Sananvapaus ja kunnia

Oulun käräjäoikeus linjasi eilen sananvapauden rajoja tuomitsemalla toimittaja Johanna Vehkoon kaupunginvaltuutettu Junes Lokan kunnian loukkaamisesta. Vehkoo oli yksityisessä ja alle 300 henkilölle näkyvässä Facebook-postauksessa sanonut Lokkaa muun muassa natsiksi, natsipelleksi ja rasistiksi. Oikeuden mukaan ilmaisut eivät ole vääriä tai valheellisia, mutta silti ne loukkaavat Lokan kunniaa, koska ne ovat halventavia.

Tuomio on monessa suhteessa hämmentävä juristillekin. Se on ihan lain kirjaimen mukainen, sillä rikoslain 24 luvun 9 §:n mukaan toisen halventaminen muutenkin kuin totuudenvastaista tietoa esittämällä on kiellettyä. Tuomio ei kuitenkaan minun mielestäni ole ihan lain hengen mukainen, ja yleiseen oikeustajuun se ei ainakaan mahdu. Ihan yleisesti ihmetellään, että mikä erityissuoja netin tunnetuimmalla rääväsuulla ja ihmisten solvaajalla oikein on. Ihanko oikeasti hän saa sanoa kenestä tahansa ihan mitä tahansa, mutta hänestä ei saa sanoa mitään negatiivista?

Siltähän se näyttää, mutta ei se niin ole. Jokainen tapaus käsitellään erillisenä, ja laki suojaa myös kunniattomasti käyttäytyvän kunniaa, jos hän niin haluaa. Ja Lokkahan haluaa, ihan kuten koko muukin sananvapauden perään jatkuvasti parkuva äärioikeistolaisten haittaisänmaallisten joukko. Heille sananvapaus tarkoittaa sitä, että he saavat sanoa mitä tahansa kenestä tahansa, mutta heitä itseään ei saa arvostella yhtään. Sananvapaus kuuluu vain heille, muut pitävät turpansa kiinni.

He iloitsevat suunnattomasti tästä tuomiosta, sillä he kokevat oikeuslaitoksen vahvistaneen heidän ajattelunsa. Kun joku heidän joukostaan tuomitaan kunnianloukkauksesta tai kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, niin silloin Suomessa ei enää saa sanoa mitään, kulttuurimarxismin ja Demlan mädättämät syyttäjät estävät puhumasta asioista niiden oikeilla nimillä ja tuomarit silittelevät maahanmuuttajia. Nyt ei kuulu mitään tällaista, nyt meni oikein. Ääni kellossa muuttuu sitten taas, kun jo aiemmin kansanryhmää vastaan kiihottamisesta tuomittu Lokka vastaa kahteen uuteen syytteeseen. Sitten ollaan taas kovasti sananvapauden asialla.

Tuomiossa on vielä sekin ongelma, että se todennäköisesti toimii yllykkeenä kaikille nettihäiriköille. Heillähän on tapana solvata toisia törkeällä tavalla, mutta tehdä rikosilmoitus kaikesta heihin kohdistuvasta sanomisesta. Tulevaisuudessa poliisi, syyttäjät ja oikeuslaitos joutuvat selvittelemään entistä enemmän juuri näitä rikoksia, sillä ainoa mahdollinen keino toimia äärioikeistolaisia nettihäiriköitä vastaan on toimia samalla tavalla eli rikosilmoituksia tekemällä. Nythän on tullut selväksi, ettei ketään saa sanoa natsiksi, koska siitä tulee natsille paha mieli.

Poliisi tulee työllistymään jatkossa, mutta oikeuslaitos välttämättä ei. On tunnettu tosiasia, että kunnianloukkausten päätyminen oikeuteen asti on puhtaasti arpapeliä, ja tutkinta- ja syytekynnys vaihtelee eri puolilla maata huomattavasti. Laki ei ole kaikille sama.

Kaikkea lakia on älyllä käytetettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys, varoitetaan Olaus Petrin vanhoissa tuomarinohjeissa pelkkään lain kirjaimeen nojaamisesta.

Kuva: Facebook/Ville Ranta

puheenaiheet yhteiskunta
Kommentit (51)
  1. Eihän Lokalle oikeasti edes tullut paha mieli. Hänhän itse kertoi tehneensä Vehkoosta rikosilmoituksen lähinnä siksi että Vehkoo on ärsyttävä. Mielenkiintoiseksi kyllä menee, jos rikosilmoituksia aletaan jatkossa tehtailla ärsyttävyyden perusteella. Kaikkiahan varmasti ärsyttää vaikka miten moni asia, ja rikosilmoituksen voi tehdä vaikkei nyt olisi niin kovin paljon aihettakaan, se kun ei maksakaan mitään.

    Ennen oli sellainen asia kuin sosiaalinen kontrolli: kylähullut saivat kyllä omalla kylällä huudella hölmöjä juttujaan, mutta ei heitä siihen kannustettu ja jos oikein räävittömäksi rupesivat niin suljettiin yhteisön ulkopuolelle. Nettiaika on tuonut mukanaan ilmiön, jossa eri kylien kylähullut voivat huudella päättömyyksiään sekä toisilleen että kimpassa, ja vaikka normaaleilla käytöstavoilla varustetut ihmiset pysyvätkin näistä öykkäreistä mielellään kaukana, niin hämmentävän paljon tuntuu öykkäreille riittävän sekä kirittäjiä että peesaajia.


    1. Kaikkiahan varmasti ärsyttää vaikka miten moni asia, ja rikosilmoituksen voi tehdä vaikkei nyt olisi niin kovin paljon aihettakaan, se kun ei maksakaan mitään.

      Ja sitten jossain vaiheessa rikosilmoituksen vastaanottaminen tulee muuttumaan maksulliseksi. Hinta sovitetaan varmasti sellaiseksi, että köyhä kärsii epäoikeudenmukaisuuden nahoissaan ennemmin kuin tekee sen rikosilmoituksen. Joka ei välttämättä johda mihinkään ja siitä ei kannata maksaa.

      No eihän näin voi käydä, että rikosilmoituksen tekemisestä pitäisi maksaa, että se etenisi? Vai? Itse kysyisin lähinnä tässä nykyisessä suomi oy ab:ssä. Että milloin tämä on mahdollista? Toki sitä ennen pitää potkia varmaan jokunen perustuslaki kumoon ja valaa se uudelleen ohjeiden mukaan, jotka tulleet no ties mistä. Mutta eiköhän se onnistu tulevaisuudessa.

      Tästä mallia vaikka kyseessä ei nyt ole vielä edes rikoksesta:

      https://www.verkkouutiset.fi/ksml-kuluttajavalitus-saattaa-muuttua-maksulliseksi/

      Ja tuolleen maksullisuutta tullaan sovittamaan moneen muuhunkin pikkuhiljaa jolloin köyhimmät pitäkööt turpansa kiinni ja kärsikööt.

  2. Virva Itäranta
    13.4.2019, 09:16

    Tässä asiassa olet taas niin ytimissä kuin niihin voi päästä. “Haittaisänmaalliset”-nimitys kruunaa kattauksen. Melkein kuolisin nauruun, ellei samalla itkettäisi.

    Mikä harava on raapinut kokoon tällaisen kasvavan kansanjoukon, joka pyrkii istumaan kaikkien toisin ajattelevien naamalle? Nyt mennään jo oikeusasteisiin. Ja uskon kyllä sinun olevan oikeassa. Tapaukset tulevat jatkossa lisääntymään ja työllistämään jo muutenkin ylityöllistettyä poliisikuntaa. Oma ego lienee niin pieni, että se vaatii korkeimman oikeuden kohotakseen lattianrajasta.

    Miksi sitten “niljaiset vihervassarit” tai raiskattaviksi vaadittavat “suvakkihuorat” eivät ole näkyvästi ja julkisesti haastaneet haukkujiaan? Miksi he ovat vain antaneet olla? Ovatko he viisaita vaikenijoita? Pitävätkö he juttuja niin tyhminä, ettei niistä kannata ottaa itseensä? Vai eivätkö vain halunneet päästä pirua valloilleen? Joka tapauksessa se on jo irti.

    Tämä oikeusjuttu on taas yksi niistä reijistä, jotka päästävät lisää pahaa ilmaa sisään. Risikon peukku rajakkien teltalla, suojellut (saako sitä sanaa nyt enää julkisesti sanoa?) marssit lippuineen ja sallittu öyhötys nettisivuilla ovat niitä muita.

    Mikä syy tässä maassa on edistää ja tukea tällaista toimintaa poliisia, valtiovaltaa ja oikeusasteita myöten?

    1. Voisinpa alkaa haastamaan oikeuteen jokaisen, joka minua kommariksi tai suvakiksi nimittää. Rahantuloa ei voi estää. Mutta milläpä nuo sosiaalitapaukset korvauksia maksaisivat.

    2. Se on kuluneen 30 vuoden hallitusten toiminnan tulosta. Eriarvoistaminen on jatkunut pitkään, ja muutama kylähullu sitten kerää taakseen maltillisempia henkilöitä jotka ovat kokeneet kenties oikeita vääryyksiä mm. lisääntyvän köyhyyden ja työttömyyden takia. Ja nämä ovat nimenomaan jo heidän lapsiaan jotka ovat koko elämänsä eläneet köyhyys yms. loukuissa eikä heillä ole ikinä ollut toivoa mistään. Ja lohduttomalta se näyttää tulevaisuuskin.

      Työttömiä nuoria valtavasti pakahtuu toimettomuuteen kun ei ole edes töitä, saatika vapaa-ajan toimintaa ja samalla suurimmat ikäluokat yltäkylläisyydessä velattomissa asunnoissaan nauttivat vuosikymmeniä toimettomana loma… anteeksi, eläkeellä.

      Samalla kun köyhät maksaa penninsä valtaville vuokra-asuntoyhtiöille vuokrana, vaikka oman ostaminen olisi edullisempaa. Mutta sekin tehty lähes mahdottomaksi pari vuotta sitten säädettyjen lakien myötä, eli vaaditaan se neljännes pääomaa vakuuksina tai säästöinä. Ja nykynuorilla ei ole esim. vanhempia joilla olisi omaisuutta jota voidaan pantata, koska hekin ovat koko elämänsä asuneet vuokralla samoissa valtavissa vuokra-asuntoyhtiöissä. Vielä 2v sitten pystyi ostamaan ilman ulkoista apua tai vuosikymmenien säästöjä asunnon.

      Tällaiset asiat heitä siis hiertää, ja nyt ne tulee siis esiin.

      1. on thin ice
        13.4.2019, 11:45

        Trump pääsi valtaan nimenomaan yhteiskunnallista turvattomuutta kokeneiden, enimmäkseen valkoisten amerikkalaisten äänillä. Jotkut yhteiskuntatutkijat ovat jopa muutaman vuosikymmenen ajan – yhtäaikaa neoliberalismin maailmanvalloituksen kanssa – varoitelleet, että ihmisten yhteiskunnallinen turvattomuus johtaa enemmin tai myöhemmin mm äärioikeiston comebackkiin. Ja nyt näemme, että juuri näin on jo myös Euroopassa tapahtumassa. Ihmisten taloudellinen eriarvoisuus on mantereellamme lisääntynyt. Eikä vähiten neoliberalistisen talousideologian ohjeilla harjoitetun politiikan takia. Myös meillä valtapolitiikka tiukkoine menokureineen ja hyvinvointivaltion sekä julkisen sektorin rahoituspohjan jatkuvilla veroleikkauksilla ohennuksineen on polarisoimassa kansakunnan varakkaaseen vähemmistöön ja toimeentulonsa kanssa sinnittelevään enemmistöön. Ja kuten tiedetään, voimakkaasti eriarvoistunut yhteiskunta mahdollistaa yhteiskunnallisesti turvattomimman = taloudellisesti heikoimmssa asemassa olevien monenkirjavan hyväksikäytön, ns exploitaation. Usein hyväksikäyttö on taloudellista (esim sosturvaa vain työsuorituksia vastaan tai työn tilaaja maksaa tekijälle mitä haluaa jne). Kuitenkin esim vaalitenttien perusteella varinkin oikeisto haluaa eriarvoistavan talouskuri- eli austeritytalouspolitiikan jatkuvan myös seuraavassa hallituksessa. Lisäksi verotus on keskeinen instrumentti, kun päättäjät tekevät yhteiskunnallista valintaa tasa-arvoisempaan tai eriarvoisempaan suuntaan:
        https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4067288-oikeudenmukaisempi-verotus-on-mahdollista

    3. Moderni irtolainen
      13.4.2019, 10:50

      “Miksi sitten ”niljaiset vihervassarit” tai raiskattaviksi vaadittavat ”suvakkihuorat” eivät ole näkyvästi ja julkisesti haastaneet haukkujiaan? Miksi he ovat vain antaneet olla? Ovatko he viisaita vaikenijoita? Pitävätkö he juttuja niin tyhminä, ettei niistä kannata ottaa itseensä? Vai eivätkö vain halunneet päästä pirua valloilleen? Joka tapauksessa se on jo irti.”

      Kyse ei käsittääkseni ole siitä, että kukaan (tai ainakaan kaikki) olisivat vain “antaneet olla”. Päinvastoin, hyvin moni meistä on yrittänyt asioita – ja hyvin paljon vakavampiakin kuin pelkkiä haukkumisia; puhun nyt esimerkiksi suorista ja peittelemättömistä tappouhkauksista – viedä poliisille, ainoastaan kohdatakseen 1) rikosilmoitusta tekiessä vähättelyä, suoranaista pyrkimystä puhua pois sen tekemisestä “koska ei kuitenkaan ole resursseja ottaa tutkintaan”, 2) sen, että esitutkintaa ei koskaan aloiteta saati oikeuteen asti päästä.

      Lokkan tapauksessa on mahdotonta olla saamatta sitä vaikutelmaa, että Oulun poliisi ja oikeuslaitos suorastaan haluavat Lokkan tapaan “näpäyttää” ärsyttäviä väärinajattelijoita. Muuta en kykene keksimään.

      1. juuri noin se menee. Ja naisten nimittely huoriksi on tosi yleistä, jo yläasteella tytöt jakautuvat kuulemma “huoriin” ja “pihtarihuoriin”. Harva jaksaa siihen puuttua, hedelmällisessä iässä oleva nainen saisi ravata poliisilaitoksella kerran viikossa.

    4. Risto Pukari
      13.4.2019, 11:26

      Tuloton ammattikusipää voi haastaa kenet tahansa valtion piikkiin, eikä heiltä saa korvauksia perityksi kukaan. Normaalikansalainen joutuu maksamaan kulunsa itse … ja vastapuolen kulut hävitessään. Tässä en viittaa mitenkään kaupunginvaltuutettu Lokkaan vaan puhun asiasta yleisesti.

    5. Anukatariina Solonen
      13.4.2019, 12:20

      Kyllä moni on ilmoittanut, mutta poliisi ei ole edes ottanut tutkittavaksi vähäisyyden takia – mikä onkin se tämän kärhämän väliratkaisun huutavin epäkohta.

Kommentointi suljettu.