotuen perusoasan siirtyminen Kelan maksettavaksi sotki liian itsevarmasti omaan osaamiseensa luottaneen Kelan toiminnan täysin, eikä toiminta vieläkään ole sujuvaa. Kunnan sosiaalityöntekijä tunsi asiakkaansa, mutta Kelan kasvoton virkailija tekee päätökset vain selvitysten ja lisäselvitysten perusteella. Aktiivimalli sotki TE-toimistojen lisäksi lisää Kelan toimintaa, kun vieläkään ei tunnu olevan selvää kumpi viranomainen tekee mitäkin.

Viranomaiset ovat etääntyneet kansasta ihan perustasoa myöten, kuten kolumnissani olen kertonut. Suljettujen ovien takana netissä toimivan virkamiehen kanssa ei synny keskusteluyhteyttä, ja kansalainen menettää luottamuksensa. Virkamies on nimetön ja kasvoton virkakoneiston  osa, ei enää ihminen, ja siksi tätä kasvotonta virkamiestä on liian helppo vaikka uhkailla.

Olin ihan tosissani silloin, kun kirjoitin latvasta lahoavasta puusta. Kansa tuntee tämän ongelman, mutta presidentti ei välttämättä tunne. Tai vaikka tuntisikin, niin hän ei voi sanoa julkisesti poliitikoille ja virkamiehille, että pankaas vähän ryhtiä touhuun tai kerätkää kamppeenne. Toivottavasti hän sanoo sen joskus yksityisesti.

 

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (60)
  1. Presidentti halutessaan olisi voinut torpedoida muutamia lakeja ja siten edesauttaa noiden hehkuttamiensa yhteiskunnan ominaisuuksien säilymistä, mutta ei😠

    1. Itse asiassa presidentti ei voi estää lain voimaantuloa, ainoastaan hiukan hidastaa. Presidentti voi jättää lain vahvistamatta, jolloin se palaa eduskunnalle, joka sitten vuorostaan voi vahvistaa jo kerran hyväksymänsä lain. Tietysti parin lain palautus olisi antanut jonkinlaisen signaalin, mutta muuta merkitystä sillä ei olisi ollutkaan.

      1. Vaan kun olisi lähettänyt edes sen signaalin, mieluusti älykkäin kommentein varustettuna. Siis siinä tapauksessa, että haluaa olla “koko kansan” presidentti – myös niiden huono-osaisten, lisäriistettyjen.

      2. Jaani Kääpä
        2.1.2019, 15:48

        Se signaali on erittäin tärkeä antaa. Tällä hetkellä pressa on puhuva päinen kumileimasin.

    2. Tommi Pohja
      3.1.2019, 00:00

      Jep.

  2. Vanha sanontahan on,että”vain äänestämällä voit vaikuttaa”. Nykyäänhän se näyttää siltä,että monikaan äänestäjä ei voi tietää,miten se hänen antamansa ääni loppujen lopuksi tulee vaikuttamaan.Demokratiassa alkaa tuntumaan jo kusetuksen maku.

Kommentointi suljettu.