Sotesoppa kuohuu yli

Esperi Caren tapaus osoittaa, kuinka soten yksityistäminen toimii reaalimaailmassa. Minimihenkilökunnalla maksimitulot.

Näin tiivisti joku asian sanomalehti Karjalaisen tekstiviestipalstalla tänä aamuna. Vuosikausia on puhuttu vanhustenhoidon puutteista, mutta kulloisenkin kohun laannuttua asia on unohtunut. Nyt asiaa ei voi enää lakaista maton alle, joten on päädytty etsimään syyllisiä.

Ja heitä riittää. Pahimpaan myrskyyn on joutunut nyt irtisanoutunut Esperi Caren toimitusjohtaja, mutta muitakaan ei ole unohdettu. Ongelmia on myös Attendolla. Ministeri Annika Saarikko sanoi, että vastuu on lähtökohtaisesti kunnalla, joka on kokonaisvastuussa asukkaidensa palveluista. Tämäkin on ihan totta. Nyt on selvinnyt, että Kristiinankaupunki ei ole edes kilpailuttanut hoitokodin toimintaa, vaan on hyväksynyt Esperin suoraan palvelusetelituottajaksi. Palataan tähän asiaan pienen historiakatsauksen jälkeen.

Sitä historiaa valottaa kansanedustaja Maria Guzenina blogissaan. Siitä selviää, että kyllä se perimmäinen syy on ihan päättäjissämme. Kyse on henkilöstömitoituksesta, josta on väännetty toistakymmentä vuotta. Ollessaan peruspalveluministerinä vuonna 2011 Guzenina yritti saada minimimitoitukseksi 0,7 hoitajaa hoidettavaa kohti. Se ei kelvannut hallituskumpppaneille. Kompromissina saatiin kirjaus, jonka mukaan asiaan voitaisiin palata, mikäli yhdessäkään hoivayksikössä alitettaisiin 0,5:n mitoitus.

Asiaan ei ole palattu. Sipilän hallitus kirjasi hallitusohjelmaansa 70 miljoonan euron säästöt vanhusten palveluista ja suunnitteli saavuttavansa ne alentamalla henkilöstömitoitusta vanhasta 0,5 suosituksesta 0,4:ään.

Kyse on myös yksityistämisinnosta, kuten Guzenina kertoo. Yksityisistä hoitolaitoksista annettiin kuva pieninä ja kodinomaisina paikkoina, joissa hoito on hyvää. Sellaisia monet pienet paikat olivat ja ovat vieläkin, sikäli kun niitä enää on. Kun sote- ja maakuntauudistusta ruvettiin puskemaan läpi, niin suuret kansainväliset hoivajätit valmistautuivat soteen ostamalla näitä pieniä yrityksiä. Valinnanvapaus ja palvelusetelit olivat takaamassa niille hyvät markkinat.

Pääministeri Juha Sipilä sanoi pääministerin haastattelutunilla, että sote tarvitaan nyt korjaamaan tilanne, ja samaa ovat sanoneet jotkut muutkin. Pääministerin mukaan maakunnat päättävät itse, missä määrin ne haluavat ulkoistaa toimintaa ja missä määrin tuottaa itse.

Ei se näin mene. Valinnanvapauslaki pakottaa avaamaan perusterveydenhuollon markkinoille. Samoin se pakottaa maakunnat tarjoamaan henkilökohtaista budjettia vanhus- ja vammaispalveluissa. Se pakottaa maakunnat tarjoamaan palveluseteleitä yksityisten palveluiden hankkimiseksi monella vanhustenhuollon alalla. Valinnanvapaus on asiakkaan valinnanvapautta, ei maakunnan.

Jos sote hyväksytään, niin yksityiset palvelut lisääntyvät. Siinä vaiheessa ei enää kilpailuteta, vaan tehdään kuten Kristiinankaupungissa jo tehtiin ja hyväksytään palvelusetelituottajat ilman kilpailutusta. Sote ei lisää viranomaisvalvontaa, mutta valvottavia se lisää.

Sotesopan ainekset löytyvät lähihistoriasta, ja nyt soppa kuohuu yli. Kansalaisille kuohu näkyy yksittäistapauksina, mutta päättäjien pitäisi ruveta tutkimaan sopan aineksia. Niissä näyttäisi olevan vikaa.

Päättäjistämme riippuu, korjataanko lähihistoriassa tehdyt virheet vai tehdäänkö niitä samalla reseptillä lisää.

 

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (79)
  1. Yksityistämisinto, kansainväliset hoivajätit, kansan rahat
    ja veroparatiisit…

    Päivän lehti:
    Hoivakohun keskellä olevan yhtiön jäljet johtavat veroparatiisiin – nyt irtisanoutui Esperin toimitusjohtaja

    1. Ehti onneksi “kahmia” itselleen pienen pesämunan vuodelta 2017 n. 5,7 miljoonaa. Viime vuodelta ei ollut toimitusjohtajan pääpotti tiedossa. Olisi ollut varaa ostaa asukkaille enemmän vaippoja, kunnollista ravintoa, ulkoilua, virikkeitä, ja muutaman hoitajankin olisi voinut palkata. Mutta mikälie arvovalinta, että kaiken rahan itselleen ottaa. Ahneille ei mikään riitä. Kohta tuokin on jossain toisessa yrityksessä ottamassa itselleen lisää rahaa. Miksi?

  2. Mika Pajari
    29.1.2019, 09:50

    Kun netin kommenttipalstoja lukee, niin soten ja yksityistämisen puolustajat loistavat poissaolollaan. Missä he ovat nyt, kun yksityistämisen ja hallituksen toimien puolustajia tarvittaisiin kääntämään musta valkoiseksi. Jättävätkö rotatkin uppoavan paatin?

    1. Niin, missä ovat kokoomuspäättäjät nyt kun on nähtävissä kokoomuslaisen politiikan realisoituminen.
      Ovat hävinneet kuin pieru Saharaan aivan kuin yhteisestä käskystä ja odottelevat menisikö esimerkiksi joku kepulainen selittelemään asiaa julkisuuteen. Jo vain saivat pari innokasta kepulaista, Saarikon ja Heikkisen, ansaan ja puolustelemaan Sotea vielä silloinkin kun kaikki merkit osoittavat sen olevan katastrofi Suomelle. On sillä Sipilällä uskollisia ja helposti höynäytettäviä apureita. Ei kokoomus luovu yksityistämistavoitteistaan vaan antaa ensin kepun munata itsensä, keskittyen itse keräämään tarvittavat äänet jotta saisi jatkaa mellastustaan seuraavassa hallituksessa.

      Eivätkä kaikki somessakaan ole hiljaa, vaan puolustavat vailla järjen hiventä markkinatalouden kaikkivoipaisuutta myös sosiaali-ja terveyspalveluiden tuotannossa.. Eräskin professori argumentoi että onhan niitä ongelmia julkisellakin puolella ja Maduroako kaivataan laittamaan asiat kuntoon. Alan ymmärtää mistä etuliite, kaikenmaailman, voi johtua.

    2. Työsuhde-etuna astma
      29.1.2019, 12:08

      Säästöpolitiikasta johtuvia ongelmia luulisi edes valtiovarainministerin uskaltavan tulla kommentoimaan.
      Mutta Orpolla ja kokoomuksella on taas kerran “piiloon keskustan selän taakse” – taktiikka, jolla yritetään varmistaa kevään hyvä vaalitulos.
      Vaikka keskustalainenkin politiikka on osoittautunut epäkelvoksi, yrittävät edes selitellä. Laittavat tosin huomaamattaan siinä samalla takkinsa kuralätäkköön että kokoomuskollegat pääsevät livahtamaan yli kuivin jaloin, joka ikisestä lokakuopasta. Valitettavasti moni äänestäjä ei tätä silmänkääntötemppua huomaa.

    3. Otetaan ”muistoja” vajaan vuoden takaa. Huomatkaa sanan ”tutkitusti” käyttö. Tutkimuksia ei mainita.

      https://www.talouselama.fi/uutiset/karmea-kapitalisti-valinnanvapaus-ei-ilmeisesti-sovi-suomalaisille/

    4. Ja eiköhän Marja Aarnio-Isohanni ole Sannikka-Ukkolassa kehuttavana ja paapottavana kuten Riikka ”ihmisroska” Moilanen. Läheisyys ja empaattisuus edellä!

Kommentointi suljettu.