Lyhyt muisti

Poliitikkojen poliittinen muisti kestää korkeintaan yhden vaalikauden, mutta keskivertokansalaisen ei niinkään kauan. Poliitikot tietävät oikein hyvin tämän kansalaisten muistin lyhyyden ja voivat käyttää sitä härskisti hyväkseen. He voivat tehdä ikäviä päätöksiä ilman huolen häivää, koska he voivat aina syyttää muita omista päätöksistään.

Postin pääjohtajan palkka ja työntekijöiden palkanalennukset sopimusshoppailulla ovat tästä tämän hetken selkein esimerkki. Eduskunnan kyselytunnilla kaikki kauhistelivat asiaa liikuttavan yksimielisesti, joten voisi kuvitella asian tipahtaneen taivaasta annettuna. Ei tipahtanut, vaan se perustuu edellisen hallituksen omistajaohjauslinjauksiin. Tätä ei haluta kansan muistavan.

Samalla kyselytunnilla kokoomus oli kovasti huolissaan työn verotuksen kiristymisestä ensi vuonna. Nykyisen hallituksen linjausten mukaan työn verotus pieni- ja keskituloisilla kevenee. Palkansaajan sosiaalivakuutusmaksu kyllä nousee, mutta sitä päätöstä ei ole tehnyt nykyinen hallitus tai eduskunta. Siitä päätettiin osana kiky-sopimusta edellisen hallituksen aikana, ja asian esitteli silloinen valtiovarainministeri Petteri Orpo.

Kiky-sopimuksella työntekijöiden osuutta sairausvakuutusmaksuihin korotettiin tilapäisesti. Samassa yhteydessä säädettiin laki, jolla työnantajien maksuosuutta pienennettiin pysyvästi tai ainakin siihen asti, kunnes lakia muutetaan. Nyt kiky-sopimus päättyy, mutta laki on edelleen voimassa. Niinpä työnantajien maksuosuus pysyy alennettuna. Tämän seurauksena maksuihin jää viidensadan miljoonan aukko, joka pitää täyttää jollain tavalla. Siitä voitte lukea lisää täältä.

Esille on nostettu myös keliakiakorvauksen palauttaminen. Keliakiaa potevien ruokavaliokorvaus poistettiin syksyllä 2015. Se oli vain yksi pieni osa isoa pakettia, jolla alennettiin lääkekorvauksia ja lisättiin omavastuuta.

Kaikki edellisen hallituksen säästötoimet ovat kasvaneet korkoa ja niiden vaikutukset näkyvät ja tuntuvat kansalaisten arjessa. Nyt nykyisen opposition on helppo nostaa niitä päivänvaloon ja syyttää niistä nykyistä hallitusta. Vielä en ole nähnyt kenenkään syyttävän nykyistä liikenneministeriä kevytautouudistuksen epäonnistumisesta, mutta se on vain ajan kysymys. Tosiasiassa sekin oli vain yksi esimerkki Sipilän hallituksen tavasta tehdä tällainen laki ja katsoa mitä tapahtuu. Kevytauto törmäsi EU-komissioon, ja on Luojan lykky, että soteen liittyvät julkisen sektorin yhtiöittäminen ja kilpailuttaminen eivät koskaan edenneet laiksi asti. Se olisi ollut vielä isompi törmäys.

Nyt sanotaan taas, että ei pidä katsoa mennneisyyttä, vaan katse on suunnattava tulevaisuuteen. Erityisesti näin sanovat perussuomalaiset, koska heillä on eniten tarvetta käsien pesuun. He olivat hallituksessa kaksi vuotta tekemässä näitä päätöksiä. Oppositiossa he olivat seuraavat kaksi vuotta vastustamassa jo tekemiään päätöksiä. Kesällä 2017 uudeksi puheenjohtajaksi valittu Jussi Halla-aho ilmoitti hyväksyvänsä kaikki hallituksen linjaukset, mutta ei henkilönä kelvannut hallituskumppaneille Timo Soinin korvaajksi. Sinisten syyttäminen heti hallituskauden alussa tehdyistä päätöksistä on epärehellistä.

Menneisyyttä pitää katsoa, sillä nykyhetki on seurausta menneisyydessä tehdyistä päätöksistä. Ei niistä enää kukaan vastuuta suostu ottamaan, mutta ainakin niistä virheitä voi oppia.

puheenaiheet politiikka yhteiskunta
Kommentit (42)
  1. Mika Pajari
    7.9.2019, 09:20

    Muisti on lyhyt ja ymmärrys puuttuu kokonaan, ainakin mitä voi ajatella Vartiaisen mukaan postilaisten palkoista. A-Talkissa sanoi näin “– Olen varmaan ollut tuotakin alemmalla palkalla 70-luvulla ja 80-luvun alussa, ennen kuin olin suorittanut tutkinnon, mutta se on tässä irrelevanttia”. Vartiainen vertaa omia palkkojaan 50 vuoden takaa Postin työntekijöiden palkkoihin, muttei tunnu ymmärtävän ajan kulumista. Puuttui vaan sanomisesta, että hyvin pärjäsin ja enempää ei ole tarvis saadakkaan.

    1. Jarmo Kulmala
      7.9.2019, 09:59

      Vartiainenhan oli 40v.SDP:n jäsen,kunnes hänelle valkeni tai muisti palautui,että hän on väärässä puolueessa.Kertoo paljon tämän herran uskottavuudesta.

      1. Tuo puolueen vaihtohan SDPstä kokoomukseen tekee torkkupeitosta kansallissosialistin. Mikä selittää tyypin vähämielisyyden. 😆

      2. Mirja Pekkonen
        7.9.2019, 14:45

        Itse asiassa ei hänelle asia valjennut vaan Antti Rinne valaisi hänelle asian selväsanaisesti ilmoittamalla, että SDP:n riveissä hän ei tule kansanedustajaehdokkaaksi pääsemään verrattuaan työttömiä rikkaruohoihin.

        1. Juhana Vartiainen itse on Kokoomuksen SDP-rikkaruoho. Kertoo kyllä kaiken nyky-Kokoomuksen “arvopohjasta”, kun kyseinen helihuiskansa heiluttaja puolueeseen kelpasi latelemaan aivopierujaan.

        2. kertoo paljon Vartiaisen asenteesta, kun hän vertaa työttömiä rikkaruohoon. Ei uskoisi, että Vartiainen on joskus ollut työväenpuolueen jäsen. Nyt hän on kääntänyt takkinsa ja siirtynyt laitaoikealla syömään kapitalistien leipää.

          1. SDP:n Rinteeltä oli kunnioitettava teko kertoa tuolle Vartiaiselle, että rikkaruohopuheiden jälkeen ei SDP:n edustajaksi pääse.

            Loikkari pääsi heti Kokoomuksessa kansanedustajaehdokkaaksi!
            Kyseinen Kokoomuksen SDP-rikkaruoho vielä tälle kaudelle kansanedustajaksi pääsi.
            Minkälaiset äänestäjät lienevät häntä äänestäneet?
            Tuleeko rikkaruoho-Vartiaiselle vielä seuraavissakin vaaleissa Kokoomuksen riveissä vielä riittävästi ääniä, vai siirtyykö heiluttelemaan helihuiskaansa seuraavaksi Vihreisiin, ehkä se pelittäisi?

            Mielestäni kyseessä on poliittinen opportunisti-paskiainen, jolla ei ole tavallisten kansalaisten elämästä minkäänlaista käsitystä. Kuka moista voi äänestää, missä ikinä puolueessa sitten yrittääkin?

  2. Kylläpä taas hymyä pukkasi naamalle Vartiaisen esiintyminen, vaikka vakavamielinen olenkin.

Kommentointi suljettu.