Aktiivisuutta ja kuntoutusta

Kun hallitus saadaan muodostettua, niin sekä työministerille että sosiaali- ja terveysministerille on tiedossa paljon töitä. Nostan esille kaksi asiaa, joita pidän työttömien oikeudenmukaisen ja yhdenvertaisen kohtelun kannalta tärkeimpinä. Ensimmäinen on aktiivimallin purkaminen ja toinen kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain korjaaminen sellaiseksi, että väärinkäytökset saadaan loppumaan.

Aktiivimallin epäonnistuminen alkaa käydä selväksi myös sen innokkaimmille kannattajille. Kelan tutkimusblogi kertoo, että työmarkkinatuen saajista vain 39 prosenttia onnistui täyttämään aktiivisuusehdon. Suunnilleen puolet onnistuneista täyttivät ehdon osallistumalla lyhytkestoiseen työvoimakoulutukseen eli niille käsipäiväkursseille, joista hyötyy vain kurssin järjestäjä. Kerran alentamispäätöksen saaneet onnistuivat täyttämään ehdon yhtä huonosti seuraavillakin tarkastelujaksoilla.

Aktiivisuusehto on siis vaikea täyttää, ja erityisen vaikeaa se on ikääntyville ja syrjäseuduilla asuville. Laki kohtelee eriarvoisesti ihmisiä, joten se ei täytä perustuslain vaatimuksia yhdenvertaisesta kohtelusta.

Jos lukijoiden joukossa on vielä joku, joka luulee aktiivisuusehdon täyttyvän pelkällä työnhaulla, niin hänen työkykynsä on alentunut niin paljon, että hän kaipaa elämänhallinnan jämäköittämistä kuntouttavassa työtoiminnassa.

Kuntouttavasta työtoiminnasta annettu laki on surullinen esimerkki laista, jonka noudattaminen on erkaantunut lain kirjaimesta ja hengestä jo aikoja sitten. Lain mukaan kuntouttava työtoiminta on sosiaalipalvelua, eikä siihen saa ohjata tervettä ja työkykyistä henkilöä, joka kykenee työhön ja julkisiin työvoimapalveluihin. Se on viimesijainen palvelumuoto, joten ensin on tarjottava palkkatyötä ja kaikkia muita palveluja. Kuntouttava työtoiminta tulee kysymykseen vasta silloin, kun työtön, Te-toimisto ja kunta yhdessä arvioivat, että henkilö ei työ- ja toimintakykynsä
asettamien rajoitusten vuoksi voi osallistua työvoimapalveluihin tai työhön.

Tätä lain määräystä rikotaan kunnissa surutta. Käytännössä kunnat seuraavat niin sanotulta sakkolistalta niitä työttömiä, joiden työmarkkinatuesta kunta joutuu maksamaan omana osuutenaan eniten. Listalla olevat kutsutaan kukin vuorollaan laatimaan aktivointisuunnitelmaa, johon merkitään kuntouttava työtoiminta. Kukaan ei missään vaiheessa tutki työttömän työkykyä, joten terveet ja työkykyiset löytävät itsensä risusavotasta tai muusta palkattomasta työstä.

Näin kunta saa palkatonta työvoimaa korvaamaan palkkatyönä tehtävää työtä. Samalla se säästää työmarkkinatuen maksuosuudesta ja saa sen lisäksi valtiolta 10,09 euroa päivässä jokaisesta kuntouttavassa työtoiminnassa olevasta. Kunnan siis kannattaa ihan taloudellisista syistä olla noudattamatta lakia, jonka noudattamista ei muutenkaan valvota kunnolla.

Joskus sentään valvotaan, mutta se vaatii työttömän omaa aktiivisuutta. Tämä viime elokuussa annettu eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu toteaa lainvastaiseksi juuri edellä kuvaamani menettelyn. Tämä päätös pitäisi oikeastaan lähettää kaikkiin kuntiin tiedoksi ja noudatettavaksi.

Siinäpä tuleville ministereille työsarkaa.

***
Blogiuudistukseen jääneen bugin takia linkit eivät automaattisesti avaudu uudeksi välilehdeksi, vaan se vaatii erillisen klikkauksen. Tämä vika korjataan mahdollisimman pian.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (46)
  1. Pitkäaikaistyötön
    17.5.2019, 09:57

    Muistuttaisin vielä, että aktiivileikkurimallin syvin ja suurin epäoikeudenmukaisuus on siinä, että valituksi tuleminen (työhön, kurssille) ei ole työttömän omissa käsissä. Hänellä ei ole siinä prosessissa sanansijaa, mutta hän saa kuitenkin rangaistuksen muiden ihmisten (valitsijoiden) päätöksistä.

    Ihan yhtä hyvin voisimme laatia absurdin lain, että auringon on paistettava pilvettömältä taivaalta 17.5., mutta jos sinä päivänä sataakin vettä tai edes tuulee, kaikkien ihmisten, joiden sukunimi alkaa S-kirjaimella, on vedettävä itsensä narunjatkoksi. Siinä sitten S-kirjaimiset pureskelisivat jännittyneinä kynsinauhojaan odottaessaan, millaisena se 17.5. valkenee. He itse eivät voi asialle mitään. Se sää on mitä on.

    1. Huh, selvisin! 🌞😁. Aktiivimallista en…

    2. Työttömyysturvan porrastus voisi korvata aktiivimallin
      SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne suhtautuu esitykseen varovaisen myönteisesti.

      “työttömyysturvan aleneminen patistaisi sitten etsimään uusia töitä tai koulutusta työllistymisen mahdollistamiseksi.

      https://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/a/6dbe288d-1732-472f-8df8-1a50f399c063

      1. No voi prse. Sama paska eri paketissa.

      2. Työttömyysturva on jo nyt porrastettu!

  2. Hieman kyllä nakertaa uskottavuutta koko meidän järjestelmältä kun kunnat saavat perseillä tuon kuntouttavan työtoiminnan kanssa miten haluavat eikä siitä sankioita tule. Pitäisi lyödä niin isolla kepillä kuntia sormille, että ensimmäisen saatua laskun käteen muut lopettaisivat välittömästi ja ne jotka eivät ole kerinneet vielä aloittaa eivät uskaltaisi edes harkita moista.

    1. työtöntyötön
      17.5.2019, 10:24

      Kannatan! Valtiolta käsittämättömän ponnetonta toimintaa antaa kuntien toimia näin vuodesta toiseen.

    2. Vahvemman oikeus
      17.5.2019, 11:14

      Tämähän on kokoomuksen suunnitelman mukaista kuitenkin, että kunnat saavat ilmaista työvoimaa rikkomalla lakia, jonka rikkominen ei ole rangaistavaa.

Kommentointi suljettu.