Persut ja polpo

Eilen tapahtui jotain hyvin poikkeuksellista, mutta se saattoi jäädä teiltä huomaamatta. Poliisi tutkii kolmea kansanedustajaa rikoksista epäiltyinä, mutta vain yksi puolue nosti ja nostatti asiasta metelin. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho piti kansanedustaja Juha Mäenpäähän kohdistuvaa esitutkintaa räikeänä politikointina, ja palauteryöpyn seurauksena Helsingin poliisi teki pikaselvityksen tutkinnanjohtajan puoluetaustasta. Viime kunnallisvaaleissa vihreiden ehdokkaana ollut rikoskomisario saa selvityksen ja puhuttelun jälkeen jatkaa tutkinnanjohtajana, linjasi poliisipäällikkö.

Miettikääpä tapahtunutta. Yksittäisen virkamiehen luotettavuus ja puoluetausta selvitettiin ihan vain sen takia, että poliittinen puolue sitä huutoäänestyksellä vaati. Kuvaan kuuluu, että esitutkinnan väitetään olevan poliittisesti motivoitunutta ja että poliisi toimii poliittisin perustein. Aiemmin äärioikeistolaisten sirpaleporukoiden kielenkäyttöön kuulunut sana polpo eli poliittinen poliisi otettiin perussuomalaisten poliittiseen sanastoon.

Perussuomalaiset käyttivät kansainvälisen äärioikeiston tavallista kikkaa esittää kaikki heihin itseensä kohdistuvat toimet puolueellisina, kun taas oma toiminta esitetään neutraalina. Tähän asti puolueellisuutta on nähty lähinnä mediassa, mutta nyt sitä alkaa löytyä myös poliisista ja oikeuslaitoksesta. Uhriksi tekeytymällä luodaan epävarmuutta ja epäluottamusta oikeusvaltion virallisiin organisaatioihin ja annetaan ymmärtää asioiden korjaantuvan sitten, kun itse ollaan vallassa.

Poliisin kannalta ikävintä on, että se lähti tähän vedätykseen mukaan. Yksittäisen virkamiehen virkatoimien puolueettomuusolettaman epäileminen pelkän huutokuoron vaatimuksesta antaa poliisista heikon kuvan. Myös virkamiehillä on perustuslain takaama oikeus osallistua poliittiseen toimintaan, eikä se saa olla peruste heidän virkatoimiensa puolueettomuuden epäilemiseen etukäteen. Lisäksi pitää ottaa huomioon myös työsuojelullinen näkökulma. Työnantajalla ei ole oikeutta selvitellä työntekijöiden luotettavuutta poliittisten näkemysten perusteella.

Nyt näyttää ikävästi siltä, että yksi puolue heiluttelee poliisia. Seuraavaksi on tietenkin vuorossa oikeuslaitos. Kansalaiset luottavat erityksen paljon juuri poliisiin ja oikeuslaitokseen, eikä tätä luottamusta ole syytä ruveta murentamaan ihan vain sen takia, että kovaa huutajat saavat huomiota. Helsingin poliisipäällikköa Lasse Aapio sanoi, että pienikin särö murtaa luottamusta, ja nyt on vaarana käydä juuri näin.

Tunnettu poliisimies kiteytti tapahtuman tavalla, joka olisi oikeastaan kuulunut poliisijohdolle.

***
Eilisestä oppineena en anna kommentoida tätä juttua ollenkaan. Tänne tulee kuitenkin sata huutaja kysymään, että entä sitten Husu, joka saa sanoa neljäsosaa Suomen kansasta rasistiksi eikä se ole rikos. Heille olen vastannut jo aiemmin.

puheenaiheet laki politiikka yhteiskunta
Kommentit (0)