Aktiivimalli ja työvoimapula

-Hallitusohjelmassa on kirjaus, jonka mukaan aktiivimalli voidaan purkaa, kun työllisyysvaikutuksiltaan vastaavista toimenpiteistä on päätetty. Mitään vaikutuksia ei ole voitu osoittaa. Erillisiä aktiivimallin vaikutusta kompensoivia toimia ei tarvita, vaan aktiivimalli voidaan purkaa nopeasti.

Näillä sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekosen sanoilla aktiivimalli julistettiin eilen kuolleeksi. Hautajaiset pidetään 1.1.2020, jolloin aktiivimalli siirtyy historiaan. Tutkimusryhmä totesi samat asiat kuin viime keväänä antamassaan väliraportissa: aktiivimallin työllisyysvaikutuksia ei pystytä arvioimaan verrokkiryhmän puuttumisen takia, niitä ei pystytä erottelemaan yleisestä työllisyyden kohenemisesta ja työvoimaviranomaisetkin pitivät aktiivimallia epäonnistuneena. Aktiivimalli puri kaikkien kipeimmin jo muutenkin heikoiten työllistyviä ikääntyneitä pitkäaikaistyöttömiä.

Aktiivimallista voidaan ottaa opiksi. Sen aikana TE-palvelujen kysyntä kasvoi, ja osaltaan siihen tietenkin vaikutti aktiivimallin ehtojen täyttämiseen riittävä turhanpäiväisten, viiden päivän kurssien kysyntä. Kun ne suljetaan pois, niin huomataan työttömien ihan oikeasti tarvitsevan enemmän yhteydenpitoa, neuvontaa ja muita palveluja. TE-viranomaisista pitäisi taas tulla työnvälitysviranomaisia, jotka auttavat työn tarjonnan ja kysynnän kohtaamista.

Kuin sattumalta juuri eilen julkaisi myös EK oman kyselytutkimuksensa työvoimapulasta. Sen mukaan työttömät eivät ota työtä vastaan eivätkä muuta työn perässä niin hanakasti kuin pitäisi. Tässä vihjaillaan taas, että työttömien saamat tuet ovat niin suuria, että työnteko ei kiinnosta. Työvoimapula joillain aloilla on ihan tosiasia, mutta se ei johdu tukien suuruudesta, vaan jostain ihan muusta. Koulutus ja työelämän vaatimukset eivät kohtaa eikä muuttaminen työn perässä ole perheelliselle asuntovelkaiselle ihan yksinkertainen asia, kun uuden työn pysyvyydestäkään ei ole varmuutta. Tukien leikkaaminen ei lisää työhaluja, vaan pelkästään passivoi ja lisää ahdinkoa.

Jos palkka on kohdallaan, niin kyllä työ tekijänsä löytää. Jostain syystä markkinavoimien lait eivät päde työntekijöiden kohdalla, kun työvoiman väheneminen ei saa nostaa työn hintaa.

On meillä oikeasti myös työhaluttomia, mutta he eivät ole mikään yhtenäinen joukko. Tämän aamun Karjalaisen mukaan peräti 400 000 ihmistä saa toimeentulotukea. Heistä vain 14 000 saa työstä tai työvoimapoliittisesta toimenpiteestä kieltäytymisen takia alennettua toimeentulotukea. Ne työhaluttomat löytyvät heidän joukostaan, mutta heistäkään kaikki eivät ole oikeasti haluttomia. Osa on työkyvyttömiä ja osa passivoitunut käytännössä työkyvyttömiksi. Niitä aktiivimallin mainostamistarkoituksessa esille kaivettuja työnvieroksujia on vähän, ja heistäkin osa oli selvästi fiktiivisiä.

Tätä vähemmistöä ruoskimalla ei työvoimapula hellitä. Ei se hellitä myöskään tukia leikkaamalla, kuten aktiivimalli todisti. Työttömiä on jatkuvasti enemmän kuin avoimia työpaikkoja, joten aktiivimalli todisti oikeaksi myös matemaattisen totuuden, jonka mukaan 350 000 työtöntä ei mahdu 35 000 työpaikkaan.

Tämä olkoon minun muistopuheeni aktiivimallille. Sen voi tiivistää sanomalla, että keppi ei työllistä, joten kokeilkaapa porkkanaa.

puheenaiheet yhteiskunta politiikka
Kommentit (70)
  1. Eiköhän tämä työttömien haluttomuus töihin,johtunee palkanmaksajien haluttomuudesta maksaa palkkaa.

  2. Ei tässä tosiaan ole mitään syytä poksautella samppanja pulloja, pikemminkin kyseessä on hautajaistunnelma. Jonkinlainen muistokirjoitus lienee paikallaan…

    Ihmisen kuollessa monesti kehutaan ja ylistetään ihmistä, vaikka tämä olisi ollut ikäväkin persoona. Aktiivimallin kohdalla ei tarvitse keksiä hyviä puolia, niitä ei ollut. Aktiivimallissa korostuivat kaikki ideologisen ajattelun huonoimmat piirteet. Aktiivimalli ei koskaan perustunut tosiasioihin. Se oli oikeistolaisen politiikan näkemys siitä, mitä me työttömät olemme ihmisinä. Massaa, jota voi käsitellä massana, ymmärtämättä sitä että jokaiselle työttömällä ovat omanlaisensa syyt työttömyydelle.

    Ensimmäiset omakohtaiset muistot aktiivimallista ovat ajalta jolloin rämmin todella syvällä työttömyyteni kanssa. Sitten tuli aktiivimalli, joka kertoi että kaikki on omaa syytäsi senkin patalaiska luusesi. Kun talouteni oli työttömyyteni vuoksi jo muutenkin kuralla, sinä aktiivimalli tulit ja veit siitä 4.65 prosenttia. Sinulle aktiivimalli se ei ollut mitään, mutta ajatushan tässä oli tärkein.

    Me kaikki aktiivimallille tutuksi tulleet n. 500 000 ihmistä emme todellakaan jää sinua kaipaamaan, pissaisimme haudallesi jos sellainen olisi. Vähemmän kaivaten, yksi niistä 500 000.

Kommentointi suljettu.