Täysin eri asia

Taas kerran USA:ssa on tehty joukkomurha, ja taas kerran asialla oli äärioikeistolaisilla nettifoorumeilla päänsä sekoittanut nuori mies. Taas kerran tekijä on jättänyt jälkeensä manifestin, jossa hän kertoo syyksi väestönvaihdon ja huolen valkoisen rodun häviämisestä. Taas kerran on jatkuvasti rasismia lietsova presidentti Donald Trump tuominnut jyrkästi teon. Taas kerran tullaan sanomaan, että aseet eivät tapa, vaan ihmiset. Käy kuten aina ennenkin, eli vainajat haudataan, tekijä tuomitaan ja koko juttu unohdetaan siihen asti, kunnes sama tapahtuu seuraavan kerran. Sitten tämäkin tapaus muistetaan mainita yhtenä monista.

Koskaan ei paneuduta juurisyyhyn, joka on vihapuheella yllyttäminen. Aina löytyy joku, joka ottaa kaikki puheet tosissaan ja toimii niiden mukaan. Hän joutuu itse vastaamaan teostaan, mutta vihapuhujat jatkavat yllyttämistään entiseen tapaan. He eivät koskaan ota mitään vastuuta mistään.

Netti on yhdistänyt kansainvälisen äärioikeiston niin hyvin, että se käyttää samanlaista terminologiaa reaaliaikaisesti. USA:n alt right sen yleensä aloittaa ja muiden länsimaiden äärioikeisto seuraa nopeasti perässä. Tällä hetkellä on erityisessä suosiossa salaliittoteoria väestönvaihdosta, jota toteuttavat eliitti ja globalistit, jotka edistävät maahanmuuttoa, feminismiä ja ilmastohysteriaa. Valtamedia kuuluu salaliittoon, ja aivan äärimmäisen laidan mukaan globalistit ovat tietysti juutalaisia.

Tämä uppoaa niin hyvin, että meilläkin perussuomalaiset ovat ruvenneet puhumaan väestönvaihdosta ihan vakavissaan. Puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan väestönvaihto on täyttä totta, ja viime aikoina varapuheenjohtaja Riikka Purra on ottanut väestönvaihdon monesti puheeksi. Halla-aholaiseen tapaan tämäkin hörhöily pyritään naamioimaan tieteelliseksi tosiasiaksi mihinkään perustumattomien laskelmien perusteella. Tosiasiassa väestö ei vaihdu, vaan uudet tulijat sulautuvat siihen. Jos valtaväestöä siirrettäisiin suurin joukoin pois ja tilalle asutettaisiin muita, niin se olisi väestönvaihto.

Tämä oli vain yksi esimerkki vihapuheen kansainvälisyydestä. Paikallistasolla puheet muuntautuvat paikallisten tarpeiden mukaan, ja USA:ssa vihataan ja epäinhimillistetään eri ihmisryhmiä kuin Euroopassa. Meillä ihmisiä lietsotaan vihaan puhumalla laiskoista somaleista ja raiskaavista muslimeista.

Ja kaikki uppoaa tiettyyn kansanosaan. Sen näkee joka ikinen päivä netissä, sen näkee koko ajan entistä selvemmin uutisten kommenttipalstoilta. Vielä kymmenen vuotta sitten olisi joutunut oikeuteen sellaisista kommenteista, jotka nykyisin ovat ihan perustavaraa. Eduskuntaan on noussut kansanedustajia, jotka pitävät tuomiota kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sulkana hattuun.

Mihin nämä kansankiihottajat tällä vihapuheellaan oikein pyrkivät? Haluavatko he nähdä lisää joukkomurhia? Haluavatko he sellaisen tapahtuvat meilläkin? Ainakaan omien sanojensa mukaan eivät halua, vaan sanoutuvat kiireen vilkkaa irti pienimmistäkin rikoksista, joihin joku heidän kiihotustyönsä tuloksena syyllistyy. Heille rikokset ovat vain todiste kansan syvien rivien oikeutetusta vihasta, eikä heillä itsellään ole asiaan mitään osuutta.

He haluavat valtaa. Jos he pääsisivät valtaan, niin vain taivas tietää, mitä he sillä vallalla tekisivät. Itse he eivät tunnu tietävän, vaan olettavat asioiden hoituvan itsestään, kunhan vain päästään eroon heidän mielestään vääristä ihmisistä. Ja heille väärä ihminen on jokainen, joka uskaltaa olla heidän kanssaan eri mieltä.

Mutta se on ihan eri asia meillä kuin USA:ssa ja muualla isossa maailmassa. Meillä sitä sanotaan politiikaksi, ja tällä hetkellä vieläpä ihan vakavasti otettavaksi oppositiopolitiikaksi. En tiedä miksi sitä sitten mahdetaan sanoa, jos joku meilläkin tekee joukkomurhan.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta laki
Kommentit (46)
  1. Kyllä täällä on väestö vaihtunut.
    Jostainhan nuo älämölöttäjät ovat tänne tulleet, vai ei kai täällä Halla-aholaisia aina ole ollut?

    1. Sukunimistöstä veikaten itärajan tuntumasta. Tai ehkä ei. Nimihän todistaa huuhaaholaisilla varmaankin sukujuurien alkukoti, joka on jossain virtuaalimaailmassa.

    2. Maailman medialukutaitoisin kansa
      4.8.2019, 17:06

      Pelkään vähän, että aina noita on ollut. Nyt viimein he ovat tajunneet netin mahdollisuudet ja pääsevät vapautuneesti ilmaisemaan itseään luullen samalla, ettei mitään seurauksia ole tiedossa. Päivä päivältä olen vakuuttuneempi siitä, että ihmiskunta ei ihan vielä olisi ollut valmis internetin olemassa oloon.

      1. “…että ihmiskunta ei ihan vielä olisi ollut valmis internetin olemassa oloon.”

        On kyllä käynyt sama mielessä. Mutta sinäpä sen sanoit !:)

      2. Odottakaahan vain. Ennustelenpa, että parin vuosikymmenen jälkeen kaikkien ihmisten jokaista sanaa jonka nettiin puupäistään laukaisevat vahditaan ja kytätään sellaisella tarkkuudella, että oksat pois.

        Luultavasti tähän tämä idioottien ja twitter-pelle-presidenttien mölyäminen netissä kuin siat pellossa tulee johtamaan. Aamulla katsoin dokumenttia jossa erään amerikkalaisperheen nuori teinipoika teki itsemurhan vuosia jatkuneen nettikiusaamisen takia, facebook ja joku toinen yleinen alusta kiusaamispaikka, en nyt muista sen toisen alustan nimeä.

        Tämä netissä riehuminen ja sinne paskansuoltaminen säännöllisesti loppuu pian, veikkaan, kyllähän ihmisten pitää, on pakko ottaa vastuu siitä mitä kirjoittaa nettiin, kirjoitti sitten anonyyminä, nimimerkillä tai omalla nimellään, ei väliä, sillä jos kirjoittaa jotain niin kirjoitustyylin pitäisi olla tulevaisuudessa samantyylistä ja tasoista kuin olisi silloin kun tämä ihminen olisi kirjoittajaa vastapäätä seisomassa ja näkemässä ja kuulemassa sen kuka hänelle puhuu ja mitä puhuu.

        Enintään parikymmentä vuotta, luultavasti 10 vuotta riittää, että kansa kypsyy nettitrolleihin. On nyt vain kestettävä tämä väliaika näitä trumppeja ja muita vihapuhujia ja niitä jotka vieläkin jaksavat suoltaa kaiken paskan korvienvälistään ulos nettiin. Oikeastaan odotan ihan innolla tätä aikaa kun nettikytät pystyvät tukkimaan paskansuoltajien turvat, ja/tai systeemi kehitetään sellaiseksi että se sensuroi pahimmat p-puhujat heti kättelyssä, tietokoneohjelmathan moderoi jo nytkin pois kiro- ym alatyylisiä sanoja sisältävät kommentit useimmilta palstoilta.

        Ps. Eikö noi jenkit jo tajua kieltää ja poistaa kerätä pois noita rynkkyjään tavisihmisiltä, uudessa-Seelannissa fiksu pääministeri tarttui heti toimiin ja kaikki sarjatuliaseet kielletään ja kerätään pois käytöstä. Tyhmyydestä nyt vaan sakotetaan ja jenkit typerän pressansa kanssa niittävät nyt sitä mitä ovat kylväneetkin.

        Vihapuhe + sarjatuliaseet + aseenkantolupa kansalaisoikeutena kaikilla USAn kansalaisilla perustuslaissa tekee yhdessä erittäin pahaa jälkeä, niittää satoaan kansan keskuudessa ‘kirjaimellisesti’. Surullista, on se.

    3. Anja. Musakka
      4.8.2019, 18:33

      Nuo älämölöttäjät ovat kömpineet peräkammarista Essolle ryhmäytymään. Kahdella sormella osaavat herjojaan nettiin heitellä. Kyllä he ovat ihan kotikutoisia kanssaveljiämme/sisariamme. Ennen mielikuvat jäivät kirkonkylälle, nyt ne suolletaan nettiin, eikä pers- puolue mitenkän rajoita. Sanamvapaus.🤨 Saattaahan porukassa olla ihan yksinäisiäkin immeisiä, jotka tuntemuksiaan suoltavat nettiin.
      Väestönvaihtoa ei siis havaittavissa ❣

    4. Minulla on kirjahyllyssä kouluvuosieni Historia kartasto. Siinä kerrotaan karttoina erilaisia historiallisia totuuksia ja tapahtumia koko maailmasta, Euroopasta ja Suomesta. Pari karttasivua kertoo asukasmääristä sekä siirtolaisuudesta maailmassa ja Euroopassa vv 1800- 1950. Satoja, useita satoja tuhansia ihmisiä on vaihtanut maata, maanosaa ja mannerta siirtolaisliikkeiden mukana. Euroopasta pois, muualle maailmaan. Sitä on tapahtunut aina, nytkin. Euroopasta lähdetään yhä muihin maanosiin, mertenkin yli. Eurooppaan ja Suomeen tulee nyt ihmisiä. Miksi me emme ottaisi heitä vastaan, kuten meidätkin on otettu ja yhä otetaan?

    5. Antifeminismi, ilmastonmuutosdenialismi, rasismi — vanhan perinteisen antikommunismin uusia ilmenemismuotoja. Kun kommunismi luhistui, täytyi sen jättämä uhkakuvan tyhjiö täyttää. Valveutuneen kansalaisen täytyy ymmärtää, kuinka meitä ohjaillaan. Uhkakuvien määrittely on tärkeä osa manipulointia. Aina täytyy kysyä “kenen turvallisuus”.

    6. PeelsePuupi
      5.8.2019, 16:19

      Junes Lokka on tullut Marokosta, Marko de Wit Belgiasta ja Ilja Janitskin Venäjältä (jos olen oikein ymmärtänyt). Näiden älämölö-johtajien rahoitus tulee myös Venäjältä, mutta kantasuomalaiset idiootti-vasallit taitavat tehdä heille hommia ihan ilmaiseksi talkootyönä.

  2. Vastaus viimeisen kappaleen kysymykseen: “Irrallinen yksittäistapaus”

    1. Jos niitä alkaa olla useita ei kaikkia voi sanoa irrallisiksi yksittäistapauksiksi. Mitä yksi edellä sitä samanmieliset perässä. Se ensimmäinen pitää tuomita niin rankasti ettei ihan joka hörhö halua silla tulla kuuluisaksi.

Kommentointi suljettu.