Tunteet totuutena

Valistus oli 1700-luvun jälkipuoliskon eurooppalainen aatevirtaus, joka korosti muun muassa järjen ja tiedon merkitystä. Valistusaate pyrki järkeen nojautuen perusteellisiin uudistuksiin kulttuurin ja yhteiskuntaelämän aloilla. (Wikipedia)

Nykyinen media ja erityisesti sosiaalinen media ovat hyvää vauhtia korvaamassa järjen ja tiedon tunteella, jolloin keskustelu saa suorastaan moukkamaisia piirteitä.

Ehdotus syödä vähemmän lihaa aiheuttaa uskomatonta kouristelua ja toistuvia puheita fanaattisuudesta ja äärimmäisyydestä, mutta esimerkiksi puheet ihmisten hukkumisten hyväksymisestä Välimerellä selitellään järjen ääniksi ja rationaaliseksi pohdinnaksi.

Hyvästä ollaan tekemässä epänormaalia ja pahasta normaalia. Vihapuhe on nykyään hyväksyttyä ja vihapuheen kritisoiminen pahaa, ilkeää ja rumaa, josta loukkaantuminen on järjellistä ja uhriutumista vaativaa, ja tästä täytyy julkisesti päästä jatkuvasti puhumaan, miten siitä ei saa puhua. (Jori Eskolin Facebookissa)

Tälle asioiden päälaelleen kääntämiselle on ominaista tasapuolisuusharha. Kun 16-vuotias Greta Thunberg kiertää ympäri maailman puhumassa ilmastonmuutoksesta, niin hänen asia-argumenttejaan ei edes yritetä kiistää. Valitaan paljon helpompi tie. Setämiehet kirjoittavat vähätteleviä kolumneja söpöstä ilmastosoturista ja tv:n ajankohtaisohjelmassa puhutaan ilmastoaatteesta ja erityislapsen ympärille muodostuneesta kultista. Tätä pidetään rationaalisena keskusteluna, ja kansa seuraa perässä.

Meillä on puolue, joka puhuu ihan virallisesti väestönvaihdosta. Tämän salaliittoteorian mukaan meneillään on harkittu väestönvaihto, jolla eurooppalaiset korvataan muualta tulleilla. Ei kerrota kuka tämän on suunnitellut ja miksi näin tehdään, mutta sillä ei ole enää aikoihin ollut mitään merkitystä. Riittävästi tunteisiin ja alimpiin vaistoihin vetoamalla iso osa ihmisistä on saatu uskomaan tämä hölynpöly.

Kun väestönvaihtoa sanoo hölynpölyksi, niin siitä loukkaannutaan tutulla tavalla. Esimerkkeja kuulemma löytyy pilvin pimein ja totuuden ääni yritetään vaientaa. Näistä asioista ei saa puhua, sanovat ne, jotka eivät ole kymmeneen vuoteen mistään muusta puhuneetkaan.

Puolue hivuttaa salaliittoteoriaansa ihmisten tietoisuuteen näennäisen viattomasti tunteisiin vetoamalla. Tässä yksi esimerkki:

Jokainen järkevä vastaisi tähän ihan pelkällä intuitiolla, että joukkoon ei kuulu kenenkään uima-asua pusikossa kyttäävä poliitikko, mutta näin saadaan kansa puhumaan. Ja kansahan puhuu, se totisesti puhuu. Jotkut sosiaalisen median foorumit ovat kuin avoviemäreitä, joissa velloo kaikki mahdollinen ihmismielen kuona. Siellä uivat sekaisin kaikki järjen ja tieteellisen tiedon tunteella korvaamisen synnyttämät pelot. Suomalaiset tapetaan sukupuuttoon kieltämällä lihan syöminen ja autoilu, ilmastonmuutos on ylhäältä masinoitu ja johdettu ideologinen kultti, poliisi ja oikeuslaitos ovat vihervasemmiston hallussa puhumattakaan mediasta, joka kieltää puhumasta näistä asioista. Kaikki on maahanmuuttajien syytä, mutta sitä ei saa sanoa.

Vielä kymmenen vuotta sitten tällaisia puhuville olisi hymyilty vaivihkaa ja säälien. Nyt heillä on oma puolue, jossa järki ja tiede syrjäytetään, koska ne ovat vain eliitin juoni estää kansaa ymmärtämästä puolueen kansalle antamaa totuutta.

Kun järki ja tiede korvataan tunteella, niin kaikki alkeelliset pelot nousevat pintaan. Niistä elää populismi, jolle riittää pelkkä totuudeksi julistettu tunne.

***

Kommenteissa ei kannata hirveästi julistaa sitä tunnetta totuutena. Sitä varten on niitä netin avoviemäreitä.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (54)
  1. Juhani Penttinen
    8.9.2019, 10:44

    Näin se vaan on. Mitäpä Sakun hienoon blogiin lisäämistä-

    1. Ne jotka luulee että maahanmuuttajat niitä lipastojaan metiin vievät eivät taida tietää että monet vuorasuntojen omistajat joutuu tekemään lukollisen rakennuksenjäteastioilleen kuin ihan kotimaiset omakotitalojen asukkaat kuskaavat niitä roskiaan vuokratalojen roskiksiinihan röyhkeästi vain ajamallaautollaa roskiksille ja sinne isoja roskasäkkejä jättävät. Olen ihan omin silmin nähnyt ja ilmoittanutkin taloyhtiölle rekisterinumeroita kun aina oli roskikset niin täysiä että lokit ja muut linnut niitä levittivät pitkinpihaa. Ja tulihan siitä lisämaksua vuokrienkorotuksissa meille kaikille sillä ei ne jätteenhakijat ylimääräisiä hakuja ilmaiseksi tehneet.

      1. Ne jotka luulee että maahanmuuttajat niitä lipastojaan metsiin vievät eivät taida tietää että monet vuokrasuntojen omistajat joutuu tekemään lukollisen rakennuksen jäteastioilleen kuin ihan kotimaiset omakotitalojen asukkaat kuskaavat niitä roskiaan vuokratalojen roskiksiin ihan röyhkeästi vain ajamalla autollaan roskiksille ja sinne isoja roskasäkkejä jättävät. Olen ihan omin silmin nähnyt ja ilmoittanutkin taloyhtiölle rekisterinumeroita kun aina oli roskikset niin täysiä että lokit ja muut linnut niitä levittivät pitkin pihaa. Ja tulihan siitä lisämaksua vuokrienkorotuksissa meille kaikille sillä ei ne jätteenhakijat ylimääräisiä hakuja ilmaiseksi tehneet.

  2. Uimaan vaan
    8.9.2019, 10:46

    Huomionarvoista Riikka Purran twiitissä on nuo häshtägit #Vapaus #Tasaarvo. Kumminkin hän arvostelee #Burkini :lla toisen ihmisen vapautta ja tasa-arvoa käyttää uima-asuna sitä mitä haluaa. Jotenkin olen havaitsevinani jonkin sorttista ristiriitaa…

    1. Sensuroimaton Päivärinta haastattelee Riikka Purraa ja myös Husu Husseinia laittaen heidät vastakkain. En itse jaksanut katsoa kokonaan haastattelua ja katsoin pomppien sieltä täältä. Tämä persujan varapuheenjohtaja Purra sanoo haastattelussa mm. että “ihmissaastaksi kutsuminen ei tee ihmisestä rasistia”. Tällaista tuubaa ja valkopesua täynnä tämän tyypin puheet. Vähättelyä oman puolueen rasismista kautta linjan.
      Alta katsomaan jos kiinnostaa. On saanut uskomattoman paljon haukkuja joillakin palstoilla, esim. US:n sivuilla vihertävältä ja vasemmalta puolelta. Ilmeisesti syystä.
      https://www.iltalehti.fi/iltv-paivarinta/a/a7f90aa1-d0cd-4704-a7bb-5c20622657f4

      Sama linja siis jatkuu Purralla, nyt ymmärrän itsekin väitökset siitä miten Purra sotkee ovelalla tavalla tunteet mukaan, tuossa Sakun ottamassa esimerkissä “kauniin isänmaallisen mielikuvan” avulla. Etovaa, ja vastenmielistä. Eikö ämmällä ole mitään muuta mistä puhua.

      1. Yritän välttää persujen juttuja niin hyvin kuin se on mahdollista, joten Purra oli outo henkilö vielä jokunen päivä sitten.

        Uteliaisuudesta kävin kurkkaamassa twitteriin. Ensimmäisessä twiitissään Purra valitti kuinka epäoikeudenmukaisesti puoluetta pidetään vain yhden aatteen puolueena. Tätä vanhemmat twiitit sitten käsittelikin maahanmuuttoa/pakolaisia/islamia… Jep. Monipuolista on maailmanmenon pohdinta kyseisellä henkilöllä.

        1. Rauli Mickelsson
          10.9.2019, 13:04

          Kävin läpi Halla-ahon puheenjohtajakaudella tehdyt perussuomalaisten ohjelmat. Kahdeksasta ohjelmasta yksi oli sellainen, jossa ei mainittu maahanmuuttoa. Useimmissa sektoriohjelmissa, maahanmuutto oli keskeisessä asemassa, käsitteli ohjelma mitä vaan.


      2. Sama linja siis jatkuu Purralla, nyt ymmärrän itsekin väitökset siitä miten Purra sotkee ovelalla tavalla tunteet mukaan, tuossa Sakun ottamassa esimerkissä ”kauniin isänmaallisen mielikuvan” avulla. Etovaa, ja vastenmielistä. Eikö ämmällä ole mitään muuta mistä puhua.

        Ei näin kannata sanoa silloin vajoaa samalle tasolle kuin henkilö jota arvostelee. Vaan kannattaa sanoa näin:


        Sama linja siis jatkuu Purralla, nyt ymmärrän itsekin väitökset siitä miten Purra sotkee ovelalla tavalla tunteet mukaan, tuossa Sakun ottamassa esimerkissä ”kauniin isänmaallisen mielikuvan” avulla. Etovaa, ja vastenmielistä. Eikö hänellä ole mitään muuta mistä puhua.

        Ja näin ei sorru samaan mistä toista arvostelee. Kysymyksessä voi tosiaan olla vain sana tai kaksi jotka tekee eron, ettei itse ala vajoamaan samanlaiseksi internetissä.

        Tai kuten 16-vuotias Greta Thunberg on sanonut sen vielä selvemmin. Jotenkin näin, että kun ne ei enää muuta keksi kuin mennä henkilökohtaisuuksiin ja tai vaikka henkilön syntymälahjana saatuihin ominaisuuksiin mitä ne onkaan. Niin silloin tietää olevansa voitolla. Mikä onkin jo aika totta pitkälti.

        1. “Ja näin ei sorru samaan mistä toista arvostelee. Kysymyksessä voi tosiaan olla vain sana tai kaksi jotka tekee eron, ettei itse ala vajoamaan samanlaiseksi internetissä.”

          Mitä enemmän näiden rasistien omaan valkopyykkiin ja vähättelyyn tutustuu niin sitä enemmän on eittämättä vaikeaa hillitä omaakin kielensä käyttöä.

          Parempi siis pysyäkin yleensä mahdollisimman kaukana näistä. Ja arvostella vain kriittisen puolueettomasti, jos se vain mahdollista on.

      3. Kammottavinta tässä on se, että Purra on itse avoimesti kutsunut itseään “spin doctoriksi”. Termin alkuperäinen merkityshän on se, että vääristellään totuutta, kehitään tarkoituksella vinoutettuja “faktoja”. Purra on selvästikin hommassa erittäin nokkela, kun katsoo hänen tapaansa argumentoida ja tviittailla. Terävämpi ja taitavampi kuin esim. Huhtasaari. Persujen vaalikarjaan hänen puolitotuutensa ja vääristelynsä menevät kuin kusi lumeen. Tällainen avoin valehtelu tuntuu olevan jo käytännössä hyväksyttävää, eikä vaalikarja näytä edes enää välittävän siitä, että se mitä johto puhuu, on paskaa. Purra on kaiken lisäksi vielä habitukseltaan salonkikelpoinen, ei mikään torvelo juoppo, kuten jotkut perinnepersut. Purrasta tulee persujen uusi puhis, se on ihan varma. Etoo.

        1. Näin Helena Solin US:n sivuilla Purrasta:

          “Purran mediataidot ovat hyvin tyypillisiä sille tasolle, jolle persuilu on vajonnut.
          Sekoitus perkeleellistä ilkeyttä ja “faktojen” sotkemista vihavuodatuksiin.

          Vastaavaa naista ei muuten Euroopan äärioikeistosta löydy, ei edes Saksasta, Ranskasta puhumattakaan.
          Ei edes historiasta.
          Hertta Kuusinen ja Hilja Riipinen pitivät palopuheita, mutta olivat herttaisia tätejä Purraan verrattuna.
          Purran mielenmaisema ja asenne muistuttaa Gleb Simanovin viime vuorokauden tweettejä.

          Ensimmäisen kerran elämässäni olen tilanteessa, jossa en pysty millään sanomaan jostain ihmisilmiöstä mitään hyvää.
          Vaikka sitä hänessäkin varmaan täytyy olla.”
          http://pekkasiikala11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/280211-tassa-han-on-puolueen-kuningatar#comment-4257616

          US:n sivuthan ovat persujen temmellyskenttä, joten heidän vastustajat näyttävät tuntevan tämän *ihmisen* erittäin hyvin. Aika hurjaa kritiikkiä saa.

          1. Olen jo pitkään ihmetellyt näitä viimeaikoina esiintulleita (esim. US:n blogit) perussuomalaisia naisia, joiden mielipiteet ovat pelkästään ilkeitä. Seikka, jota ei perinteisesti yleensä ole yhdistetty naisiin.

            1. Olen havainnut samaa, alkoi kun eduskuntavaalit lähestyivät. Sen lisäksi että jutut ovat olleet ilkeitä, niin useat ovat niin mielikuvituksellisia että oikein puistattaa. Mieleen jäi erityisesti kirjoittelu teurastusjuhlista kerrostalojen rappukäytävissä tarkoituksena demonisoida islamia.

              Aivan kuin nuo naiset, myös miehet, olisivat suorittamassa jotakin lähes kulttimaista tehtävää lunastaakseen paikkansa “piireissä”. Joskus tulee vaan mieleen Connie Kendricksonin roolihahmo elokuvasta BlacKkKlansman.

            2. Perussuomalaiset naiset ovat poikkeus. He ovat omaksuneet saman rasistisen maailmankuvan kuin muutkin persut. Heidän mielestään kaikki maahanmuuttajat ovat rikollisia ja raiskaajia.
              Populismi perustuu valheisiin ja vääriin asenteisiin, joita kerrotaan maahanmuuttajista. Pahinta on , että monet uskovat näihin populistien valheisiin!

    2. Populismi tuntuu saaneen jalansijan ja vankkumattoman kannatuksen Suomessa. Se on nostanut päätään viime aikoina rajusti ei vain Suomessa, vaan muuallakin Euroopassa.
      Populismi pyrkii syyllistämään kaikki maahanmuuttajat raiskaajiksi tai rikollisiksi.He syyllistävät maahanmuuttajia sellaisista asioista, kuin työttömyys, asunnottomuus ja uskonnonvapaus.
      Populistien mielestä vain he ovat oikeassa, he puolustavat isänmaataan ja uskontoaan vierailta kulttuureilta ja torjuvat maahanmuuttajien aiheuttamat haitat.
      Olen usein kysynyt persuilta, eivätkö he näe, mitään hyvää maahanmuuttajissa. En ole saanut vielä yhtään positiivista vastausta.

Kommentointi suljettu.