Kun keppi puuttuu

Työministeri Timo Harakka esitteli eilen hallituksen tulevia toimia työllisyysasteen nostamiseksi. Työvoimatoimistojen toimintaa tehostetaan lisärahoituksella ja palkkatuen käyttöä lisätään. Ikävä tosiasia on jo vuosia ollut, että palkkatukeen jo alkujaan liian vähän budjetoitua rahaa jää joka vuosi käyttämättä. Tämä on järjetön tilanne, sillä työttömälle on ihan samantekevää mistä hänen saamansa palkka tulee, kunhan se vain tulee. Edellisen hallituksen aikana lisättiin palkatta, pelkkää työttömyyskorvausta vastaan tehtävää työtä, mutta nyt on tarkoitus tehostaa ja lisätä palkanmaksua.

Tämä on tietenkin kokoomuksen mielestä verinen vääryys ja sosialismia. Työllistää ei kerta kaikkiaan voida muuten kuin kohdistamalla työttömiin ja ay-liikkeeseen kovia keinoja. Työehtosopimusten yleissitovuutta on rajoitettava ja ansiosidonnaista päivärahakautta sekä kotihoidon tukea on lyhennettävä. Sanomattakin on selvää, että aktiivimalli olisi säilytettävä, koska laiskat työttömät eivät muuten mene töihin.

Nyt työttömyden lasku on hidastunut, ja tämä katsotaan tietenkin Rinteen hallituksen syyksi, vaikka hallitus ei ole vielä ennättänyt kunnolla edes aloittaa toimintaansa. Nyt kun keinoja etsitään ja esitellään, niin ne lytätään heti sen tarkemmin tutkimatta. Eihän mikään muu voi toimia kuin keppi ja muut kovat keinot.

Edellisen hallituksen työvoimapoliitikka oli leikkausten ja kepin politiikkaa. Työllisyystilanne saatiin näyttämään paremmalta lisäämällä palkatonta työtä, työttömyystilastot siivottiin määräaikaishaastatteluilla ja Lex Lindströmillä. Uusia työpaikkoja tuli minkä tuli, mutta kasvu ei ollut Sipilän hallituksen ansiota, vaan tapahtui hallituksesta huolimatta yleisen talouskasvun seurauksena. Nyt kun kasvu on hiipumassa, niin myös työttömyyden väheneminen hidastuu.

Tämä näkyy työttömyysturvan rakenteessa. Helsingin Sanomien mukaan pelkkää perusturvaa eli peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea maksetaan ensimmäistä kertaa historiassa enemmän kuin ansiosidonnaista päivärahaa. Tämä kertoo siitä, että vähän aikaa työttöminä olleet ja helposti työllistyvät ovat jo työllistyneet. Jäljellä ovat vaikeasti työllistyvät pitkäaikaistyöttömät, joiden työllistymiseen auttaisi juuri työnantajille maksettava palkkatuki.

Mutta kuten sanottu, niin tämä on kokoomuksen mielestä sosialismia, ja ainoaa oikeaa työllistämistä on tukien leikkaaminen. Töihin on mentävä vaikka niitä ei olisikaan. Kyllä rupeaa olematonkin työ maistumaan, kun annetaan tarpeeksi keppiä.

Jos keppi puuttuu, niin silloin puuttuu kaikki. Oikeiston perinteinen keino on kannustaa hyväosaisia rahalla ja vähäosaisia rankaisemalla. Tämä ajattelu on juurtunut niin syvälle, että jopa työnantajille annettava palkkatukiraha on sosialismia. Pienyrittäjät ovat jo vuosia kertoneet, että suurin työllistämisen este on rahan puute. Varsinkin ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on oikeasti iso riski, mutta jos siihen kannustetaan palkkatuella, niin kynnys alenee. Tätä ei haluta uskoa, koska se kepin antaminen työttömille miellyttää enemmän.

Jos keppi puuttuu, niin silloin puuttuu kaikki.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (63)
  1. Minua myös ihmetyttää vuorotteluvapaajärjestelmän romutus. Tai onhan se vielä olemassa, mutta pitikö siinä olla työuraa takana 20 vuotta nykyään :O Sehän on kuitenkin hyödyntänyt kaikkia: pitkään työelämässä olleet ovat saaneet tilaisuuden hengähtää ja tehdä ehkä jotain muuta välillä ja tilalle on pitänyt paikata työtön. Tosin tiedän, että ainakin julkisella sektorilla sitä on käytetty väärin ja itsekin olen ollut nimellisesti päivän työttömänä ja sen jälkeen määräaikaista työsuhdetta ollaan voitu jatkaa sillä verukkeella, että olen vuorotteluvapaan sijainen. Mutta nyt sijaisuuden ehdoissa onkin, että tulee olla ollut 90 päivää työttömänä. Voisiko tuossa 20 vuoden säännössä tulla ihan pikkuisen alaspäin?

    1. Yks väärin käytetyimmistä työllistämistoimista. Tietysti ihana juttu työttömille sukulaisille ja tutuille.

  2. Kirjoitat taas vähän, mutta asiaa, ei vain jaksa ymmärtää näitä kepittelyjä, esimerkiksi Sinuhe Wallinheimon ulostulo mediassa on taas sitä luokkaa, että sen voi sanoa olevan jo luokatonta. Hänkin hyväosainen ei tekisi muuta kuin syöksisi pienituloiset pahempaan aallokkoon, missä jo ovat. Tuo ansiosidonnaisen porrastaminen on kaikkein röyhkein ehdotus, kun olemme maksaneet vuosikymmeniä jäsenmaksuja ja työttömyysvakuutusmaksuja, että saamme turvaa tarvittaessa. Osa-aikaisesta työstä tulevalle myös ansiosidonnainen on olemattoman pieni eikä riitä elämiseen! Tässä yritetään saada “toista aktiivimallia” voimaan ottamalla tukia porrastetusti pienemmiksi, sama mekanismi aktivointilaissa. Se ei vain tunnu menevän porvareiden paksuun kalloon, että kaikille ei ole töitä, ei vain yksinkertaisesti ole. Pitäisi auttaa firmoja työllistämisessä eikä jatkuvasti kiusata työttömiä.

    1. Kimmo Paaso
      24.7.2019, 13:46

      Sinuhe Wallinheimo on taasen yksi esimerkki suomalaisesta Äänestys kulttuurista ja korkeasta intelligenssistä😝🤣

      Valitaan edustajaksi rahaa rutkasti tahkonut urheilija, joka on siis osoittanut kykynsä olemalla huippu-urheilija ja jäämättä kiinni kielletyistä aineista. Ja tietysti koksu… 😅

      Kyllä sellainen tietää miten kansaa edustetaan ja johdetaan.

      Etten sanoisi kusetetaan… 😝😅🤣🤔😰😠

      1. Eipä tainnut kovin huippu olla. Mies paikallaan kykypuolueeseen toki, siellähän on kaikki entiset koulukiusaajat ja höntsäurheilijat, unohtamatta toki tvstä tuttuja turhakkeita.

    2. Pyykinpesua
      25.7.2019, 04:19

      Uudellamaalla on yli 67 000 työtöntä työnhakijaa (TEM 5/2019). Heillä on karenssin uhalla velvollisuus hakea ja ottaa vastaan työtä.

      Tämä on aika paljon. Esimerkiksi Pohjois-Lapin seutukunnassa, jonka pinta-ala on moninkertainen, on alle 17 000 asukasta.

      En ole kuitenkaan sitä mieltä, että Uudenmaan työttömät olisivat vaikeasti työllistettäviä. Päinvastoin! Ehdotan kehuttua, mainiota ja tehokasta kuntakokeilua.

      Antakaa minulle työvoimaviranomaisen valtuudet ja loputtomasti miljoonia valtion kirstusta, niin pian jokainen työtön haastatellaan omavalmentajan toimesta viikon välein ja kierrätetään uravalmennuksissa, työkokeiluissa ja kuntouttavassa työtoiminnassa Helsingin kaupungin pesulassa.

      Pian työttömien määrä hupenee silmissä, ja kun on hyvään vauhtiin päästy, niin eihän tuloksia saa hukata lopettamalla hyvää pilottia kesken kaiken. Aiotteko jättää työttömät heitteille TE-toimiston byrokraattien pomputeltaviksi?

Kommentointi suljettu.