Liian kova vauhti

– Attendon sopimuksista osassa kate on nolla tai jopa negatiivinen. Sellainen on liikaa vaadittu, että tekisimme vielä tappiota kaupan päälle.

Näin perustelee Attendon Suomen toimitusjohtaja Taloussanomissa tulosvaroituksen antaneen yhtiönsä aikeita neuvotella uusiksi kuntien ja kuntayhtymien kanssa tekemiään sopimuksia hoito- ja hoivapalvelujen tuottamisesta. Jopa kolmasosassa sopimuksista on kuulemma liian alhainen hinta.

Niinpä tietenkin on. Kuten hyvin muistetaan, niin soteen valmistautunut Attendo muiden isojen yhtiöiden tavoin laajensi toimintaansa ostamalla pois pienempiä kilpailijoita. Attendo on sekä ostanut yrityksiä että perustanut itse uusia hoivakoteja hurjaa vauhtia viime vuosina. Tällä vuosikymmenellä se on rakentanut yli 10 000 uutta hoivapaikkaa Suomessa.

Julkiselta sektorilta osteltiin tiloja ja henkilökuntaa houkuteltiin paremmilla palkoilla. Kunnille tarjottiin kokonaisulkoistuksia, ja monet kunnat tarttuivat tarjoukseen. Tarjoukset olivat pitkäaikaisia ja edullisia, joten tietenkin kunnat kiinnostuivat. Lisäksi soteuudistusta pidettiin varmana asiana, joten varsinkin pienet kunnat halusivat varmistaa palvelujen pysymisen omassa kunnassa. Tämän muun muassa Attendo lupasi.

Niin olisi käynytkin, jos Sipilän hallituksen ajama sote olisi hyväksytty. Kaikki kustannukset olisivat siirtyneet kunnilta valtion maksettaviksi, ja isot yritykset olisivat pystyneet neuvottelemaan yksiköiden toiminnan jatkamisesta. Sipilän hallituksen sotehan perustui siihen, että palvelujen järjestämisvastuussa oleva julkinen sektori olisi vain hyväksynyt palveluntuottajat ja lasku olisi lähtenyt valtiolle.

Sote kaatui, ja samalla kaatui koko rakennelma. Lisäksi vuodenvaihteessa paljastunut hoivakriisi avasi silmät näkemään markkinatalouden raadollisuuden. Kustannustehokkuuden nimissä henkilökuntaa oli karsittu liikaa.

Nyt Attendo kipuilee itselleen epäedullisten sopimusten kanssa ja haluaa neuvotella ne uusiksi. Ei se niin vain käy. Oikeastaan Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen kiteyttää erinomaisesti myös minun näkemykseni asiasta:

– Jos he ovat tarjonneet palveluitaan sellaisilla hinnoilla, joilla toiminta ole riittävän kannattavaa, niin se ei oikeastaan ole meidän asia.

Näinhän se menee. Sopimusoikeus lähtee siitä, että sopimukset on pidettävä. Se koskee myös huonoja sopimuksia. Neuvottelupyyntöihin ei tarvitse edes suostua, ja jos yritys sanoo sopimuksen irti epäedullisuuteen vedoten, niin sitten ruvetaan puhumaan sopimussakosta. Jos yhtiön talous ei kestä huonoa sopimusta, niin sitten se ei kestä. Semmoista on markkinatalous.

Jos Attendo ei hoida sopimusvelvoitteitaan, niin kuntien ja kuntayhtymien on järjestettävä toiminta itse omana työnä. Kun ihan suoraan sanon, niin näin olisi pitänyt tehdä koko ajan ja jättää soteseikkailu kokematta. Sen seikkailun hinta näyttää tulevan odotettuakin kalliimmaksi ihan kaikille. Julkisen sektorin ei tarvitse tuottaa voittoa.

***
Kuten blogijutut aina, niin tämäkin on oma mielipiteeni. Isomman kuvan saamiseksi kannattaa lukea tämä Helsingin Sanomien juttu.

puheenaiheet yhteiskunta
Kommentit (27)
  1. Pitkäaikaistyötön
    21.6.2019, 09:15

    Kovin on lapsekasta: tarjottiin alihintaan ja sitten kiukutellaan muille, kun itse tarjottiin alihintaan. Muitten syy.

    Alihinnan taustalla on toki kuntien sumuttaminen, kun työvuorolistoilta löytyikin oikeiden ihmisten sijaan haamuja. Kun haamut lopulta sulivat päivänvalossa, katekin suli. Mutta se oma rikollisuus ja ahneuskin on toki muitten syy.

  2. Hesari valkopesee:

    Yritykset ovat luvanneet hoitaa hoivan jopa kymmeniä prosentteja halvemmalla kuin mitä kuntien oma palvelu on maksanut. Tämä ei ole yksin Attendon tai muiden hoivayritysten syy, vaan palveluja ostavat kunnat ovat armotta vetäneet hintoja alaspäin.

    Attendo saa syyttää vain itseään. Attendo on pitänyt huolen, että on voittanut tarjouskilpailun hamutakseen itselleen määräävän markkina-aseman. Hinnat nousevat sitten, kun julkinen puoli on kastroitu ja kunnat luopuneet omasta tuotannosta, resursseistaan ja kiinteistöistään. Kuin Berliinin yksityistetty vesilaitos, joka nosti hintoja 30 prosenttia vuodessa. Kun soten valinnanvapaus-yksityistämismalli kaatui, tämä ei ainakaan heti onnistu.

    Muistellaan vaikka vankien terveydenhoitopalveluiden kilpailutusta. Attendo tarjosi lääkäriä 50 sentillä tunti. Tarkoitus ei ollut ketään hoitaa tällä hinnalla, vaan se oli vain kynnysraha tai jäsenmaksu rahakkaisiin laskutuksiin.

    Attendo oli päättänyt saada itselleen Suomen vankiloiden lääkäripalvelut hoidettavakseen. Se tarjosi keikkalääkäreitään vankilaan 50 sentin tuntihintaan. Attendon tarjous herätti ihmetystä ja kummastusta.

    – Sen nyt varmaan jokainen ymmärtää, että kukaan lääkäri ei lähde tuolla tuntihinnalla töihin, toteaa vankiloiden terveydenhoidosta vastaava ylilääkäri Heikki Vartiainen.

Kommentointi suljettu.