Ei tule mitään

Hallitusohjelma julkaistaan huomenna, mutta jo monta päivää ovat erityisesti iltapäivälehdet tienneet kertoa hallituksen epäonnistuvan. Kokoan tähän tärkeimmät perustelut, jotta voitte osallistua keskusteluun lukematta niitä uutisia. Tärkeintähän on sivuuttaa kaikki vähänkään positiiviselta vaikuttava ja etsiä syitä tulevaan epäonnistumiseen.

Verotuksen suhteen epäonnistutaan täydellisesti. Suurituloisten solidaarisuusveroa jatketaan, ja se on tietenkin väärin. Ei käy laatuun, että hyvätuloiset joutuvat maksamaan, koska he tarvitsevat rahansa itse.  Pieni- ja keskituloisten tuloverojen kevennykseen on varattu 200 miljoonaa, ja sekin on väärin. Juuri hehän käyttävät eniten yhteiskunnan palveluja, joten heidän kuuluu ne myös veroillaan kustantaa.

Pienituloisille palkansaajille, eläkeläisille ja yrittäjille on tulossa työn vastaanottamiseen kannustava työtulotuki eli negatiivinen tulovero. He voivat siis saada verojen maksun sijaan veronpalautusta. Tämä on ehdottomasti väärin, sillä ainoa toimiva työn vastaanottamisen kannustin on keppi. Tästä on hyvänä esimerkkinä aktiivimalli, jonka positiivisia vaikutuksia ei sinnikkäistä etsinnöstä huolimatta ole löytynyt, mutta jonka on pakko olla hyvä, koska Juhana Vartiainenkin on niin sanonut.

Alle tuhannen euron eläkkeisiin on tulossa 50 euron korotus. Tästä puhuttaessa on tärkeää muistaa sanoa, että siihen sitten kutistui se Rinteen vappusatanen. Jos joku yrittää sanoa, että se satasen korotus luvattiin useamman vuoden aikana, niin ei pidä olla kuulevinaan. Muutenkin juuri pienimpien eläkkeiden korottaminen on väärin. Ei käy laatuun, että naapurin minua köyhempi eläkeläinen saa viisikymppisen, mutta minä en.

Asuntolainan korkovähennys poistuu kokonaan tällä hallituskaudella. Tämä on verinen vääryys, sillä joskus ammoin asuntonsa ostaneet saivat vähentää lainan korot kokonaan. Tästä asiasta puhuttaessa pitää aktiivisesti unohtaa, että nykyisin lainojen korko on lähellä nollaa ja korkovähennys on käytännössä tarpeeton.

Tupakan ja alkoholin verotus kiristyy, eli taas mennään tavallisen kansalaisen kukkarolle. On jokaisen kansalaisen oikeus juoda halpaa viinaa ja polttaa tupakkaa, ja yhteiskunnan tulee vastata hoitokuluista.  Polttoaineen verotuksen koventaminen on hirveä asia, sillä kukaan ei pysty maksamaan 20 litran kertatankkauksesta kokonaista euroa enemmän kuin nyt. Oli se uusi auto sen verran kallis, että ei tule riittämään rahat sillä ajamiseen. Pitää myös unohtaa, että yleensä myös työmatkavähennykset ja oman auton käytöstä maksettavat kilometrikorvaukset nousevat polttoaineen hinnan nousun perässä pienellä viiveellä.

Oppivelvollisuuden laajeneminen toiseen asteeseen on kallis katastrofi. Jokainen tietää, että ainoa oikea tapa parantaa opetusta on leikata kaikista koulutusmäärärahoista varhaiskasvatuksesta yliopistoon. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttaminen myös työttömien lapsille opettaa heille, että he ovat yhdenvertaisia parempiosaisten lasten kanssa, ja lukion tai ammattikoulutuksen mahdollistaminen kaikille vanhempien tuloihin katsomatta on resurssien tuhlausta. Ei se köyhempi aines mitään kuitenkaan opi, vaan on vain hidastamassa parempiosaisten oppimista. Joku köyhän lapsi saattaa vieläpä osoittautua lahjakkaaksi, ja se heikentää muiden mahdollisuuksia tulevalla työuralla.

Näillä neuvoilla pääsee hyvään alkuun keskustelussa. Jos joku yrittää vielä puolustella tulevaa hallitusohjelmaa, niin aina voi sulkea silmät ja korvat ja ruveta huutamaan sosialismista. Kannattaa myös mainita, että matkalaukku on jo pakattu ja tämä kommunistimaa saa yrittää pärjätä ilman minua. Takaisin tulen vasta sitten, kun sairaus pakottaa hakeutumaan yhteiskunnan tarjoamaan hoitoon.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (82)
  1. seppo mahkonen
    2.6.2019, 10:18

    Jus näin. Iltapäivälehdillä pitää aina olla joku hampaissa. Samoin eri alojen “asiantuntijat” meuhkaavat naamavaahdossa. Itse eivät pistä rikkaa ristiin.

  2. Naulankantaan meni.

Kommentointi suljettu.