Lypsylehmät lihoiksi

Kun kaikki poliitikkoja myöten ovat kohisseet raiskauksista, vanhustenhoidon epäkohdista ja Matti Nykäsen kuolemasta, niin maan hallituksen on ollut helppo valmistella kenenkään huomaamatta viimeistenkin lypsylehmien teurastamista.

Joulukuun 5. päivänä maan hallitus päätti siirtää Neste Oyj:n, Posti Group Oyj:n, Vapo Oy:n ja Nordic Morning Group Oyj:n osakkeita Vakeen. Samalla päätettiin, että muitakin omistuksia tullaan siirtämään Vakeen mahdollisimman nopeasti. Ainakin Posti Group Oyj:n osakkeista sinne siirrettiin 49,9 prosenttia. Toissapäivänä hallitus päätti siirtää koko valtion omistuksen Altiasta Vakeen. Tiedote löytyy täältä.

Kun Juha Sipilä aloitti pääministerinä, niin hän lupasi panna taseet töihin. Aluksi kukaan ei tiennyt mitä se tarkoittaa, mutta se selvisi hyvin pian. Tarkoitus oli myydä valtion tuottavaa omaisuutta ja tehdä saaduilla rahoilla hallitukselle ikioma budjetti ohi eduskunnan budjettivallan.

Budjettivallan kaappaaminen eduskunnalta toteutettiin säätämällä laki, jolla valtion yritysten myynnistä saatavat tulot ja osa osinkotuloista siirrettiin uudelle valtion kehitysyhtiölle Vake Oy:lle. Tämä yhtiö toimii kokonaan eduskunnan budjettivallan ulkopuolella, ja määräysvaltaa siinä käyttää maan hallitus. Valtio siis myy omaisuuttaan, mutta myynnistä saatujen miljardien käytöstä ei päätä eduskunta, vaan hallitus, ja käytännössä omistajaohjausministeri. Hallitus kokonaisuudessaan päättää sen, tuloutetaanko voitoista euroakaan takaisin budjettiin vai käyttääkö hallitus voiton johonkin itselleen tärkeään kärkihankeeseen, kuten vaikkapa polttoaineen tislaamiseen lehmänpaskasta.

Sitten ruvettiin myymään, ja ainakin Raskone myytiin alle torihintojen. Nyt on vain ajan kysymys, kun Neste, Posti, Vapo ja kaiken kruununa Altia myydään jollekin sopivalle ostajalle. Kansainväliset pääomasijoittajat ovat varmasti hyvinkin kiinnostuneita ostamaan tällaisia yrityksiä. Myynnistä saatujen rahojen käytöstä päättää maan hallitus ohi eduskunnan budjettivallan. Yritykset jatkavat toimintaansa, mutta voitot menevät uusille omistajille.

Tätä siis tarkoittaa mystiseltä kuulostanut taseiden laittaminen töihin. Se tarkoittaa sitä, että viimeisetkin lypsylehmät talutetaan teuraalle. Kiirekin on kova, sillä vaalit ovat ovella ja hallitus vaihtuu.

puheenaiheet politiikka talous
Kommentit (49)
  1. Britit sanoivat Tatcherista että hän myy perhehopeita. Suomeen kun tulee kaikki jälkijunassa, niin Tatcherismikin tuli kymmenien vuosien viiveellä.

    1. Kovastiha nuo Suomen kehvelit ovat tatseria ihailleet. Nyt ovat fantastisesti päässeet toteuttamaan perversioitaan.

      1. Kuten 10 vuotta Suomessa asunut brittituttavani ennen takaisin kotimaahansa paluuta totesi Sipilän koalitiosta ”the most thatcherian government since I´ve been here” eli ”thatcheriläisin hallitus täällä ollessani. Alkaa tosiaan näyttää, että Vake Oy on tälle vain kolmen puolueen porukalle kansakunnan omaisuuden miljardiliikutteluista huolimatta muodollisesti laillinen neoliberalistisen talouspolitiikan oikopolku. Eduskunnan lainsäädännön ohituskaista, jonka avulla esim ykistyistämiset voidaan nopeutettuna toteuttaa eli nähtävästi ke-ko-sin ”laittaa taseet töihin” niin kauan ”kuin rauta on kuuma” eli vaaleihin saakka. Vaalien jälkeen Äänestäjistä riippuu jatkuuko touhuilu samana.

  2. Jep, entistä suuremmat voitot menevät uusille omistajille, sillä mikäpä pääomasijoitusyhtiö jättäisi hyödyntämättä mahdollisuuden agressiiviseen verosuunnitteluun.

Kommentointi suljettu.