Ketään ei kiinnosta

Kansallismielisten liittouma (KL) järjestää elokuussa Turun terrori-iskun muistopäivänä kokoontumisen ja kulkueen, jonka päätteeksi lasketaan kukkalaite Aurajokeen. Tietenkin tapahtuman tarkoituksena on kritisoida uutta hallitusta ja koko valtiovaltaa, koska KL on äärioikeiston koalitio, joka yhdistää hovioikeudessa kielletyn natsijärjestö PVL:n, Soldiers of Odinin ja Suomen Sisun kaltaisia toimijoita.

Ketään ei kiinnosta.

Kansallismielisten liittouma on valmistautunut tähän rauhanomaiseen tapahtumaan kesäleirillä, jonka ampumaharjoituksissa käytettiin maalitauluina vasemmistopoliitikkojen kuvia. Maalitauluiksi päätyivät ainakin pääministeri Antti Rinne ja opetusministeri Li Andersson. Lisäksi maalina oli George Sorosin kuva.

Ketään ei kiinnosta.

Leirille osallistuivat muun muassa Tampereen perussuomalaisten hallituksen jäsen Seikku Kaita, Helsingin perussuomalaisten hallituksen varajäsen Karin Zeiger sekä hovioikeudessa kieltopäätöksen saaneen uusnatsijärjestö PVL:n johtaja Antti Niemi.

Ketään ei kiinnosta.

Mediaa ei kiinnosta, koska on niin kiire irvistellä vappusatasen kutistumiselle, ja kesällä on niin paljon muutakin kiireellistä uutisoitavaa vaikkapa opiskelevista syöttöporsaista. Lisäksi tämän paljastuksen takana on Varisverkoston kaltaisia väkivaltaisia anarkisteja. Ovathan he ainakin kerran vuosia sitten heittäneet pyörätelineen näyteikkunasta sisään ja lyöneet poliisihevosta.

Tässä on siis taas kaksi ääripäätä vastakkain. Toisessa ääripäässä ovat vasemmistolaiset anarkistit ja toisessa isänmaalliset kansallismieliset. On ihan luonnollista, että kansallismieliset isänmaalliset harjoittelevat ampumista vasemmistopoliitikkojen kuviin. On ihan luonnollista, että ampujien joukossa on perussuomalaisia puolueaktiiveja.

Koska mediaa ei kiinnosta, niin kansaakaan ei kiinnosta. Onhan paljon tärkeämpää jakaa sosiaalisessa mediassa meemejä ja kuvia omista kesävarpaista. Lomalle lomps ja mitä ei tiedä, niin sitä ei ole olemassa.

Toivottavasti kuitenkin poliisia ja muita valtiojohdon turvallisuudesta vastaavia viranomaisia kiinnostaa. Sen minä osaan sanoa jo etukäteen, että perussuomalaisten puoluejohto sivuuttaa asian lievällä paheksunnalla. Sattuuhan sitä kaikenlaista kesäistä hupsuttelua.

Eipä kiinnosta minuakaan, vaan lähden katsomaan hiekanveiston SM-kisoja. Kauhistellaan yhdessä yllättäen tullutta iskua sitten, kun joku ministeri joutuu hyökkäyksen kohteeksi.

EDIT 11.7.2019 klo 14.
Poistettu maininta Timo Harakan kuvasta ja lisätty George Sorosin kuvaa koskeva maininta.

***
Koska minua ei kiinnosta, niin ei kiinnosta teitäkään. Siksi tätä juttua ei voi kommentoida. Kuten nykyisin sanotaan, niin jätän tämän vain tähän.

puheenaiheet yhteiskunta
Kommentit (0)