Vake Oy ja eduskunnan budjettivalta

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Lainsäädäntövaltaa käyttää eduskunta, joka päättää myös valtiontaloudesta.

Näinhän perustuslaissa lukee, ja näin me luulemme asian olevan.

Jokainen hallitus pyrkii muuttamaan maata haluamaansa suuntaan, ja nyt eronneen ja toimitusministeristönä jatkavan Sipilän hallituksen suunta on ollut selvä. Politiikkaan on tuotu bisnesajattelua, ja eduskunnan budjettivaltaa on kavennettu tekemällä hallitukselle ikioma budjetti ohi eduskunnan budjettivallan.

Se tehtiin joulukuussa 2016, kun eduskunnan päätöksellä perustettiin valtion kehitysyhtiö Vake Oy. Lyhykäisyydessään tämä budjettivallan kaappaaminen toteutettiin säätämällä laki, jolla valtion yritysten myynnistä saatavat tulot ja osa osinkotuloista siirrettiin uudelle valtion kehitysyhtiölle. Tämä yhtiö toimii kokonaan eduskunnan budjettivallan ulkopuolella, ja määräysvaltaa siinä käyttävät pääministeri ja valtioneuvosto. Valtio siis myy omaisuuttaan, mutta myynnistä saatujen miljardien käytöstä ei päätä eduskunta, vaan hallitus ja käytännössä omistajaohjausministeri. Hallitus kokonaisuudessaan päättää, tuloutetaanko voitoista euroakaan takaisin budjettiin vai käyttääkö hallitus voiton johonkin itselleen tärkeään kärkihankeeseen.

Vake Oy sai pesämunaksi Ekokemin kaupasta saadut 100 miljoonaa euroa.  Sitten Vakeen siirrettiin ainakin valtion omistamat Altia, Kemijoki, Nordic Morning ja Raskone sekä osaomistukset Arctivasta, Nesteestä, Posti Groupista ja Vaposta. Raskone myytiin noin puoleen hintaan maaliskuussa 2018.

Syksyllä 2017 Vake Oy perusti SoteDigi Oy:n ja Vimana Oy:n edistämään sosiaali- ja terveyspalvelujen digitalisaatiota. SoteDigi oli määrä siirtää perustettaville maakunnille vuonna 2019. Valtiontalouden tarkastusvirasto arvosteli järjestelyjä, koska niistä ei päätetty eduskunnassa.

Viime joulukuussa hallitus päätti siirtää Vakeen 8,3 prosenttia Nesteen osakeomistuksesta, nykykurssilla lähes kahden miljardin euron arvosta.

Kaikenlaista siis tapahtuu eduskunnan budjettivallan ulottumattomissa. Ilmeisesti Vake Oy aikoi jatkaa hallituksen erosta huolimatta kuten ennenkin, sillä eilen se esitteli tulevaisuudensuunnitelmiaan. Hämmästys oli ilmeisen vilpitön, kun Suomen Kuvalehden Salla Vuorikoski rupesi kyselemään toiminnan oikeutuksen perään. Vaken toimitusjohtaja Taneli Tikka kertoi Twitterissä, että toimitusministeristöksi muuttumisella ei ole vaikutusta yhtiön toimintaan.

Heti perään Vake korjasi toimitusjohtajan lausuntoa ja sanoi, että ei toimivalta olekaan ihan selvä. Ei se olekaan, sillä toimistusministeristön toimivalta on tiukasta rajattu. Ainakin jokainen päätös on erikseen pohdittava yhdessä oikeuskanslerin kanssa.

Minulle Vake Oy.n olemassaolon oikeutus ja toimivalta eivät koskaan ole olleet selviä. Laillinen se on, koska eduskunnan enemmistö on asiasta säätänyt lailla. Tarpeellisuus on toinen asia. Eduskunta on luovuttanut omaa taloudellista valtaansa yritykselle, joka on ruvennut elämään ihan omaa elämäänsä valtion eli veronmaksajien rahoilla.

Ehkäpä tuleva hallitus rupeaa miettimään onko tämä oikein ja perustuslain hengen mukaista.

 

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (31)
  1. Rauno Halme
    12.3.2019, 08:53

    Eikö valtiotaloudesta päättämisen siirtämisestä osittain olisi tullut toimia perustuslain säätämisjärjestyksessä?

  2. Marxilainen
    12.3.2019, 08:58

    Ma veikkaan, että hallintarekisteri liittynee aiheeseen. Uskon vahvasti, että hallituksen toimijat ovat sijoittaneet halvalla myytäviin yhtiöihin, myyneet ne itselleen pilkkahintaan ja käärivät nyt voitot.

    Harmi ettei asiaa voi mitenkään tietää. JOTENKIN KUMMASTI tuli säädettyä laki, joka mahdollistaa kaiken piilottamisen

    1. Antti Linnanvirta
      12.3.2019, 10:26

      Olet harvinaisen oikeassa!

Kommentointi suljettu.