Saparonsuoristajan lainaajat

“Internet on nykyisin täynnä mitä oudompia juttuja, joiden todenperäisyyttä ei voi kuin arvailla. Jopa tarkoituksella tehtailluilla valeuutisilla pyritään ohjailemaan ihmisten toimintaa.”

Näin perusteli sanomalehti Karjalainen päätöstään olla julkaisematta uutiseksi naamioitua aprillipilaa. Pitkän perinteen katkeaminen on sinänsä ikävää, mutta täysin ymmärrettävää. Nykyisin osa ihmisistä valitettavasti uskoo ihan kaiken, kunhan se vain on naamioitu uutiseksi. Kun heille huomauttaa kyseessä olevan valemedian iänikuisen kierrätysjutun, niin he suorastaan närkästyvät ja puolustavat uskomistaan vetoamalla valtamedian vääristelyyn ja tiedon pimittämiseen sekä salaliittoon, Iluminatiin ja Sorosiin.

Ennen lapsia kasvatettiin pois hyväuskoisuudesta laittamalla heidät lainaamaan naapurista saparonsuoristajaa. Nykyisin aikuiset saparonsuoristajan lainaajat eivät usko tulleensa huijatuiksi, vaan sanovat naapurin valehtelevan. Kyllä semmoinen esine on pakko olla olemassa, mutta sitä ei haluta lainata. Itsetunto ei kestä myöntää höynäytetyksi tulemista.

Meillä on sinnikäs valemedia, joka kirjoittaa uudelleen ja uudelleen samoja valeuutisia vaikkapa maahanmuuttajien saamista tuista. Kun yhden jutun kumoaa, niin tilalle tulee kaksi uutta, ja lisäksi alkuperäinenkin valeuutinen jatkaa leviämistään. Pakkohan sen on olla totta, kun se kerran kiistetään. Taas kerran sattui silmiini roskajulkisu Suomimedia, jossa kerrotaan jälleen maahanmuuttajien autoista, ajokorteista ja nelinkertaisista tuista. Ne kaikki on moneen kertaan kumottu jo vuosia sitten, mutta aina ne kirjoitetaan uudelleen. Koosteen niiden kumoamisesta löydätte täältä.

Paljon ovelampi tapa narrata ihmisiä on osatotuuksien kertominen. Tästä olkoon esimerkkinä väite, että tällä hallituskaudella valtion velkaantuminen on saatu pysähtymään. Se on osittain totta, kunhan jätetään kertomatta, että valtiontaloutta paikattiin lainanoton sijaan omaisuutta myymällä. Viime vuonna valtio myi suoraan omistamiaan alkoholiyhtiö Altian osakkeita runsaan 170 miljoonan euron arvosta ja energiayhtiö Nesteen osakkeita hieman yli 860 miljoonan euron arvosta, kertoo Jan Hurri Taloussanomissa.

Näin myytiin lypsäviä lehmiä. Ei uskoisi että kannattaa, mutta kyllä se kannattaa, sanoi isäntä, kun siemenviljoja joi.

Poliitikko voi aina peittää omat tekemisensä ja aikeensa puhumalla vastustajista ikäviä asioita. Niinpä sanotaan, että nuo ne aikovat panna maidon, lihan ja polttoaineen ryöstöverotukselle, vaikka omassa vaaliohjelmassa tuloverojen alennuksia katetaan kaikkien välillisten verojen korotuksilla.

Ja niin edelleen. Nykyisin ei enää voi tietää mikä on aprillia ja mikä ei. Siksi kannattaa muistaa, että jos jokin asia vaikuttaa liian hyvältä tai pahalta ollakseen totta, niin se todennäköisesti ei ole totta. Saparonsuoristajaa ei oikeasti ole olemassakaan.

 

puheenaiheet politiikka
Kommentit (33)
  1. Mitä jos itsekin pysyisit totuudessa?
    Suomimediassa on julkaistu OECD:n oma raportti turvapaikanhakijoiden saamien tukien määrän suhteesta kantaväestöön eri EU-maissa. Raportti on jo vähän vanha, mutta OECD itse kertoo, että Suomessa 2000-luvun alussa nuo saivat yli 4 kertaa enemmän, kuin kantasuomalaiset. Raportin mukaan Ruotsiin tulijat saivat 10 kertaa enemmän tukia kuin kantaruotsalaiset.
    Valehteleeko siis sinun mielestäsi OECD:n raportti? Mihin voi mielestäsi luottaa?

    1. Voitko liittää linkit tukemaan kommenttiasi?

    2. sakutimonen
      1.4.2019, 11:22

      Sieltäpä tuli ensimmäinen saparonsuoristajan lainaaja, joka ei edes viitsi avata juttuni linkkejä ja joka ei ymmärrä suhdelukuja. OECD:n tilaston luku 4,4 ei tarkoita sitä, että jokainen maahanmuuttaja saa tukea 4,4 kertaa enemmän kuin kantaväestöön kuuluva. Se tarkoittaa sitä, että maahanmuuttajissa on suhteessa muuhun väestöön enemmän tukien saajia ja siksi heille väestönosana maksetaan suhteessa 4,4 kertaa enemmän tukea. Yksilöinä heistä jokainen tuensaaja saa tukea täsmälleen samoilla perusteilla saman määrä kuin kuka tahansa samassa tilanteessa oleva suomalainen. Lue tämä ja opettele madiakritiikin ja suhdelukujen alkeet. https://blogit.apu.fi/uuninpankkopoikasakutimonen/2015/10/29/taas-hoynaytetaan-tyhmia/

    3. Tuo Suomimedia on pullollaan tarinoita “saparonsuoristajista” ja valitettavasti vaikuttaa siltä ettei osa ihmisistä todellakaan ymmärrä mikä on totta ja mikä ei. Tätä käyttävät Mestari ja muut silmänkääntäjät häikäilemättä hyväkseen tietoisina siitä etteivät kaikki eivät kykene mediakriitisyyteen. Ihmismieli on kummallinen ja faktat monelle liian työläitä ymmärtää, siksi heitä varten luodaan vaihtoehtoisia faktoja jotka helpottavat sitä ahdistusta jota faktat joskus synnyttävät.

      Onneksi kaikille kuitenkin yritetään luoda jo lapsesta saakka valmiuksia ymmärtää mikä on totta ja mikä ei.
      https://www.helmet.fi/fi-FI/Lapset/Tiedonhaku/Tunnista_luotettava_tieto
      https://suomimedia.wordpress.com/about/

    4. Samaa puppua kuin “rikkain kymmenen prosenttia maksaa 70 prosenttia veroista.”

      Netissä liikkuu verotuksesta monenlaista näkemystä, kuten että parhaiten ansaitseva 10 prosenttia maksaa ansiotuloverokertymästä noin 70 prosenttia.

      Silloin unohdetaan, että sitä varten on säädetty progressiivinen verotus jonka pitäisi taata, että veroja maksaisivat ne henkilöt ja yhteisöt, joilla on veronmaksukykyä jotta hyvinvointipalvelut ja yhteiskuntarauha voitaisiin taata.

      Säästöjen kohdistumista köyhimpiin perustellaan aina sillä, että rikkailla ei ole tulonsiirtoja leikattavaksi. Tämähän ei ole totta.

      Tilastokeskuksen tulonjakotilaston mukaan köyhin kymmenes suomalaisista saa kaikista tulonsiirroista vain 9,4 prosenttia. Rikkain desiili saa tasan kymmenen, siis pikkuisen köyhiä enemmän. Loput 80,6 prosenttia jakautuvat väliryhmille joiden saamat tulonsiirrot ovat euroina lähes kaksi kertaa suuremmat kuin mitä työttömät ”sosiaalipummit” (alin desiili) saavat.

      Ei kannata aina nielaista viehettä. Joskus voi ajatella omillaan.

      1. Ihan kummemmin miettimättä tulee mieleen semmoiset kuin asuntolainan korkovähennys ja sähköauton hankintatuki jotka ovat vain kohtuutuloisten ulottuvilla.
        Mutta nehän eivät tietenkään ole vastikkeettomia tulonsiirtoja koska vastineeksi täytyy olla kohtuulliset tulot pohjalla.

        Eräs entinen pääministeri rikastui ostamalla valtionyrityksen valtion lainaamilla rahoilla ja pistämällä myyntivoitot taskuunsa.
        Samoin eräs pankkiiri rikastui myymällä pikku pankkiiriliikkeensä valtiolle miljardin markan ylihinnalla ja niin hyviin kauppoihin kykenevä pankkiiri nimitettiin samalla valtio-omisteisen pankin johtoon. Oli hetken aikaa suomen rikkain kunnes muutti ruotsiin suomen veroja karkuun.
        Mutta nämähän eivät ole tulonsiirtoja vaan tätä kutsutaan nimellä bisnes.

      2. äimänkäki
        1.4.2019, 18:02

        Rikkain 10 % ei taida maksaa veroja ollenkaan. Eivät näy missään veroluetteloissa.

      3. äimänkäki
        1.4.2019, 18:07

        Valtio, siis vain valtio, arvoi keräävänsä tänä vuonna veroja 45,6 miljardia. 70 % siitä on n. 32 miljardia. On siinä rikkaimmalla kymmennyksellä maksamista kerrakseen.

      4. äimänkäki
        1.4.2019, 18:20

        Pannaan vielä tuloverotaulukko. Tässä on vain valtion tulovero, se kauhea progressiivinen. Eniten tuloveroa kertyy 30 000 – 39 000 tienaavilta, n. 20 %. Palkansaaja maksaa vielä kunnallisverot, sos- ja eläkemaksut. Ja lisäksi tulee vielä ne “haitta” eli kulutusverot jotka valtion tuloista muodostavat jo 90 %. Paskanpuhuminen verotuksesta pitäisi jo saada pikkuhiljaa loppumaan.
        https://www.tilastokeskus.fi/tup/suoluk/suoluk_tulot.html

      5. Jos Suomen rikkaimmat ovat järjestäneet tulonsa niin kuin on järkevää, he maksavat tuloistaan noin 7,5% veroa. Ne ovat pääomatuloja joita nostetaan listaamattomasta holdingyhtiöstä jolla riittävästi omaisuutta. Tuolla prosentilla saa nostaa vuodessa 150 000€. Tulovero prosentti hieman nousee jos nostetaan yli 150 000€, riippuen siitä minkä verran tuloja nostetaan. https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/sijoitukset/osakkeet_ja_osingot/osingot_listaamattomasta_yhtiost/

        Ne jotka tienaavat vuodessa 14 000€ tai alle maksavat veroa tuloistaan 8,3%. Kaikkein rikkaimmat siis maksavat pääomatuloistaan vähemmän kuin kaikkein pienituloisimmat ansiotuloistaan. https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Laskurit/palkansaajan-tuloverolaskuri-2019/

      6. Ja lisäksi kaikkein varakkaimpien verovälttelyn mahdollistamiseen on bygatty massiivinen järjestelykoneisto veroparatiisit mukaanlukien. Mielenkiintoista, miten tietyissä puolueissa jatkuvasti vältellään ottamasta näitä välttelykonsteja julkiseen keskusteluun verrattuna, miten hanakasti samat puolueet jaksavat nillittää tavallisten kansalaisten elämän onnettomuuksien varalle tarkoitetusta sosturvasta.

    5. Aah! Tähän nreonleimaukseen kitetyy persäänestäjän luetun ymmärtäminen. Olisi hyvä, että (ennen kuin antautuu otsikoiden vietäväksi tai vaalikahvien vieteltäväksi sekä populistien hyödylliseksi idiootiksi) suoritettaisiin jonkinlainen kansalaisuustaidon ajokortti. Tällaiset ihmiset saavat äänestää. Naurattaisi, jollei itkettäisi.

      1. Mene ja tiedä. Kyllä kansalaisella on oltava oikeus äänestää ketä huvittaa millä perusteella huvittaa.
        Mutta olen ennenkin esittänyt, että ehdokkailla pitäisi olla suoritettuna ja voimassa vaalikelpoisuuskortti, että vaikkapa eduskuntavaaliehdokas edes suurinpiirtein tietäisi mikä on eduskunta.
        Joutuu sitä ihmiset hölmömpiäkin kortteja suorittamaan päästäkseen töihin vaikkapa tiskaajaksi.

  2. Ymmärrettävästi koulutuksesta leikkaisivat mieluusti mm. persut kun lukutaitoiset eivät niitä äänestä.

    1. Ja myös sosiaaliturvasta, kaikilta – ei ainoastaan maahanmuuttajilta. Halla-aho kutsuu sosiaaliturvaa “luksukseksi”. Ymmärtämättömän puhetta se tietenkin on, mutta kannattajakunta elää uskossa, että heidän elinolonsa paranee tämänkaltaisella arvomaailmalla, politiikalla.

Kommentointi suljettu.