Miten temppu tehdään
Eilinen MOT oli korutonta kertomaa vanhustenhoidon nykytilasta. Kun laitoshoitoa takavuosina ruvettiin purkamaan, niin se tapahtui suurien lupausten säestämänä. Julistettiin kodin olevan vanhukselle ehdottomasti paras paikka ja luvattiin siirtää laitoshoidosta säästyneet resurssit kotihoitoon.
Lupauksia ei pidetty, ja nyt kotihoitoyhtiöt laittavat jopa ilman hoitolan koulutusta olevia taksikuskeja ja vartijoita hoitamaan vanhuksia. Tämä onnistuu ketjuttamalla palvelut niin, että palvelun ostanut kunta ei tiedä kuka vanhusten kotona käy.
Vantaan kaupunki osti vanhusten hoivapalveluita Diakoniasäätiö Foibelta. Foibe puolestaan osti turvapuhelinpalvelut alihankintana Stella Kotipalvelut Oy:ltä. Stella oli ulkoistanut turvapuhelinpalvelujen hälytyskäynnit Avarn Security Oy:lle, jonka vartijat kävivät ihmisten luona pukeutuneena Stellan liiveihin ja vaikuttaen Stellan palveluksessa olevilta. Vartijoita lähettävällä Avarnilla ei ollut sosiaali- ja terveysalan toimilupaa. Vantaan kaupunki oletti, että turvahälytyksiin lähetettiin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia.
Näin voidaan “hoitaa” yhden kaikkein heikoimmassa asemassa olevan ihmisryhmän asioita. On olemassa toinenkin ihmisryhmä, jolle voi tehdä mitä tahansa ja jonka asioita voi hoitaa käytännössä kuka tahansa. Se ryhmä on kuntouttavaan työtoimintaan ohjattavat pitkäaikaistyöttömät.
Lain mukaan kuntouttavalla työtoiminnalla ei saa korvata palkkatyötä eikä vääristää kilpailua. Näin tehdään kuitenkin ihan yleisesti, kun kunnat perustavat työpajoja, joissa rikotaan molempia lainkohtia. Pajojen työttömät toimivat usein kunnan kiinteistönhoitotehtävissä, jotka pitäisi hoitaa palkkatyönä. Pajat myös kilpailevat yrittäjien kanssa valmistaessaan tuotteita ja myydessään vaikkapa puutarhatyöntekijöitä, joille ei tarvitse maksaa palkkaa.
Tämä kaikki on tuttua pitkäaikaisille lukijoilleni. Nyt kuntouttavassa työtoiminnassa näyttää olevan tekeillä uusi aluevaltaus, kun itse kuntouttavan työtoiminnan järjestämistä ruvetaan kilpailuttamaan. Kymenlaakson sote-kuntayhtymä Kymsote kilpailuttaa kuntouttavan työtoiminnan maakunnassa, kertoo Kouvolan Sanomat. Periaatteessa kaikki kynnelle kykenevät voivat osallistua kilpailutukseen ja mukaan halutaan sekä isoja että pieniä toimijoita.
Toivottavasti kuntayhtymässä luetaan lakikirjaa ennen kuin kilpailutuksesta tehdään päätöksiä. Kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain 6 §:n mukaan kuntouttavan työtoiminnan järjestää kunta. Kunta voi järjestää työtoiminnan itse, tekemällä kirjallisen sopimuksen sen järjestämisestä toisen kunnan tai kuntayhtymän taikka rekisteröidyn yhdistyksen, rekisteröidyn säätiön, valtion viraston tai rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan kanssa.
Kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yritykseltä. Ei siinäkään tapauksessa, että yritys olisi alihankintaketjun viimeisenä, sillä laki on yksiselitteinen. Tätä lainkohtaa rikotaan kuitenkin avoimesti monessa paikassa. Se tapahtuu kätevästi ketjuttamalla ihan samalla tavalla kuin vanhustenhoidossa on tehty.
Kunta ostaa kuntouttavan työtoiminnan järjestämisen vaikkapa yhdistykseltä tai säätiöltä, joka ohjaa työttömät perustamaansa yritykseen töihin erilaisiin alihankintatehtäviin. Alihankintaketju voi olla paljon pitempikin, mutta siellä loppupäässä työttömät pussittavat ruuveja tai valmistavat jotain myyntiin menevää tuotetta. Työttömät ovat virallisesti sosiaalipalvelun asiakkaita, mutta käytännössä palkattomia työntekijöitä. Yritys menestyy, sillä kukaan ei voi kilpailla sellaisen kanssa, jolla ei ole työvoimakuluja ja joka vielä saa jokaisesta työntekijästäään 10,09 euroa päivässä valtiolta.
Kilpailuttaminen on valttia ja bisnes pyörii heikoimmassa asemassa olevan kustannuksella.
Orjuuden määritelmä tulisi ottaa uudeleen tarkasteluun.
Luin jostain myös määritelmän “ihminen ei enää ansaitse olla Homo Sapiens vaan Homo Absurdus”!
Verkossa ilmestyvässä paikallislehdessä Puheenaiheet.fi Anne Hietanen kirjoittaa ja hyvin kirjoittaakin:
Kuntouttavaa työtoimintaa ei saa hankkia yrityksiltä. Tällä pyritään siihen, että kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden työpanosta ei käytetä taloudellisen voiton tuottamiseen. Jos yhdistys tai säätiö harjoittaa elinkeinotoimintaa, nekin voidaan katsoa yrityksiksi. Sama pätee avoimilla markkinoilla oleviin liikelaitoksiin.
Ministeriön ohjekirjeen mukaan toiminnan tavoitteena on oltava asiakkaiden työ- ja toimintakyvyn parantaminen niin, että asiakkaat voisivat osallistua julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön.
Toimintaa ei ole tarkoitettu niille työttömille, jotka kykenevät osallistumaan julkisiin työvoimapalveluihin tai työhön. Heidän aktivointisuunnitelmiinsa on sisällyttävä laissa ensisijaisiksi määriteltyjä palveluita, esimerkiksi työkokeilua ja palkkatuettua työtä, ellei työtön kykene suoraan työllistymään avoimille työmarkkinoille.
Eduskunnan apulaisoikeusasiamies on linjannut, että pelkkä työttömyys ei oikeuta päätelmään, että ihmisellä on elämänhallinnan tai työ- ja toimintakyvyn rajoituksia.
Minkähänlaista säätiön toiminnan pitäisi olla, jotta sen katsottaisiin harjoittavan elinkeinotoimintaa?
Säätiöllähän ei periaatteessa ole omistajaa eli lähtökohtaisesti se ei voi tuottaa voittoa kenellekään, joten ilmeisesti elinkeinotoiminnasta voi olla kyse, vaikkei voittoa tehtäisi.
Käytännössä esimerkiksi Eduro-säätiön kerrotaan kuuluvan Rovaniemen “kaupunkikonserniin”. Eduron massiivinen laitos tuottaa halpatyövoimalla logistiikkapalveluja mm. ruotsalaiselle Favoptic-yhtiölle. Eduron osaava “henkilöstö” tarjoaa alihankintatöitä eri tuotanto- ja palvelualoille Rovaseudun alueella, yrityksille, yhteisöille ja yksityisille asiakkaille. Edurolla on omat markkinointiasiantuntijat ja se mainostaa esimerkiksi messuilla ja julkaisee omaa lehteä.
Eduron miljoonien eurojen liikevaihto raketoi aika mukavasti jo vuonna 2017 pakkohaastattelujen ja Lapin alueellisen työllisyyskokeilun ansiosta. Vuoden 2018 aktiivimallilla kuorrutettua tilinpäätöstä ei ole vielä saatavilla.
Voisikohan säätiön katsoa yritykseksi, jos sen elinkeinona on maksimoida Rovaniemelle imuroitavat valtion rahat? Edurohan tuottaa hyötyä meille kaikille. Eduro sijoittaa kaupungin infraan ja työllistää ohjaajien armeijaa. Kaupunki säästää kuntaosuuksissa.
Ja mikä tärkeintä, Eduro auttaa ihmisiä. Nettisivujen mukaan onnistumisprosentti on “useimmissa palveluissa yli 80%”. Tilinpäätöksestä selviää, että työnhakijan siirtymä palvelusta toiseen katsotaan onnistumiseksi. Kun työtöntä potkitaan uravalmennusten, työkokeilujen ja kuntouttavan välillä, on siinä Eduro onnistunut jo monta kertaa!
Kuntouttavaan työtoimintaan ei saisi pakottaa henkilöä joka kykenisi osallistumaan julkisiin työvoimapalveluihin, mutta Edurolla pakotetaan sulavasti työkokeilusta kuntouttavaan. Työkokeilijat ja kuntoutettavat istuvat jopa samassa työtilassa vierekkäin. Ilmeisesti työkokeilija istuu tavalla, johon kuntoutettava vieressä ei kykenisi.