Niin muuttuu mieli

-Ei lypsävää lehmää kannata myydä, sanotaan meillä maalla. Ja jos meillä on tuottamatonta tai myymiskelpoista omaisuutta, niin miksi sitä ei Sipilän hallitus pistänyt ”lihoiksi”, kun kaikesta jouduttiin leikkaamaan. Kun omaisuus on myyty, niin se on sitten siinä. Saadut rahat pitäisi vähintäänkin sijoittaa tuottavasti. Nyt ei siltä näytä ollenkaan.

Näin kirjoitti Paula Risikko muutama päivä sitten Pohjalaisen yleisönosastossa. Vähän samantantapaisia on myös Petteri Orpo jo puhunut, joten kokoomuksessa ollaan joko tulossa järkiinsä tai opettelemassa oppositiossa olemista. Oppositiopolitiikkaanhan kuuluu kaikkien hallituksen aikeiden vastustaminen, vaikka itse olisi hallituksessa ollessaan toteuttanut täsmälleen samanlaista politiikkaa vielä huonommin tuloksin.

Sipilän hallitus totisesti pani lihoiksi lypsäviä lehmiä, kuten Yle kertoi jo vuosi sitten. Myynnistä saadut rahat hallitus käytti valtiontalouden paikkaamiseen ja vanhojen velkojen takaisinmaksuun. Lisäksi hallitus ohjasi huomattavan osan valtion omistuksista Vake Oy:lle, joka perustettiin hallituksen omaksi budjetiksi. Sinne siirrettiin myytäviksi tarkoitetut valtion omistukset, ja myynnistä saadut rahat päätettiin jättää yhtiöön eli eduskunnan budjettivallan ulkopuolelle. Rahojen käytöstä päättää hallitus, joten hallitus sai ikioman budjetin omia hankkeitaan varten. Kerroin asiasta tuoreeltaan joulukuussa 2016.

Nyt oppositioon joutununeessa kokoomuksessa on huomattu tällaisen toiminnan mielettömyys. Kun omaisuus on myyty, niin se on sitten siinä. Kun Rinteen hallitus aikoo nyt myydä valtion omistuksia kolmella miljardilla eurolla, niin se on tuomittavaa.

Sipilän hallitus siirsi omaisuutta Vake Oy:n myytäväksi ja päätti saatujen rahojen käytöstä itse ohi eduskunnan budjettivallan. Omaisuutta myytiin jopa alle käyvän hinnan, kuten kävi Raskoneen kaupassa. En tiedä vieläkö nekin rahat ovat Vake Oy:n kassakaapissa, paikattiinko niillä valtiontaloutta vai maksettiinko vanhoja velkoja pois, mutta ainkaan Vake ei ole koko toiminta-aikanaan tehnyt käytännössä mitään. Tätä toimintaa sanottiin taseen laittamiseksi töihin.

Nyt Rinteen hallitus aikoo ohjelmansa mukaisesti myydä omaisuutta ja käyttää rahat mm. maanteiden ja rataverkoston rakentamiseen ja ylläpitoon. Näin rahat siirtyvät taseen yhdestä paikasta toiseen paikkaan. Tätä toimintaa uusi oppositio sanoo lypsylehmien teurastamiseksi.

Onhan siinä tietysti iso ero kuka myy, mihin hintaan, kenelle,  ja mihin rahat käytetään. Kun myydään alihintaan ja rahat syödään tai laitetaan kassakaappiin, niin se on taseiden laittamista töihin. Kun myydään markkinahintaan ja sijoitetaan rahat valtion omaan infrastruktuuriin, niin se on kruununjalokivien ryöstöön verrattavissa olevaa lypsylehmien teurastamista.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (19)
  1. Kalle-Ville Ruohonen
    11.6.2019, 09:48

    Just näin! Siellä meni aikanaan lannoitteet 200 miljoonalla Yaralle, mutta esiintymän arvo oli/on miljardeja! Helppo-Heikkinä huseerasi Häkämies, tuo kruununjalokiven myyntitykki.

    1. Kunnon kommari
      11.6.2019, 11:21

      Lannoitteiden lisäksi meni esimerkiksi niobi, jonka varaan Soklin kaivos oltiin alun perin perustamassa. Asia oli jo eduskunnassa, jota seikkaa ei enää muisteta. Soklin fosforiesiintymä on valtaisa, malmin fosforipitoisuus korkeampi kuin missään muualla (20 %, Siilinjärvellä 8 %) ja malmi on puhdasta raskasmetalleista kuten kadmium.

      Jo näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa se on ilmeisesti liki ainoaa, joka kelpaa peltolannoitteeksi eurooppalaisille, laskeumien ja afrikkalaisen epäpuhtaan fosfaatin saastuttamille pelloille. Se sopii ja on hyväksytty myös luomuviljelyyn. Ruoantuotannolle välttämätöntä malmia riittää kymmeniksi vuosiksi. Sokli on kohta samassa arvossa kuin öljy, esimerkiksi norjalaisille – joille Sokli lahjoitettiin GrowHow-kaupan yhteydessä kokoomusministerin toimesta.

      Sittemmin Soklin lahjaksi saaneet Yaran norjalaiset ylimmät johtajat tuomittiin maan taloushistorian merkittävimmässä lahjusoikeudenkäynnissä. Yhdellekin lankesi vankeutta. Syynä oli juuri GrowHow-kaupan aikana eri puolille maailmaa maksetut lahjukset. Niillä voideltiin kauppoja kun Yara oli ostelemassa eri maiden lannoiteollisuutta.

      Mutta Suomen – maailman korruptoitumattomimman maan – kohdalla tehtiin poikkeus, mikä on tietenkin kivaa, ja kokoomusministeri lahjoitti Soklin hyvää hyvyyttään, joka on oikein mukavaa sekin ja joka muuta väittää on kommari, Putinin trolli sekä joku heterohomo!

  2. Kimmo Paaso
    11.6.2019, 10:06

    Monesti ihmettelen, miten tuollaiset henkilöt kykenevät katsomaan itseään peilistä. Mutta turhaan kyselen, sillä vastaushan on niin ilmiselvä.

    Kysehän on henkilöistä, joilla tosiaankaan ei ole mitään moraalia, oikeustajua ja selkärankaa. Jos noita olisi, he joko eivät nukkuisi kunnolla eivätkä katsoisi peiliin, tai todennäköisimmin eivät ajattelisi ja toimisi näin.

    Halveksittavaa porukkaa.

    Ja sellaista riittää, ihan joka puolella ja paikassa…

Kommentointi suljettu.