Laki keppihevosena

Kuten odotettavissa oli, niin poliisi ei aloita esitutkintaa Abdirahim “Husu” Husseinin twiiteistä, joissa hän sanoi perussuomalaisia ja kaikkia puoluetta äänestäviä rasisteiksi. Kuten tuoreeltaan kerroin, niin lain kirjaimen ja vakiintuneen laintulkinnan mukaan yksikään puolue ei ole rikoslain tarkoittama kansanryhmä. Kyseessä ei myöskään ole kunnianloukkaus, koska ketään ei loukattu nimeltä mainiten, joten asianomistajaa ei ole.

Odotettavissa oli myös, että päätös ei kelpaa perussuomalaisille yleensä ja rikosilmoituksen tehneille erityisesti. Rikosilmoituksellaan eniten näkyvyyttä saanut nurmijärveläinen valtuutettu Maiju Tapiolinna on sitä mieltä, että meillä on rikoslaissa kaksoisstandardi. Tämä päätös oikeuttaa hänen mielestään toimimaan jatkossa avoimen rasistisesti.

Tosiasiassa Tapiolinna tiesi itsekin, että esitutkintaa ei aloiteta. Hän vain halusi saada julkisuutta, vaikka verhoaakin asian jonkin salamyhkäisen kaksoisstandardin todistamisen taakse.

Julkisuuttahan hän sai, mutta ei ainakaan lakiosaamisellaan. Lakia ei ymmärrä myöskään kansanedustja Jani Mäkelä, joka puhui Twitterissä suoraan poliittisesta poliisista ja halusi saada selville päätöksen tehneen poliisin nimen.

Kansanedustaja ei siis ymmärrä oman toimivaltansa rajoja, vaan mitä ilmeisimmin aikoo puuttua yksittäisen virkamiehen toimintaan yksittäisessä virkatoimessa tai ainakin maalittaa hänet.

Jos politiikka on näiden poliitikkojen mielestä tätä, niin he ovat väärällä alalla. He käyttävät lakia keppihevosenaan lietsoakseen tyytymättömyyttä lakiin ja oikeusjärjestelmään. Kyllä tällä tavalla vastakaikua aina saa mölyäviltä kansanjoukoilta, mutta vastuullista toimintaa tämä ei ole.

Tapiolinnan tapauksessa kyse on lapsellisesta uhmakkuudesta tyyliin “no ollaan sitten iloisesti rasisteja, kun tämä kerran tämmmöiseksi meni”. Mäkelän kohdalla kyse on huolestuttavasta tietämättömyydestä vallanjaosta. Kansanedustajat säätävät lakeja, mutta eivät koskaan saa puuttua niiden soveltamiseen yksittäistapauksissa. Jos laki ei miellytä, niin kansanedustajan pitää pyrkiä muuttamaan lakia, mutta ei sen soveltamista.

En tiedä millaiseksi nämä haluaisivat lakia muuttaa. Ilmeisesti sellaisiksi, että yhden puolueen edustajilla on erityinen suoja tehdä mitä haluavat, ja kaikkien muiden on pidettävä turpansa tukossa. Tällaista lakia ei koskaan säädetä, ja sen nämä varmasti ymmärtävät itsekin.

Kyse on vain joutavasta kiukuttelusta ja uhmakkaasta käytöksestä. Sillä miellytetään omia joukkoja ja lietsotaan sekä yleistä tyytymättömyyttä että rasismia. Iloisesti rasisteina ollessaan heidän kannattaa kuitenkin muistaa, että se lakipykälä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta on edelleen voimassa.

Lain soveltaminen ei ole mikään huutoäänestys, jossa kovimmalla äänellä kiukutteleva saa tahtonsa läpi. Se on viranomaistoimintaa, jossa noudatetaan lakia.

***
Tätä juttua ei voi kommentoida. Sain päänsärkyä jo vilkaistuani asiasta käytävää keskustelua muualla.

puheenaiheet laki yhteiskunta politiikka
Kommentit (0)